Ulkomaalaislaki muuttui vuoden alussa. Sitä ennen ennätyksellisen monet hakivat pysyvää oleskelulupaa.
Pysyvän oleskeluluvan käsittely kestää nyt tavallista pidempään. Syynä ovat hakemusten suuri määrä ja uudet ehdot.
Asiasta tiedotti lokakuussa maahanmuuttovirasto Migri.
Hakemuksia tuli paljon ennen kuin laki muuttui
Ulkomaalaislaki muuttui tammikuussa 2026. Se kiristi pysyvän oleskeluluvan ehtoja.
Monet halusivat hakea oleskelulupaa vanhoilla ehdoilla. Siksi pysyvien oleskelulupien hakemuksia jätettiin ennätyksellisen suuri määrä vuonna 2025, Migri kertoo. Silloin hakemuksia jätettiin yhteensä yli 18 000.
Hakemuksia on tullut hyvin paljon myös lakimuutoksen jälkeen. Tänä vuonna hakemuksia on jätetty jo yli 13 000, Migri kertoo.
Monien täytyy odottaa lupaa noin 1-2 vuotta
Maahanmuuttoviraston mukaan pysyvän oleskeluluvan käsittely kestää noin 12–24 kuukautta.
Kesto riippuu siitä, millä perusteella lupaa on haettu.
Joskus odotus on vielä pidempi. Luvan käsittely voi kestää pidempään erityisesti hakemuksissa, joiden peruste on yritystoiminta sekä hakemuksissa, joita koskee edellytys työhistoriasta Suomessa.
Lyhyin odotusaika on pysyvissä oleskeluluvissa, joita haetaan suojelun perusteella. Niissä pisin odotusaika on tällä hetkellä kuusi kuukautta.