Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maanantaina luvassa historiallinen päätös: tuleeko Vantaalle ratikka vai ei?

Vantaan ratikkaa on suunniteltu jo vuosia. Maanantai-iltana kaupunginvaltuuston on tarkoitus viimein päättää raitiotielinjan rakentamisesta.

Vantaalla eletään maanantai-iltana historiallisia hetkiä, kun kaupunginvaltuuston on määrä päättää, tuleeko Vantaalle ratikkaa vai ei.

Paljon keskustelua ja kiistelyä herättänyt Vantaan ratikka on noin 19 kilometrin pituinen raitiotielinja. Sen on kaavailtu kulkevan Helsinki-Vantaan lentoasemalta kauppakeskus Jumbon ja Tikkurilan kautta Hakunilaan ja siitä Länsimäen kautta Mellunmäen metroasemalle.

Poikittainen raideliikenneyhteys olisi osa pääkaupunkiseudun pikaraitiotieverkostoa, ja sen myötä kaikki Vantaan suuralueet olisi liitetty toisiinsa raideyhteydellä.

Jos kaupunginvaltuusto päättää maanantaina, että ratikka rakennetaan, rakennustyöt ajoittuisivat vuosille 2024–2029. Raitiotien rakentamisen vaikein osuus olisi arvioiden mukaan pääjunaradan alitus Tikkurilan aseman kohdalla.

Vantaan ratikkaa on suunniteltu jo useita vuosia, ja se on tunnettu aiemmin muun muassa nimellä pikaratikka.

Se on myös jakanut vahvasti paikallista puoluekenttää. Ratikan suunnittelun puolesta ovat olleet vihreät, demarit, vasemmistoliiton ryhmä, puolet kokoomuksen ryhmästä sekä RKP:n ryhmä. Suunnittelun etenemistä taas ovat vastustaneet puolet kokoomuksen ryhmästä, kristillisdemokraatit, keskustan ryhmä, Liike Nyt ja perussuomalaiset.

Maanantaisesta ratikkapäätöksestä voikin tulla varsin tiukka vääntö. Kokoomuksen odotetaan olevan päätöksenteossa avainasemassa.

Kun Vantaan kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Vantaan ratikan hankesuunnitelman ja rakentamisen 8. toukokuuta, päätöksen tekeminen ei ollut läpihuutojuttu. Esitys asian jättämisestä pöydälle hävisi äänestyksen 6–9.

Asiakohdasta tehtiin myös hylkäysesitys, josta äänestettiin. Hylkäysesitys torpattiin äänin 6–9.

Ratikan vastustajien mielestä ratikka on liian kallis hanke Vantaalle, eikä siitä ole riittävästi hyötyä kaupungille.

Vantaan Sanomat kertoi viime maaliskuussa, että Vantaan ratikkahankkeen lasketut kustannukset ovat nousseet jyrkästi, koska rakentaminen on kallistunut yleismaailmallisen inflaation seurauksena.

Ratikkareitin rakentamisen kokonaiskulujen kerrottiin pompanneen 606 miljoonaan euroon, eli summa on nyt 213 miljoonaa suurempi kuin esisuunnitelman laatimisen aikaan vuonna 2019. Kokonaiskustannuksista 40 vuoden aikana Vantaan osuus on 414 miljoonaa euroa, kun kaupungin aiempi osuus oli 267 miljoonaa.

Uudessa laskelmassa valtionosuus on noin 177 miljoonaa ja Helsingin puolella menevän raideosuuden hinta 15 miljoonaa euroa.

Myös ennusteita matkustajamääristä on korjattu matkan varrella. Syyskuussa 2022 VS kertoi, että Vantaan ratikasta tehdyt uudet matkustajamääräennusteet vuodelle 2030 ovat reippaasti matalammat kuin suunnittelun alussa nelisen vuotta sitten. Alun perin arvioitiin, että ratikalla tehtäisiin vuorokaudessa 82 000 matkaa, mutta arvio putosi 31 000 matkaan.

Kaupunki katsoo, että ratikka on paras uusi julkisen liikenteen vaihtoehto Itä-Vantaalle.

Kaupungin tavoitteena on, että Vantaa kasvaa kestävästi ja kasvu sijoittuu vahvojen joukkoliikenneyhteyksen varteen. Vantaan yleiskaavassa ratikan reitin varsi on kaupungin tärkein kasvusuunta lähivuosikymmeninä. Sinne on hahmoteltu jopa 60 000:ta uutta asukasta ja 30 000:ta uutta työpaikkaa.

Vantaan kaupunkiympäristön apulaiskaupunginjohtaja Tero Anttila sanoi VS:lle uskovansa maan ja asuntojen arvon kasvavan 26 ratikkapysäkin lähellä.

Kaupungin laskelmien mukaan ratikka kerryttäisi maanmyynti- ja maankäyttösopimustuloja 267 miljoonaa euroa, ja kiinteistöverokertymä kasvaisi 120 miljoonaa euroa. Rakentamisesta palautuisi verotuloa 35 miljoonaa euroa.

Noin vuosi sitten VS uutisoi, että Vantaan ratikan rakentaminen toisi arvion mukaan 287,9 miljoonaa euroa enemmän tuloja kuin bussivaihtoehto. Luvut perustuivat Newsec Oy:n kiinteistötaloudelliseen analyysiin, jossa arvioitiin bussivaihtoehdon ja ratikan kerryttämiä maankäyttötuloja.

Vantaan ratikan rakentamiskustannukset on tarkoitus kattaa maankäyttösopimuksilla ja maan myynnillä.