Oma raha: Käsityöyrittäjän leipä ei tule pöytään helposti – "Tätä työtä tehdessäni tunnen itseni rikkaaksi", puuseppä Antti Kolari, 32, sanoo

Vanhoihin työtapoihin erikoistuneelle puusepälle tulvii töitä ovista ja ikkunoista. Yhden naisen kudontayritys on toiminut jo 24 vuotta, mutta satulasepälle työ on harrastus.

Puuseppä Antti Kolari entisöi kesäaikaan paljon vanhojen talojen ikkunoita. Satavuotias ikkuna on yleensä vielä hyvässä kunnossa, ellei aiempien korjausten yhteydessä ole tehty virheitä. Paula Pohjamo

Petra Mustonen

Käsityöllä itsensä elättäminen ei ole helppoa, mutta jos se onnistuu, se antaa paljon muutakin kuin euroja.

Puuseppä Antti Kolari, 32, ajatteli ensin, että puusepänverstaasta tulisi vain osa-aikainen työ. Kysyntä oli kuitenkin yllättävän runsasta, ja nyt Kolari työllistää yrityksellään itsensä kokopäiväisesti ja hänellä on lisäksi yksi kokopäiväinen ja yksi osa-aikainen työntekijä.

Kolari kertoo, ettei hän ole koskaan pelännyt sitä, ettei perinteisellä käsityöläisammatilla pystyisi elättämään itseään.

– Aloitin sillä ajatuksella, että jos tällä ei täysin elä, niin sitten teen jotakin muuta leipätyökseni. Tekisin kuitenkin puutöitä joka tapauksessa tavalla tai toisella, ammattilaisena tai harrastajana.

Kolari perusti perinteisiin työtapoihin erikoistuneen puusepänverstaan Kuopion Riistavedelle vuonna 2011.

Hän tekee vanhojen kalusteiden, ikkunoiden ja ovien entisöintejä sekä valmistaa tilaustöinä alusta asti uusia, vanhoilla menetelmillä valmistettuja huonekaluja.

Perinteisten työmenetelmien hienous on hänen mukaansa siinä, että ne on todettu toimiviksi vuosituhansien saatossa.

– Huolella valmistettu ja hyvin pidetty huonekalu kestää helposti kolmesataa vuotta. Ja jos se kestää kolmesataa vuotta, silloin se voi kestää myös kolmetuhatta vuotta.

Yrittäjä saa leivän pöytään, jos rahaa tulee enemmän sisään kuin valuu ulos.

–Yksinkertaista se on, joskin myös vaikeaa. Raha on hyvä renki mutta huono isäntä.

"Jotain toista työtä tekemällä voisi ansaita elantonsa helpommin. Tätä työtä tehdessäni tunnen kuitenkin itseni rikkaaksi", Antti Kolari sanoo. Paula Pohjamo

Kesäaikaan työpäivät täyttyvät pitkälti ikkunoiden entisöintitöistä, kun taas talvisin on enemmän aikaa huonekaluille.

Kolarin mukaan kiinnostus vanhojen ikkunoiden kunnostamiseen on ollut kymmenen vuotta jatkuvasti nousussa. Tyypillisesti entisöitävät ikkunat ovat noin sata vuotta vanhoja.

Kalusteiden entisöintiin ja valmistamiseen Kolari on hakenut oppia vanhoista kirjoista sekä Museoviraston kokoelmista.

Vanhat kuvat voivat kertoa paljon, mutta hienointa on päästä tutkimaan vanhoja huonekaluja.

– Toissa talvena pääsin tutkimaan 3500 vuotta vanhaa egyptiläistä tuolia. Tein sitten mittatilaustyönä uuden tuolin samanlaisilla liitoksilla ja samalla rakenteella, ulkonäköä hieman muovaten.

Kaikki verstaalle tulevat huonekalut eivät ole varsinaisia arvohuonekaluja. Entisöintihalun herättää ihmisissä useimmiten tunneside huonekaluun, ei niinkään sen arvo.

Kolari onkin kuullut asiakkailtaan paljon mielenkiintoisia tarinoita: kerran hän esimerkiksi entisöi lipaston, jonka alkuperäinen omistaja oli paljastanut kuolinvuoteellaan piilottaneensa sen sisälle salalokeroon kolme hopearahaa.

Hannele Rusilalle kudonta on ollut intohimo siitä saakka, kun äiti opetti taidon tyttärelleen. Kimmo Kirves

Hannele Rusilalla, 63, on ollut yhden naisen kudontayritys Joensuun Tuupovaarassa jo 24 vuotta. Hän valmistaa perinnehenkisiä sisustus- ja asustetekstiilejä luonnonkuiduista.

Alkuvaiheessa Rusila valmisti tuotteet pelkästään kangaspuilla, mutta työ ei lopulta ollut tarpeeksi tuottoisaa elannon hankkimiseksi.

– Hankin käyttööni kaksi teollisesta käytöstä poistunutta kutomakonetta. En koe joutuneeni tekemään tässä kompromissia, sillä uusiin haasteisiin vastaaminen ja itsensä kehittäminen on ollut äärimmäisen mielenkiintoista, hän sanoo.

Äiti oli Rusilan ensimmäinen kudonnanopettaja. Kun hän jäi maatilan emännän hommista eläkkeelle, puoliso teki hänelle kangaspuut.

– Kudonnan harrastaminen puhkesi kukkaan. Kun on tietyn tyyppinen ihminen, kutomisesta tulee intohimo.

Itsensä elättäminen käsityöllä on Rusilan mukaan haastavaa, ja yrittäjänä on oltava valmis jatkuvasti kehittämään toimintamalliaan ja ottamaan riskejä.

Itse hän toimi alun perin vain Pohjois-Karjalassa ja käytti välitysmyyntiä. Liikevaihtoa hän yritti kasvattaa tuotevalikoimaa laajentamalla.

– Siinä oli omat hankaluutensa, joten päätin muuttaa suuntaa. Viimeiset kymmenen vuotta olen keskittynyt pienempään tuotevalikoimaan, jota olen myynyt itse kiertämällä messuja ja markkinoita Suomessa ja ulkomailla.

"Kannattavan kudontayrityksen pyörittäminen on vaatinut jatkuvaa kehittämistä ja kehittymistä", Hannele Rusila sanoo. Kimmo Kirves

Kun nykyään puhutaan paljon käsityön arvostuksen noususta, siinä keskitytään Rusilan mielestä väärään asiaan.

Käsityö ei hänen mielestään itsessään tee tuotteesta arvokasta, vaan ihmiset ovat valmiita maksamaan tuotteen laadusta ja persoonallisuudesta.

Toisaalta se, että kauppojen hyllyt notkuvat ulkomaista halpatuotantoa, vääristää kuluttajien käsitystä suomalaisen työn hinnasta.

– Harva ymmärtää, mitä kaikkea suomalaisen pienyrittäjän tuotteen hinnan takaa löytyy. Suomessa ei ole helppoa työllistää itseään kädentaidoilla, eikä tähän hommaan kannata rahan perässä lähteä. Minulle tämä on kuitenkin ollut seikkailurikasta, täyttä elämää.

Sauvolaisella Urmas Laukkasella, 65, on nahkatyöt verissä: niin oma isä kuin isänisäkin olivat suutareita, ja isä valmisti ja korjasi suutarintöiden ohella myös hevosten valjaita ja satuloita. Itse hän ryhtyi satulasepäksi kuitenkin vasta kymmenen vuotta sitten, harrastusmielessä.

– Lapsena seurasin mielelläni, kuinka isäni teki kotona lapikkaita. Ei hän kuitenkaan kannustanut minua nahkatöiden pariin elantoa hakemaan. Hän lopetti työn itsekin jo 60-luvulla, kun kauppoihin alkoi tulla korjauskelvottomia kenkiä. Isän opit jäivät kuitenkin mieleen hautumaan.

Satulaseppä Urmas Laukkanen tekee ainoana Suomessa lännensatuloita alusta asti käsityönä. Verstaalla syntyy yksi tai kaksi satulaa vuodessa. Urmas Laukkasen kotialbumi

Laukkanen aloitti 50-vuotiaana lännenratsastuksen ja huomasi, ettei löytänyt mistään itseään miellyttäviä varusteita.

Hän työskenteli tuolloin kielenkääntäjänä ja tulkkina ja ajatteli, että aivotyöskentelyä tasapainottamaan olisi mukava saada jonkinlaista käsillä tekemistä.

– Ensin opettelin tekemään varusteita omalle hevoselleni. Kun sitten suunnittelin toiminimen perustamista, eräs toimitusjohtajatuttavani sanoi, että ensin täytyy päättää, tuleeko tästä harrastus vai bisnes. Yhden miehen satulaverstaalla ei tässä maassa itseään elätä, joten harrastus tästä piti tullakin.

Laukkanen tekee ainoana Suomessa lännensatuloita alusta asti käsityönä. Satulan valmistaminen alkaa hevosen mitoittamisesta.

– Satulan valmistamiseen menee satulamallista riippuen noin 80–140 tuntia, ja valmis lännensatula maksaa halvimmillaankin hieman yli neljätuhatta euroa. Se on aika paljon enemmän kuin teollisesti valmistettu satula, mutta käsin tehty satula istuu hevoselle kuin hanska käteen.

Laukkanen arvioi, että satulasepän täytyisi valmistaa vuodessa ainakin kaksikymmentä satulaa, jotta toiminnalla voisi elättää itsensä. Itse hän tekee yhden tai kaksi. Sillä maksaa työhön menevät kulut, mutta palkkaa Laukkanen ei ole nostanut kymmenen vuoden aikana kertaakaan.

– Olen muutenkin nyt jo eläkkeellä. En tee tätä rahan vuoksi vaan siksi, että saan kehittää itseäni ja kädentaitojani. Kun saa tehtyä jotain kaunista, tulee hyvä olo. Ja ehkä se miellyttää vielä jonkun muunkin silmää.

Nahan koristelu muistuttaa satulaseppä Urmas Laukkasen mukaan veistämistä. Kuvassa valmistuu lännensatulan istuinnahan koristelu. Urmas Laukkasen kotialbumi

Käsityöyrityksen saaminen kannattavaksi ei ole aivan yksinkertaista.

– Kun työ tehdään käsityönä eikä omia käsiä pysty monistamaan, on hyvin vaikea päästä niin sanotusti kunnollisille tuntipalkoille. Valmistuksen lisäksi työhön kuuluu tuotteen myynti ja markkinointi sekä yrityksen hallinnolliset työt, Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:n puheenjohtaja Marjaana Laajakoski sanoo.

Jos haluaa ansaita elantonsa käsityöyrittäjänä, kannattaa Laajakosken mukaan panostaa yksilölliseen, hyvin suunniteltuun tuotteeseen sekä asiakkaiden kiinnostuksen kartoittamiseen.

Koronakriisillä on ollut suuri vaikutus käsityöyrittäjiin, kun kevään ja kesän messut ja muut vastaavat myyntitapahtumat on peruttu.

Korona ei Laajakosken mukaan ole myöskään vilkastanut pienten käsityöyrittäjien verkkokauppoja, vaikka yleisesti verkkokauppaostaminen onkin yleistynyt.

– Jännityksellä odotamme tulevaa syksyä ja sitä, kuinka paljon korona vaikuttaa syksyn myyntitapahtumiin. Hyvin paljon riippuu siitä, uskaltavatko ihmiset jo lähteä tapahtumiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.