Suomessa Woltin ruokaläheteillä on erilainen koulutus ja tausta kuin muissa maissa.
Suomessa Wolt-lähettien koulutus ja tausta ovat erilaisia kuin muissa maissa. Eroja on esimerkiksi lähettien koulutuksessa ja taustassa.
Tämä selviää uudesta raportista. Raportin nimi on Alustatyön visio 2040. Sen ovat tehneet monet eri tahot yhdessä. Tekijöitä ovat muun muassa Wolt, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät, Sitra sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Raportista kertoi aikaisemmin esimerkiksi Ilta-Sanomat.
Melkein puolet läheteistä on korkeakoulutettuja
Suomessa melkein puolet Woltin ruokaläheteistä on korkeasti koulutettuja, raportti kertoo.
Raporttia varten Wolt-lähetit vastasivat kyselyyn. 43 prosenttia vastanneista kertoi, että heillä on korkeakoulututkinto.
Suomessa vain noin 34 prosentilla yli 15-vuotiaista on korkeakoulututkinto, kertoo Tilastokeskus. Siksi näyttää siltä, että Wolt-lähetit ovat korkeammin koulutettuja kuin suomalaiset keskimäärin.
Lukuja ei voi kuitenkaan verrata suoraan. Tieto Wolt-lähettien koulutuksesta tulee kyselystä. Tilastokeskuksen luku taas tulee väestötilastoista.
Suurin osa Wolt-läheteistä on maahanmuuttajataustaisia
Raportissa selvitettiin myös Wolt-lähettien taustaa. Suurin osa Suomen Wolt-läheteistä on maahanmuuttajataustaisia.
Muissa maissa suurin osa Wolt-läheteistä ei ole syntynyt ulkomailla. He ovat yleensä syntyneet samassa maassa, jossa he työskentelevät.
130 000 ihmistä teki alustatyötä
Monet ruokalähetit ja taksikuskit tekevät alustatyötä. Siinä työt saadaan sovelluksen kautta.
Raportin mukaan noin 130 000 ihmistä teki alustatyötä Suomessa vuonna 2022. Se on melkein neljä prosenttia niistä ihmisistä, jotka ovat työikäisiä.
Kuitenkin vain noin yksi prosentti työikäisistä teki alustatyötä lähettinä tai taksikuskina.
Wolt-lähettien asema on edelleen ongelma
Wolt-lähettien asemasta käydään Suomessa edelleen keskustelua. Viime vuonna Korkein hallinto-oikeus sanoi, että Wolt-lähetit ovat työsuhteessa yritykseen eli he eivät ole yrittäjiä.
Silti suuri osa läheteistä toimii edelleen yrittäjinä.
Ongelmia ovat esimerkiksi palkkioiden suuruus ja sosiaaliturva.
Raportin mukaan lähes kaikki ovat samaa mieltä siitä, että alustatyössä on paljon ongelmia.
Eri mieltä ollaan kuitenkin siitä, mistä ongelmat johtuvat ja miten ne voidaan korjata.