Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Airbnb-kaksion suosio Tikkurilassa yllätti vantaalaismiehen – Rakennusvalvontapomo: Yhteydenottoja tulee

Kaksiota Airbnb:n kautta vuokraava Gert Kaasik on edelleen hämmentynyt siitä, kuinka hyvin homma toimii.

Tikkurilan keskustassa sijaitseva kaksio laitettiin vuokralle Airbnb-sivustolle viime lokakuussa. Asunnon menekki yllätti.

– Olen edelleen ihan monttu auki siitä, kuinka suuri suosio asunnolla on. Olen isosti yllättynyt myös siitä, kuinka paljon ulkomaalaisia majoittuu Tikkurilassa, asunnon omistava vantaalainen Gert Kaasik toteaa.

Airbnb-sivustolla tarjotaan asuntoja ennen kaikkea lyhytaikaiseen vuokraukseen.

Ajatus vaihtuvista asukkaista taloyhtiössä ei miellytä kaikkia. Vantaan rakennusvalvontapäällikkö Risto Levanto toteaa, että lyhytaikaiseen vuokraukseen liittyviä kiistoja on ratkaistu jopa oikeudessa.

– Vantaan rakennusvalvontaan tulee eri puolilta kaupunkia jonkin verran yhteydenottoja siitä, että asuntoja käytetään lyhytaikaiseen vuokraukseen, Levanto kertoo.

Kaasik päätyi vuokraamaan asuntoa Airbnb:n kautta sattumalta. Äidin käyttöön ostettu uudiskaksio jäi käyttämättä, ja Kaasik päätti myydä sen. Kiinteistönvälittäjä otti asunnon kohteekseen viime kesänä, mutta se ei mennyt kaupaksi.

– Olin asunnon kanssa umpikujassa koronan ja muiden maailman kriisien myötä, joten aloin miettiä asunnon vuokraamista.

Kaasikilla oli omat epäilyksensä asunnon lyhytaikaisesta vuokraamisesta. Siitä huolimatta hän päätti pikkuhiljaa ryhtyä kalustamaan huoneistoa ja tutustumaan vuokraamisen käytäntöihin.

Asunnon käyttöaste on ollut Kaasikin mukaan kuukaudessa on noin 50 prosenttia. Se on siis ollut vuokralla noin puolet kuukaudesta.

Kaasik nostaa esiin Airbnb-vuokrauksen vaatiman työmäärän.

Hommassa pitää olla yrittäjähenkisyyttä.

– Siivoan asunnon itse. Siivouksen voisi ulkoistaa, mutta se olisi pois katteesta. Vuokralaiset ovat hyvin tarkkoja puhtaudesta ja siisteydestä.

Kaasik kuvaa itseään pitkäjänteiseksi sijoittajaksi. Asunnosta on laina- ja vastikekuluja. Aikaa menee siivoukseen ja vuokralaisten viesteihin vastaamiseen. Hän kuitenkin laskee, että pitkällä tähtäimellä kyse on kannattavasta toiminnasta.

Ihan kaikille Kaasik ei Airbnb-vuokraamista suosittele.

– Hommassa pitää olla yrittäjähenkisyyttä ja kärsivällisyyttä.

Levanto kertoo, mikä on Vantaan rakennusvalvonnan kanta lyhytaikaiseen vuokraukseen.

– Asunnon vuokraushan ei sinänsä ole mitenkään kiellettyä, ei edes satunnainen lyhytaikaisvuokraus.

Levanto kuitenkin lisää, että vuokraaminen voidaan katsoa majoitustoiminnaksi, jos se on toistuvasti lyhytaikaista ja aiheuttaa häiriötä. Silloin säännöt muuttuvat.

– Kaupallisen majoitustoiminnan harjoittaminen edellyttää asuintalossa käyttötarkoitusmuutosta, joka puolestaan edellyttää rakennuslupaa.

Mikäli kaupallista majoitustoimintaa harjoitetaan asuinrakennuksessa ilman, että on haettu rakennuslupa käyttötarkoitusmuutokselle, asiaan puuttuva viranomainen on rakennusvalvonta.

Rakennusvalvontaviranomaisella on mahdollista käyttää asiaa ratkaistessaan harkintaa. Kyse on Levannon mukaan kokonaisharkinnasta.

– Vaikeus piilee siinä, miten määritellään lyhyt- ja pitkäaikaisuus sekä toistuvuus. Majoitustoiminnan ja asumisen rajapinnan ratkaiseminen jätetään vireille toimenpidepyyntönä.

Ympäristöministeriössä on valmisteilla asetus liittyen asuntojen lyhytaikaiseen vuokraukseen.

– Se viedäänkö asetusta eteenpäin ja millaisella tarmokkuudella sitä edistetään riippuu vaalien tuloksesta ja hallitusohjelmasta. Siihen saakka toimitaan nykylainsäädännön määräysten mukaisesti, Levanto sanoo.

Yksittäisellä taloyhtiöllä on mahdollisuus yhtiöjärjestyksessään kieltää asuntojen lyhytaikainen vuokraus. Kielto tulee kirjata yhtiöjärjestykseen.

Rajoituspykälä voidaan kirjata uuden, toimintansa aloittavan asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen.

Mikäli kielto halutaan kirjata jo olemassa olevan taloyhtiön yhtiöjärjestykseen, päätöksen on oltava yksimielinen. Muutos siis vaatii kaikkien osakkeenomistajien suostumuksen, myös heidän, jotka eivät tulleet yhtiökokoukseen.

Lue myös:

Adessa Heikkinen saa tuloja kolmesta Airbnb-kohteestaan, mutta helppoa rahaa se ei ole – "Kun oli kolme ihmistä viikon, minulle jäi kaksi jätesäkillistä pyykkiä"

Airbnb-toimintaa ei suvaita alkuunkaan – uudessa talossa Myyrmäessä tullaan kieltämään lyhytaikainen majoitus jo yhtiöjärjestyksessä

Konkari neuvoo Airbnb-tuloista haaveilevia – "Tätä ei kannata harkita, jos...."