Vantaa ennen ja nyt: Museon kokoelmista löytyvä purkki ei toiminut karkkirasiana.
Valo ja värit ovat varma kevään merkki – niin kuin myös erilaiset pääsiäisaiheiset koristeet ja kuvitukset. Myös Vantaan kaupunginmuseon kokoelmista löytyy teemaan sopivaa aineistoa, joista eräs osoittautuu hauskaksi pääsiäisyllätykseksi.
Keltaisen metallipurkin kylkiä koristavat värikkäät kukkopiirrokset ja yläreunassa on tuttu tuotemerkki, Fazer. Ensi näkemältä voisikin kuvitella, että iloisen kuvituksen sisään on kätkeytynyt esimerkiksi makeisia.
Purkin alareunasta löytyy pienellä valmistajan logo, GWS. Kyseessä on vuodesta 1876 metalli- ja muoviteollisuustuotteita valmistanut suomalainen Oy G.W. Sohlberg Ab. Kukkopurkki on mahdollisesti valmistettu 1950-luvulla tai sen jälkeen, mutta tarkempia tietoja museolla ei ole tiedossa.
Onpa purkissa sitten ollut karkkia tai ei, on se ainakin sittemmin siirtynyt uusiokäyttöön aivan toisenlaiseen herkkuun. Purkin läpinäkyvän muovikannen alta paljastuu nimittäin kotikaljan valmistukseen tarkoitettuja kaljamaltaita.
Maltaiden lisäksi purkin sisältä löytyy sanomalehdestä talteen otettu valmistusohje, jonka päälle on kirjattu käsin "tässä hyvä kotikalja". Kenties tällä luotto-ohjeella on tarjoiltu joskus ruokajuomaa myös pääsiäisaterialla.
Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla museon kokoelmiin ja kulttuuriympäristökohteisiin. Kirjoittajat ovat museon henkilökuntaa.