Unettomuudesta on tullut lyhyessä ajassa Suomessa jättimäiset mittasuhteet saanut ongelma.
Esimerkiksi Kelan myöntämän sairauspäivärahan saaminen psykiatrisen unihäiriön perusteella on nelinkertaistunut. vuodesta 2010 vuoteen 2022. Pitkät sairauspoissaolot unihäiriöiden vuoksi ovat yleistyneet sekä miehillä että naisilla, mutta erityisesti 35–54-vuotiailla naisilla.
Kela kertoo asiasta tiedotteessaan.
Uniongelmat ovat siis yleistyneet roimasti ja viime vuonna yli 9 000 suomalaista sai sairauspäivärahaa psykiatristen unihäiriöiden vuoksi. Tutkijoiden mukaan unihäiriöiden yleistymiseen kannattaakin suhtautua vakavasti.
– Uniongelmien yleistyminen on tietysti ennen kaikkea kansanterveydellinen ongelma, koska univaje on selkeä terveysriski, mutta samalla myös kansantaloudellinen, koska unen puute heikentää ihmisen kognitiivista suorituskykyä, sanoo Kelan tutkija Riku Perhoniemi tiedotteessa.
Psykiatrisia unihäiriöitä voivat lisätä esimerkiksi masennus tai ahdistuneisuus, jotka ovat myös yleistyneet merkittävästi 2010-luvun puolivälistä lähtien.
Myös työelämän ja elintapojen muutoksilla voi olla merkittävää vaikutusta unihäiriöiden yleistymiseen. Esimerkiksi henkisesti kuormittava työ voi haitata unta.
Rekisteritieto suomalaisten sairauksista on kansainvälisesti verrattuna erittäin laadukasta. Kuitenkin rekisteritiedossa on nykyisellään puutteita – esimerkiksi se, että Kelan sairauspäiväraharatkaisuihin merkitään vain pääasiallinen työkyvyttömyyttä aiheuttava sairaus.