Viimeisellä Velmu-klubilla soittavat myös Freedomination ja The Candlelights. Shiraz Lane päättää illan.
Tikkurilalainen, viisi vuotta sitten lopettanut Mind of Doll -yhtye esiintyy Velmun viimeisellä klubilla Vernissassa 1. huhtikuuta. Päivämäärästä huolimatta kyseessä ei ole Velmun veistämä aprillipila, vaan bändi tekee yhden illan comebackin.
Syynä on Vernissan mittava remontti, joka sulkee kulttuuritehtaan ovet pääsiäisen alla aina vuoden 2025 alkuun asti.
Kun pyyntö spesiaalikeikasta Velmulta tuli, kaikkien bändin jäsenten asenne oli solistin Visa Heinosen mukaan heti selvä ja osallistuminen vain aikataulujen sovittamisesta kiinni.
– Ilman muuta halusimme olla mukana. Esiintyminen on meille ihan kunniajuttu, onhan Vernissa ollut tärkeä paikka bändin historiassa, Heinonen kertoo.
– Nyt on ollut älyttömän hauskaa treenata biisejä. Kun on viisi vuotta saatu olla levossa, kaikki ovat ihan innoissaan.
Lue myös: "Tultiin kotiin nenä rutussa" konkari muistelee Louhela Jamia
Yhtye käytti Vernissan treenikämppää 2000-luvun alkupuolelta seuraavalle kymmenluvulle, kunnes paikan ”peri” toinen vantaalaisyhtye Sihraz Lane, joka on jatkanut siellä tähän päivään asti. Ennen Dolleja tilaa olivat käyttäneet käyttäneet 1990-luvun alusta lähtien monet yhtyeet, muun muassa Skin & Bones.
– Paikalla on ollut myös meille suuri merkitys ja Dollit puolestaan olleet meille aikanaan tietynlainen suunnannäyttäjänä. On tosi hienoa saattaa tämä ajanjakso bändimme historiassa päätökseen yhdessä heidän kanssaan, klubi-illan päätösbändin, Shiraz Lanen, rumpali Ana Vilkkumaa hehkuttaa.
Keikalla Vernissassa Dollit ovat olleet viimeksi kymmenen vuotta sitten, jolloin vietettiin Shame on Your Shadow -levyn julkkareita. Vilkkumaa muistelee, että samassa tilaisuudessa oli lavalla myös Shirazin miehistö.
– Ja nyt heti kymmenen vuoden päästä olemme yhdessä taas. Eiköhän me saada hyvä soppa aikaan, Heinonen nauraa.
– On tosi siistiä, että bändit lähtivät messiin, Velmun puheenjohtaja Leela Johansen iloitsee ja paljastaa, että mahdollisuutta ei alkuun otettu täysin vakavissaan.
– Kun mietimme yhdistyksen hallituksessa viimeisen klubin ohjelmaa, joku heitti vain vähän läpällä, että sinnehän pitäisi saada Mind of Doll ja Shiraz Lane.
Katso myös tämä: Maailmaa valloittava rock-bändi palaa juurilleen Tikkurilaan – ”Odotan näkeväni tuttuja tyyppejä, jotka eivät ole päässeet keikalle pitkään aikaan”
Heinoselle ja Vilkkumaalle Vernissa edustaa paitsi omaan tekemiseen liittyvää historiaa myös kulttuuriin laajemminkin liittyvää jatkumoa sekä yhteisöllisyyttä, jota he toivoisivat Vernissasta löytyvän tulevaisuudessakin. Omia muistoja paikasta on paljon.
– Lapsuudesta muistan muun muassa alakerrassa olleen Guns N’ Rose -flipperin. Siinä oli revolveri, jolla pallo ammuttiin liikkeelle. Kahvilassa oli biljardipöytä ja välillä jopa harrikka. Ja talossa pyöri tyyppejä, kuten Tommi Läntinen ja Sir Elwoodin Juha Lehti, Heinonen listaa.
– Esiintymässähän täällä on käynyt vaikka keitä. Kingston Wall, Children of Bodom, Him...
Talon alakerrassa pitkään toiminut Asko Ahosen Revolver-studio löytyy nyt Myyrmäen Myyräncolosta.
– Siinä oli alkuun mukana myös Läntisen tavoin Boycott-yhtyeessä vaikuttanut kitaristi Hombre Lampinen, jota talossa myös näki, Vilkkumaa muistaa.
Sopiva treenikämppä on kullanarvoinen. Nuorille musiikintekijöille sillä voi olla monitahoisia vaikutuksia.
– Treenikämpän lattialla istuminen ja musan kuuntelu yhdessä bänditreenien jälkeen on ollut bändillemme yhteishengen luomisessa todella tärkeätä, Vilkkumaa toteaa.
– Bändiyhteisössä oppii myös ryhmätyötä. Vaikka välillä voi joutua hiukan hammastakin puremaan, niin se on vain hyväksi, Heinonen jatkaa.
– Ja liikenneyhteyksien kannalta tätä parempaa sijaintia treenikämpälle ei ole Suomesta mahdollista saada.
Lue myös: Vantaalaisnuorten valtaamasta teollisuusrakennuksesta syntyi jo 30 vuotta toiminut kulttuuritehdas – "Jokin tässä talossa ruokkii luovuutta"
Vilkkumaa luonnehtii Vernissan olleen monella tapaa oman lapsuuden ja nuoruuden keskittymä Tikkurilassa piha-aluetta myöten. Oman kaveriporukan juhannuksestakin tuli pieni perinne.
– Roudattiin meidän PA-laitteet pihalle, oli bändi ja läheisimpiä ystäviä paikalla ja joen varressa pidettiin grillikekkerit.
Edessä on nyt uuden treenipaikan haku. Takaisinpaluuseen remontin jälkeen tuskin on mahdollisuuksia.
– Haikeaksi vetää.
Vanhan Vernissan Viimeinen Velmu-klubi lauantaina 1.4. kello 19 alkaen. Klubilla esiintyy neljä vahvasti Vernissalla vaikuttanutta yhtyettä: Shiraz Lane, Mind of Doll, Freedomination ja The Candlelights. Liput ennakkoon 15 e, ovelta 18 e. Sallittu/K-18.
Lisää aiheesta:
Kulttuuritehtaan väki suuntaa länteen – ”Muuton työnimenä on Westside Vernissa”