Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hiekkis, Hieksi vai Huikkaharju? Hiekkaharjun lempinimi nostatti someväittelyn, näin kommentoivat asukkaat

Alepan korttelinimi närkästytti paikallisia. Kaupunginosan kutsumanimi ei ole yksiselitteinen.

Hiekkaharjun kutsumanimi on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. Hiekkaharjun Alepa kutsuu kaupunginosaa Hieksiksi. Tämä sai osan paikallisista närkästymään. Heidän mielestään alueen nimi on Hiekkis. Vantaan Sanomat kysyi paikallisilta, mitä nimeä he käyttävät alueesta.

Hiekkaharjussa kolme vuotta ja muualla Itä-Vantaalla pidempään asuneen Juulia Pylvänäisen, 27, mukaan aluetta kutsutaan Hieksiksi.

– Hieksi on oikea lempinimi alueelle. Lähipiirissä käytetään myös Hieksi-nimeä. Se on myös ytimekkäämpi kuin Hiekkis, Pylvänäinen toteaa iloisesti.

Hän ei ole kuullut muita kutsumanimiä alueelle.

– En ole kuullut enkä ole myöskään kauheesti miettinyt asiaa, Pylvänäinen sanoo naurahtaen.

Ravintola Bucciksen viereisellä Talkootorilla lämpimästä päivästä nauttivat Janita, 27, ja Benjamin Kröger, 37. He kutsuvat Hiekkaharjun kaupunginosaa Huikkaharjuksi. Noin 25 vuotta alueella asunut Janita Kröger on kuitenkin ennen käyttänyt nimeä Hiekkis. Kaksi vuotta alueella asunut Benjamin Kröger on samoilla linjoilla.

– Hiekkis on toinen vaihtoehto. Huikkaharju on kuitenkin paras nimi alueelle.

Lapsensa kanssa kauppareissulla olevat Ada Vatanen, 21, ja Tomi Istolainen, 23, tuntevat alueen eri lempinimillä.

Lempinimet elävät paikkakuntien mukaan.

Kaksi kuukautta Hiekkaharjussa ja koko ikänsä lähialueilla asuneen Vatasen mukaan alueen lempinimi on Hieksi. Hän myös kuullut Hieksu-nimen silloin tällöin.

– En oo ikinä kuullut Hiekkis-nimeä. Myös kaikki lähipiiristä käyttävät nimeä Hieksi, Vatanen sanoo.

Niin ikään kaksi kuukautta alueella asuneen Istolaisen mukaan aluetta kutsutaan Hiekkikseksi.

– Olen kuullut enemmän Hiekkistä, se on myös luonnollisempi. Hieksi on kyllä yhtä hyvä, aikaisemmin muualla Itä-Vantaalla, Keravalla ja Helsingin puolella asunut Istolainen toteaa.

Reilut 14 vuotta Hiekkaharjussa asuneen Niko Nordmanin, 43, mukaan aluetta kutsutaan Hiekkikseksi.

– Hiekkiksenä mä oon aina tuntenut alueen. Se on luonnollisempi. Asuin nuorempana muualla, jo ammattikouluaikana aluetta kutsuttiin Hiekkikseksi.

Nordmanin lähipiirissä ei kuule sanaa Hieksi, mutta hänellä ei myöskään ole mitään kommentoitavaa sanaa kohtaan.

Hiekkaharjussa 10 vuotta ja 35 vuotta parin kilometrin säteellä asunut Jouko Virtanen kutsuu aluetta Hiekkaharjuksi. Hän on juuri lähdössä kaupasta polkupyörällään.

– Hiekkaharju on hyvä, selkeä ja yksinkertainen nimi paikalle. Muualla Suomessa asuvatkin tuttavat tietävät, mistä puhutaan, kun sanon Hiekkaharju. Lempinimet elävät paikkakuntien mukaan.

Virtanen arvelee Hiekkiksen ja Hieksin olevan nuorison suosimaa puhekieltä. Hän ei ole ennen kuullut kumpaakaan nimeä.

– Nuoret tykkäävät lyhentää sanoja.

Alepa-ketjun markkinoinnista vastaavan ryhmäpäällikkö Tuomas Mulon mukaan niin sanottuja korttelinimiä alettiin käyttää marraskuussa 2021. Ketju alkoi silloin teettää pipoja, joissa on Alepan värit sekä korttelinimi, joka kuvastaa kaupunginosaa. Hiekkaharjun nimeksi tuli aluksi Hiekkis, mutta asiakkaiden palautteiden myötä nimi muutettiin vielä loppuvuonna Hieksiksi.

– Kyseisen kaupan henkilökunta ihmetteli nimimuutosta, sillä he tuntevat alueen nimellä Hiekkis. Palautetta kuitenkin uskottiin.

Mulon mukaan kaupunginosien korttelinimien herättämä keskustelu on tunnistettu ja eri lempinimiä on kuunneltu ja mietitty ennen päätöstä. Joidenkin kaupungienosien kohdalla korttelinimi on jäänyt kahden välille.

– Olemme käyttäneet alueen valmiita lempinimiä, kuunnelleet asukkaita tai käyttäneet alueen oikeita nimiä kortteliniminä. Emme ole keksineet nimiä itse.

– Korttelinimet ovat meidän kunnianosoitus uniikeille kortteleille ja kaupunginosille, joissa toimimme naapureina, Mulo sanoo.