Rahasummalla toteutetaan 13 ehdotusta alueittain.
Kivistö–Aviapoliksen alueella kehitetään Kartanonkosken urheilupuistoa.
Korso–Koivukylän alueelle taas järjestetään sekä perjantainen välipala koululaisille muutaman viikon ajaksi että ulkoilmaelokuva, johon pääsevät kaikki alueen oppilaat.
Muun muassa tällaisia päätöksiä syntyi, kun Vantaan peruskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat saivat päättää, miten 160 000 euroa käytetään. Lapset ja nuoret ehdottivat rahankäyttökohteita, joista osa aiotaan nyt toteuttaa.
– Ehdotusten kriteereinä oli alusta asti yhteisöllisyys ja se, että ehdotus hyödyttäisi mahdollisimman monia alueen lapsia ja nuoria, sanoo osallisuusasiantuntija Karoliina Mutanen Vantaan kaupungin kasvatuksen ja oppimisen toimialalta.
Peruskoulujen oppilaat äänestivät rahankäytöstä neljällä alueella: Kivistö–Aviapolis, Korso–Koivukylä, Myyrmäki ja Tikkurila–Hakunila. Lukioiden ja ammattiopistojen opiskelijat päättivät rahankäytöstä toimipisteissään.
Tikkurila–Hakunilan alueen koululaisille järjestetään niin ikään ulkoilmaelokuva sekä ilmainen tivolitunnelmaa luova päivä.
Lisäksi rahalla saadaan vesiliikuntavälineitä Tikkurilan uimahalliin ja vaijeriliukurata, joka rakennetaan Rajakylään. Rata on yleisessä käytössä.
Ehdotusten kriteereinä oli alusta asti yhteisöllisyys ja se, että ehdotus hyödyttäisi mahdollisimman monia alueen lapsia ja nuoria.
Myyrmäen alueelle rakennetaan vaijerirata Jokiuoman puistoon. Rata on yleisessä käytössä.
Toisen asteen ehdotukset olivat oppilaitoskohtaisia. Helsinge Gymnasiumiin sekä Lumon, Martinlaakson ja Tikkurilan lukioihin tulee istuma- ja oleskelupaikkoja. Vaskivuoren lukioon saadaan ryhmäytymistä edistävät bileet.
Varian oppilaitoksista Koivukylään järjestetään kulttuurien päivä ja Myyrmäki saa biljardipöydän. Aviapoliksen ja Hiekkaharjun opetuspisteillä kehitetään kuntosaleja.
Mutasen mukaan 160 000 euron budjetti ja äänimäärät suhteutettiin koulujen ja oppilaitosten oppilasmäärän mukaan. Ehdotuksia myös muokattiin toteutuskelpoisiksi asiantuntijoiden ja ehdotusten tekijöiden yhteistyöllä.
– Peruskouluista tuli 39 ehdotusta oppilaskuntien kautta. Toisella asteella ehdotuksia tuli 105. Toisen asteen opiskelijat saivat itse ehdottaa ideoita.
Äänestys toteutettiin 11.–14. huhtikuuta. Voittajat julkaistiin Vaikuttajapäivässä 26. huhtikuuta Vantaan kaupungintalolla. Kyseessä oli Vantaan ensimmäinen lapsille ja nuorille suunnattu osallistuva budjetointi. Yhteensä ääniä tuli 11 600.
Ehdottamassa ja äänestämässä oli koululaisia, lukiolaisia ja ammattiopiskelijoita. Eskarit osallistuivat äänestämiseen.
Vaikuttajapäivässä oli myös paneelikeskustelu, jossa lapset ja nuoret saivat esittää lisää ehdotuksia kaupungin päättäjille.
Keskusteluun osallistui myös kaupungin työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.
Lapset ja nuoret toivovat esimerkiksi lisää edullisia tai maksuttomia harrastuksia sekä metsien säästämistä, kun Vantaata rakennetaan.
Vaikuttajapäivä järjestettiin 15. kerran. Tapahtuman järjestetään nuorisovaltuuston kanssa.
Vuosittain järjestettävän päivän tarkoituksena on lisätä lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Vaikuttajapäivä on osa Vantaan Lapsiystävällinen kunta -työtä. Teemana oli tänä vuonna osallistuva budjetointi.
Vantaalaiset saavat päättää vuosina 2023–2024 kaikkiaan 1,2 miljoonan euron käytöstä kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa.