Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lastenpäivä, elokuvajulistenäyttely, Silkkitehtaan kaupunkitanssit... Vantaalla järjestetään monia värikkäitä tapahtumia lähiaikoina

Vantaalla pidetään kesänavajaistapahtumia 3. kesäkuuta.

Kesän avajaisia vietetään Vantaalla 3. kesäkuuta Suvivirsi- ja Silkkitehtaan kaupunkitanssit -tapahtumissa, mutta niitä odotellessa voi osallistua moneen muuhun rientoon.

Bella Ciao - Vantaan kamarikuoron pienryhmät esiintyvät torstaina 25. toukokuuta kello 19 Wanda's Kitchen & Lounge-ravintolassa.

Pitkän linjan muusikot Jaakko Löytty ja Mikko Alatalo konsertoivat yhdessä Tikkurilan kirkossa perjantaina 26. toukokuuta kello 18–19. Konsertin nimenä on Jaakko Löytty ja Mikko Alatalo: Rauhan ja toivon lauluja. Artistit esittävät yhdessä ja erikseen sekä omia kappaleitaan että juurevaa folkia aina 1960-luvulta saakka.

Antti Autio esiintyy lauantaina 27. toukokuuta kello 18 Tikkurilan kirkossa. Aution musiikki pohjaa laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin. Hänen albumejaan ovat Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022). Liput konserttiin maksavat 15 euroa. Ne ovat ostettavissa ennakkoon Holvi-verkkokaupasta tai kirkon ovelta ennen konserttia.

Ilmailumuseossa pidetään koko perheen tapahtuma Lastenpäivä lauantaina 27. toukokuuta kello 10–17. Teemana on liikkuva kuva. Sen ympärillä voi nähdä ja kokea elokuvamaailman huumaa ja historiallisia tapahtumia.

– Toiminnallisissa työpajoissa juuri sinä olet supersankari ja tapahtumien tähti! kaupungin tapahtumaesittelyssä kerrotaan.

Päivän päätapahtumat kietoutuvat vahvasti Pertsa ja Kilu – Faaraon sormus -elokuvan ympärille. Elokuvassa esiintyvään Ilmailumuseoyhdistyksen DO-5-lentokoneeseen voi tutustua paikan päällä. Kello 13–14 DO-5:n lähellä nähdään myös elokuvan tähtinäyttelijöitä.

Toiminnallisissa työpajoissa juuri sinä olet supersankari ja tapahtumien tähti!

Päivän aikana voi tutustua lentokoneisiin, polkulentokoneisiin, lentosimulaattoreihin ja virtuaalilentämiseen.

Vanhojen elokuvajulisteiden maksuton näyttely on esillä Tikkurilan kirjastotalon Lummesalissa 29.–31. toukokuuta. Se on auki 29. toukokuuta kello 14–17, 30. toukokuuta kello 16–19 ja 31. toukokuuta kello 11–14.

Näyttelyssä on 48 alkuperäistä elokuvajulistetta eri vuosikymmeniltä, mukana on muun muassa klassikkoelokuvien julisteita. Näyttelyssä voi myös tarkastella yli 1 000 julisteen digitaalista arkistoa.

Julisteet on alkujaan otettu talteen Rekolan Kinon toiminnan yhteydessä.

Tanssiteatteri Raatikossa Tikkurilassa voi kokea 4X: Kolmen teoksen illan perjantaina 2. kesäkuuta kello 19–21.

Illan aikana esitetään kolme keskenään erilaista nykytanssiteosta. Ohjelmistossa on Jorma Uotisen Rajalla, Atte Herdin Asetelmia sekä Katja Mustosen ja Mirva Mäkisen Raja.

4X: Kolmen teoksen ilta on osa uutta kiertävää 4X tanssitapahtumaa, jonka järjestävät Aurinkobaletti, Tanssiteatteri Minimi, Tanssiteatteri Raatikko ja Tanssiteatteri Rimpparemmi. Tapahtuma esittelee tanssiteattereiden tarjontaa jokaisen teatterin kotipaikkakunnalla Turussa, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Vantaalla.

Suvivirsi-tapahtuma avaa kesän Vantaan kaupungintalon edustalla lauantaina 3. kesäkuuta lähtien kello 14.

Tapahtuman terveiset tuovat Vantaan kaupungin ja Tikkurilan seurakunnan edustajat.

Tervehdysten jälkeen kesä toivotetaan tervetulleeksi Suvivirren myötä. Esilaulajina toimivat Korson Mieslaulajat.

Kesäkuun 3. päivä järjestetään myös Silkkitehtaan kaupunkitanssit kello 14–18. Tapahtuma on ilmainen, ja se sopii koko perheelle.

Tarjolla on monenlaista tanssimusiikkia, tanssinopetushetkiä, katuruokaa ja teatteriohjelmaa lapsille. Musiikista vastaavat bilebändi Phil Harmonic Band, country-fiilistä tarjoileva Anssi Känsälä Band ja perinteistä tanssimusiikkia soittava Duo Cantares. Cafe Silkki on tapahtumassa mukana katuruokamenulla.

Tanssiteatteri Raatikko ja Teatteri Vantaa ideoivat tapahtuman yhdessä ja osallistuivat ideallaan Vantaan Kaikenkokoiset kaupunkikeksinnöt -innovaatiokilpailuun viime vuoden keväällä. Kisassa irtosi voitto yhdessä 14 muun idean kanssa, ja palkintorahalla teatterit toteuttavat kaikille avoimet kesän avajaiset.