Tikkurilan Prisman pysäköintihallin kunto hämmästyttää siellä vierailleita. Pysäköintihallin ulkopuolella on iso metallinen elementti, joka on tuettu tolpilla ja kuormaliinoilla. Pysäköintihallin sisääntulo sijaitsee Unikkotiellä.
Vantaan Sanomat on saanut virityksestä huolestuneita yhteydenottoja ja asiaa hämmästellään myös vantaalaisessa Facebook-ryhmässä.
Kiinteistön omistaa ruotsalainen kiinteistöyhtiö Trophi. Yhtiön Suomen johtajan Tommi Seppäsen mukaan pysäköintihallin ulkopuolella olevaa punaista elementtiä on tuettu, koska siinä havaittiin talven aikana paikallisia murtumia.
– Kyseessä on ulkonäöllinen elementti. Rakennussuunnittelija on käynyt paikalla ja antanut hyväksynnän tukiratkaisulle. Tolpat ja liinat ovat väliaikainen ratkaisu, tämä korjataan kun tulee paremmat kelit, Seppänen selvittää.
Pysäköintihallissa vieraillut Vantaan Sanomien lukija on huolissaan pysäköintihallin kunnosta laajemminkin. Kuormaliinoja on vedetty rakenteisiin myös pysäköintihallin sisällä.
– Kohteessa on tehty isoja korjauksia ja perusparannuksia viime vuosien aikana. Rakenteiden osalta pysäköintihalli on tutkittu laajemminkin, ja kaikki on kunnossa. Pysäköintihallin rakenteisiin vedetyt kuormaliinat liittyvät julkisivun metalliseen elementtiin, Seppänen toteaa.
Vantaan kaupungin rakennusvalvonta on pyytänyt kiinteistön omistajalta selvitystä kiinteistön kunnosta. Vantaan rakennusvalvontapäällikön Risto Levannon mukaan saatujen selvitysten perusteella rakennusvalvonta ei tässä vaiheessa edellytä lisäselvityksiä.
– Kiinteistön omistaja on omia asiantuntijoitaan käyttäen teettänyt asiasta kuntotutkimuksen. Vauriot eivät akuutisti edellytä toimenpiteitä. Rakennusvalvonnalla ei ole tässä kohtaa tarvetta asiaan enempää puuttua, Levanto kertoo.
Lue myös: