Jokainen raskaus on ollut edellistä työläämpi kantaa. Silti Torria harmittaa odottajien jatkuva pelottelu sillä, mikä voi mennä pieleen.
Sekavaa aikaa. Näillä sanoilla Riitta Torri, 42, kuvailee vuotta 1997, jolloin hänestä tuli ensimmäisen kerran äiti.
Torri oli tiennyt jo pikkutyttönä, että hän haluaa äidiksi nuorena, joten lapsi oli toivottu. Suhde lapsen isään päättyi kuitenkin, kun vauva oli vasta nelikuinen.
Vuoden ja yhdeksän kuukauden kuluttua esikoispoikansa syntymästä Torrilla oli toinenkin poika uuden kumppanin kanssa.
Sekin suhde päättyi nopeasti.
Torri myöntää, ettei hänen touhuissaan ollut parikymppisenä mitään järkeä.
– Onneksi ei ollut. Muuten minulla ei olisi poikiani, hän sanoo nyt.
Olisin voinut käyttää omia aivojani enemmän.
Riitta Torri
Molempien poikien isät olivat kutakuinkin yhtä nuoria kuin Torri itse, ja vastuun ottaminen oli vaikeaa.
– Se oli melkoista sähellystä, mutta en osannut ajatella, että onpa minulla rankkaa. Eihän minulla ollut vertailukohtaa.
Eniten tukea Torri sai äidiltään, joka ilahtui molemmista raskausuutisista.
– Äiti ajattelee kuten minäkin, että lapset ovat lahja, eivät mikään taakka tai rasite.
Arki helpottui, kun Torri jäi virallisesti kahden lapsensa yksihuoltajaksi.
Oli helpompi olla oikeasti yksin kuin parisuhteessa yksin.
– Silloin muut ihmiset osasivat tarjota apuaankin paremmin, Torri sanoo.
Hän ei kuitenkaan päästänyt itseään helpolla vaan yritti tehdä kaiken oikein. Hän noudatti neuvolasta saatuja ohjeita säntillisesti.
Kun hänelle sanottiin, että vauvaa kannattaa imettää ainakin puolivuotiaaksi, hän ymmärsi sen niin, että puolivuotiaana imettämisen voi lopettaa.
– Olisin voinut käyttää omia aivojani enemmän.
Nyt siihen on auennut tilaisuus, sillä Torri on jälleen raskaana. Hänen neljännen lapsensa laskettu syntymäaika on lokakuussa.
Kolmas lapsi, Erin-tytär, on viisivuotias. Pojat ovat jo omillaan.
Ja toisin kuin parikymppisenä, Torrilla on nyt rinnallaan kumppani.
Torri ja hänen miehensä Kari Mitikka tapasivat 19 vuotta sitten ja menivät naimisiin kahdeksan vuotta sitten.
Torri oli jo ennättänyt ajatella, ettei hän ehkä saa enempää lapsia, mutta toisin kävi. Kuusi vuotta sitten raskaustesti näytti plussaa ja Erin ilmoitti tulostaan.
– Tuntuu, että mies tajusi tulleensa isäksi vasta, kun Erin syntyi. Hän ryhtyi todella huolehtivaksi ja osti meille jopa turvallisen perheauton, Torri sanoo ja nauraa.
Kun Torri tämän vuoden alkupuolella alkoi odottaa heidän toista yhteistä lastaan, mies hämmästeli, että miten se on mahdollista.
– Piti sitten vähän kertoa hänelle kukista ja mehiläisistä.
Torrin mukaan Erin on "isin tyttö". Kun harmittaa, on päästävä isän syliin lohtua saamaan.
– Kun hoputan Eriniä vaikkapa hampaita pesemään, hän muistaa kertoa, että rakastaa isiä enemmän kuin äitiä, Torri sanoo huvittuneena.
Torri myöntää, että jokainen raskaus on tuntunut edellistä työläämmältä kantaa. Nyt uusimpana vaivana ovat liitoskivut.
Toisaalta hän osaa nyt myös levätä ja kuunnella itseään paremmin kun nuorena.
Väsymys on ollut tuttu tunne viime viikkoina. Siksi siivous ja pitkät koiralenkit saavat odottaa, jos lepohetki tuntuu tärkeämmältä.
Torrista tuntuu, että raskaana olemisesta on tehty vaikeampaa kuin se onkaan. Normaalin raja kapenee kapenemistaan.
– Minulle on ehdotettu sokerirasituskoetta siksi, että olen 42-vuotias, vaikkeivät sokerit ole korkealla eikä minulla ole sukurasitetta.
Torri ei suostu huolestumaan turhasta. Hän ei jännitä edes synnytystä, "sillä eihän raskaus ole sairaus".
– Joskus tuntuu, että nyt odottavaa äitiä muistutetaan jatkuvasti kaikesta, mikä voi mennä pieleen sen sijaan, että keskityttäisiin siihen, mikä on hyvin.
Ehkä kaikista merkittävimpiä ovat parissa vuosikymmenessä tapahtuneet henkiset muutokset.
Enää Torrille ei tulisi mieleen stressata omaa ulkonäköä tai kertyneitä kiloja, kuten nuorempana.
– Nuorena hajosi pää, mutta kroppa kesti. Nyt pää kestää, mutta kroppa hajoaa, Torri sanoo ja virnistää.
Ajatukset lasten kasvatuksestakin ovat tarkentuneet. Torri ei kuvittele kasvattavansa lapsistaan tietynlaisia.
– Äitinä olen melko mitätön tekijä siinä suhteessa. Heistä kasvaa juuri sellaisia kuin heistä kasvaa. Totta kai voin tukea ja rohkaista heitä matkan varrella.
Eikä Torri lakkaa ihmettelemästä, miten hienoja nuoria miehiä hänen pojistaan on varttunut. Hiukan sekavasta alusta huolimatta.
Kun Riitta Torri runsaat viisi vuotta sitten odotti kolmatta lastaan Eriniä, hän joutui sisäiseen kriisiin.
Hän tajusi, että hänen tuleva lapsensa syntyy aivan erilaiselle äidille ja erilaiseen elämäntilanteeseen kuin hänen kaksi vanhempaa lastaan.
– Olin niin paljon paremmin valmistautunut ja niin paljon läsnä olevampi kuin aiemmin. Oli pakko kysellä pojiltani, miten he kokivat lapsuutensa, ja varmistaa, etteivät he saaneet mitään traumoja.
Haikeutta lisäsi se, että pojat alkoivat samoihin aikoihin tehdä muuttoa pois kotoa. Armeija ja opinnot kutsuivat.
– Viimeistään silloin tajusin, että lapset ovat vain lainaa. Heitä ei voi omistaa. Ei Eriniäkään.
Torrin mukaan oman roolinsa äitinä joutuu aina miettimään uusiksi, kun jokin virstanpylväs on saavutettu. Sellainen on esimerkiksi lapsen kouluun lähtö, ripille pääsy tai kotoa muutto.
– Jos identiteetti perustuu liikaa äitiyteen, tuollaiset virstanpylväät voivat olla todella hajottavia.
Kaikista suurin mullistus Riitta Torrin päässä tapahtui sillä hetkellä, kun hänestä tuli äiti ensimmäisen kerran.
Raskausaika oli ollut masentavien ajatusten sävyttämä. Torri uskookin, että tänä päivänä hänen oireensa diagnosoitaisiin raskaudenaikaiseksi masennukseksi.
1990-luvulla siitä ei vielä paljon puhuttu: silloin tiedettiin lähinnä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Torri muistaa, miten alakuloisuus hälveni heti, kun hän sai vauvan syliinsä.
– Tuntui, että minun elämäni alkoi, kun poikani elämä alkoi.