Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suuri pienpanimojuhla tulee taas Vantaalle – olutfestivaali typistyi kaksipäiväiseksi tapahtumaksi

Vantaan Suuret Oluet – Pienet Panimot -festivaali järjestetään kolmatta kertaa Tikkurilan Peltolan torilla 9.–10. kesäkuuta.

Tikkurilan Peltolan tori muuttuu taas pienpanimojuhlan näyttämöksi 9. kesäkuuta, kun siellä järjestetään kolmatta kertaa Suuret Oluet – Pienet Panimot -olutfestivaali (SOPP).

Festivaalilla pääosassa ovat pienpanimoiden oluet, siiderit, long drinkit, tisleet ja virvoitusjuomat.

SOPP:n tapahtumajohtaja Pekka Kääriäinen kertoo, että tapahtuman luonne on sama kuin ennenkin, eli kävijöiden toivotaan tutustuvan monipuolisesti pienpanimoiden tuotteisiin.

– Ideahan on se, että olutta maistellaan oikeista laseista pieninä annoksina eikä vedetä tuopillisia, hän kiteyttää.

Maisteltavaa riittää, sillä festivaalilla on tarjolla satoja tuotteita. Vantaan tapahtumaan osallistuvat pienpanimot ovat 8-Bit Brewing, Fiskarsin Panimo, Husky Brewing, Lammin Sahti, Panimo Hoppa, Plevna/Koskipanimo, Suomenlinnan Panimo, Takatalo & Tompuri Brewery, Teerenpeli Panimo & Tislaamo, Tornion Panimo ja Unison Brewing Company Oy.

– Festivaalilla on nyt toistakymmentä panimoa, ja muutama näistä ei ole aiemmin ollut mukana. Tapahtumassa on myös ruokamyyntiä sekä taustamusiikkia ja trubaduurin soittamaa elävää musiikkia, Kääriäinen kertoo.

Lue myös: Jättiterassi levittäytyy Tikkurilan Peltolan torille – pienpanimojuhlaan odotetaan 5 000:ta oluen ystävää

Tänä kesänä Vantaan olutfestivaali toteutetaan enää perjantaina ja lauantaina. Aiemmilla kerroilla se on järjestetty Peltolan torilla kolmena päivänä, torstaista lauantaihin.

– Torstai on ollut hiljainen päivä. Perjantai-iltana ja lauantaina porukkaa riittää, Kääriäinen kertoo.

SOPP:lla ei ole tänä vuonnakaan varsinaista teemaa, mutta Kääriäinen tokaisee, että teemana voisi aivan hyvin ollajäävätkö pienpanimot henkiin?” Vaikeat taloudelliset ajat ovat koetelleet viime vuosina myös pienpanimoita.

– Muutama pienpanimo on Suomessa lopettanut, ja muutama on mennyt nurin. Pienpanimoiden määrä on kuitenkin pysynyt aika samana, yli sadassa, koska on myös perustettu uusia panimoja, Kääriäinen selvittää.

Lue myös: 50 tuomaria maistoi 400 olutta, joista yksi on Suomen paras – voittaja paljastetaan ensi kertaa Vantaalla

Järjestäjät odottavat tänä vuonna festivaaleille melko saman verran kävijöitä kuin viime vuonnakin, vaikka tapahtumapäiviä on enää kaksi. Viime vuonna Peltolan torin oluttapahtuma keräsi yhteensä 5 000 maistelijaa.

SOPP:n järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy.

Suuret Oluet – Pienet Panimot järjestettiin ensi kerran Lahden satamassa 2003.

Vantaan Suuret Oluet – Pienet Panimot -olutfestivaali pidetään Tikkurilan Peltolan torilla 9. kesäkuuta kello 15–00 ja 10. kesäkuuta kello 12–00. Sisään pääsee maksutta kello 18:aan asti.