Kevyen liikenteen väylän talvihoito on hankalaa, mutta tien turvallisuus parani.
Leppäkorvessa ihmetellään, miksi toivotusta kevyen liikenteen väylästä tehtiin Lahdenväylän ylittävällä sillalla niin kapea, että sen talvihoito ei luonnistu samoilla koneilla kuin Leppäkorventien muun osan auraus. Leppäkorventien reunaan Harmaahylkeentieltä Keravanjoelle rakennettiin puuttuva noin kilometrin mittainen osa kevyen liikenteen väylää parisen vuotta sitten.
Lukija kertoo, että hän on joutunut rämpimään jalkakäytävän lumipöpperössä, koska sitä ei ole kyetty auraamaan niin kuin muuta osaa kevyen liikenteen väylästä. Hän ennakoi, että myös hiekanpoistosta tulee vaikeaa.
Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väylän erottaa Leppäkorventien ajoradasta kaide. Lukijan mukaan sen poistaminen helpottaisi tilannetta ja toisi työkoneille lisää tilaa.
Vantaan kaupungininsinööri Henry Westlin sanoo, että keskikaide on asennettu turvallisuuden takia. Se estää pieniä pyöräilijöitä horjahtamasta ajotielle ja raskaiden kuljetusten pyöräkuormien pääsyn levennetylle reunaulokkeelle.
– Risteyssiltaa levennettiin vanhan sillan peruskorjauksen yhteydessä niin paljon kuin se oli rakenteellisesti mahdollista. Ei kuitenkaan lähimainkaan niin paljon, mitä edes jotenkuten kohtuullinen kevyen liikenteen hyötyleveys edellytti. Tästä syystä jouduimme nipistämään leveyttä ajoradan puolelta.
Westlinin mukaan kaupunki sai kuitenkin siltaremontin yhteydessä parannettua alkuperäistä palvelutasoa ”roimasti” ja koululaisille turvallisen ylityksen Lahdenväylän yli.
– Uudenmaan ely-keskus kustansi urakasta leijonanosan, koska kyse oli heidän siltaomaisuudestaan.
Westlin muistelee, että kaupungille jäi maksettavaa noin 50 000 euroa.
– Sillä hinnalla ei olisi saanut maksettua edes erillisen kevyen liikenteen sillan suunnittelua.
Vaikka sillan kohta ei olekaan täydellinen, pyörätien saaminen koko Leppäkorventien pituudelle on ihmisille suuri ilonaihe.
– Huikea juttu! kiittelee Pohjois-Nikinmäessä asuva Susanna Vinni.
Aiemmin juuri sillan kohta oli se pahin kohta kaikille kulkijoille.