Jäppisen mielestä Suomessa ei ole koulutuksellista tasa-arvoa, sillä monelle aikuisopiskelu ei ole mahdollista. Työasiantuntijoiden mukaan ongelmana on, että koulutus kasautuu jo ennestään hyvin koulutetuille aikuisille.
Rohkea päätös oli vuosien harkinnan tulos: alanvaihto oli käynyt Irma Jäppisen mielessä jo vuonna 2010.
Kesäkuussa Jäppinen, 59, irtaantui lopullisesti lehtitalosta ja keskittyi uuteen sosiaalialan työhönsä. Taakse jäi 39-vuotinen toimittajanura.
– Tuntui oudolta palauttaa pressikortti Journalistiliittoon, Jäppinen myöntää.
Jäppinen havahtui viisikymppisenä siihen, että kilometrejä on paljon enemmän takana kuin edessä.
– Mietin, olinko valinnut oikean uran ja voisinko tehdä jotakin muuta. Ajattelin, että ehtisin vielä vaihtaa työpaikkaa tai jopa alaa.
Pohdintoihin vaikutti myös media-alan murros, jossa työpaikat vähenevät ja osaamisvaateet kasvavat.
Toivon pääseväni ehjänä ja elävänä eläkkeelle.
Irma Jäppinen
– Töissä piti oppia uutta koko ajan, ja tekemisen vauhti kasvoi. Se oli uuvuttavaa, Jäppinen kuvaa.
Ajatus alanvaihdosta jäi muhimaan. Siviilielämän vaikeudet, kuten äidin muistisairaus ja aikuisen tyttären aivoinfarkti, vahvistivat vuosien saatossa ajatuksia. Jäppisen piti uurastaa sekä toimittajana että läheisten hoitajana.
– Ajattelin, että minun pitää tehdä isoja peliliikkeitä oman henkirievun pelastamiseksi.
Ensimmäinen vakava yritys alanvaihdon suuntaan ajoittui kevääseen 2014. Jäppinen haki ammattikorkeakouluun opiskelemaan vanhustyötä. Hän ei päässyt sisään.
– Tuolloin elettiin äidin elämän loppusuoraa ja vanhuspuoli tuntui kiinnostavalta.
Jäppinen jatkoi selviytymistaistoaan, kunnes kevättalvella 2016 työpaikalla ilmoitettiin yt-neuvotteluista.
– Ajattelin, että ei saamari, nyt katson, mihin haen opiskelemaan. Minun oli pakko löytää paikka, jossa voin opiskella työn ohessa, koska muuten en pärjäisi taloudellisesti.
Haku Lahden ammattikorkeakouluun toi tulosta: Jäppinen pääsi aloittamaan siellä sosionomin monimuotokoulutuksen syksyllä 2016.
– Olen paininut paljon sote-asioiden kanssa toimittajana. Ne ovat kiinnostava aihepiiri, Jäppinen perustelee valintaansa.
Opintojen aikana Jäppinen opiskeli kaksi viikkoa ja työskenteli kaksi viikkoa vuorotellen.
– Kesäisin tein kokonaista työaikaa, muina aikoina puolikasta.
Etä- ja ryhmätehtävien sekä töiden yhteensovittaminen oli välillä hankalaa.
Myös tietotekniikka ja uudet opiskelutavat tuottivat ajoittain tuskaa, mutta Jäppinen selvisi opinnoistaan sinnikkyydellään.
Hän selviytyi myös taloudellisesti, vaikka aikuisopiskelijan elämä olikin "hienoista kituuttamista".
Pääosan 3,5-vuotisesta koulutusajastaan Jäppinen eli puolikkaalla toimittajapalkallaan.
Hän sai myös täysimääräistä aikuisopintotukea eli noin 1 700 euroa kuukaudessa miinus verot seitsemän kuukautta, kun hän oli harjoittelussa ja pois toimituksesta.
Lisäksi hänelle maksettiin 12 kuukautta soviteltua aikuiskoulutustukea eli noin 500 euroa miinus verot puolikkaan toimittajan palkan päälle.
Omia säästöjä ei hänellä ollut, ja hänen piti myydä nippu äidiltä perittyjä osakkeita opintojen aikana. Toimeentuloa auttoi se, ettei hänellä ollut asuntovelkaa.
Jäppisen ei tarvinnut merkittävästi karsia menojaan, sillä hän on aina ollut tarkan euron nainen.
– En matkustele juurikaan, en tupakoi enkä käy baareissa. Rahani menevät lähinnä kahviin ja teatteriin.
Viime joulukuussa Jäppinen valmistui ja sanoutui irti lehtitalosta. Tammikuun alusta hän on työskennellyt sosionomi-ohjaajana päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä Kouvolassa. Vuoden alkupuoliskon hän oli vielä kirjoilla toimituksessa mutta palkattomalla vapaalla, koska uudessa työssä oli kuuden kuukauden koeaika.
– Lähdin lopullisesti toimituksesta kesällä, kun uusi vakipaikka oli varmistunut.
Vakituisena toimittajana hän ehti työskennellä lähes 33,5 vuotta.
– Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni työn sisällön puolesta. Taloudellisesti ammuin itseäni polveen, Jäppinen kuvaa.
– Peruspalkkani sukelsi yli 1 400 euroa: toimittajana kuukausipalkkani oli 3 669 ja nyt sosionomi-ohjaajana peruspalkkani on 2 243 euroa.
Kokemattomana Jäppinen saa taulukon minimipalkkaa. Hän uskoo kuitenkin pärjäävänsä sillä.
– Vuorotyö tuo palkan päälle muutaman satasen lisää. Taulukkopalkka paljastaa, että motiivini alanvaihtoon liittyvät ihan muuhun kuin rahaan: toimittajan työ oli huomattavasti kuormittavampaa kuin uusi työ.
Toimittajana Jäppinen työskenteli lähinnä arkipäivisin, mutta nyt hän tekee usein myös ilta- ja viikonlopputöitä. Kolmen viikon vuorolistassa on 116,5 työtuntia.
– Työajat eivät ole tuntuneet ylivoimaisilta. Työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Välillä hoidan Kela-asioita asukkaiden kanssa, käyn heidän kanssaan lenkillä tai siivoan huoneita. Olen voinut hyödyntää toimittajaosaamistani esimerkiksi raportoinnissa.
– Kun pystyy auttamaan ihmistä, se on hirveän konkreettista ja palkitsevaa. Pidän myös työpaikan yhteisöllisyydestä. Työporukka on kuin pieni perhe, jossa koen arvostusta.
Jäppisen eläkeikä on 64,9 vuotta, eli edessä on vielä muutama työvuosi.
– Toivon pääseväni ehjänä ja elävänä eläkkeelle. Minulla ei ole urakehityshaaveita.
"Aikuiskoulutuksen käyttö on vinoutunut jo valmiiksi kouluttautuneiden hyväksi"
Alaa vaihtaneen Irma Jäppisen mukaan monille aikuisopiskelu ei ole mahdollista pienten tulojen takia.
– Koulutuksellista tasa-arvoa ei ole, Jäppinen kritisoi. Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Markku Virtanen toteaa, että Suomen koulutusjärjestelmä ja sen etuudet mahdollistavat pääosin hyvin nuorten ja aikuisten opiskelun.
– Koulutuksellinen tasa-arvo on kansainvälisestikin vertaillen varsin hyvällä tasolla. Tämä käy ilmi esimerkiksi talousjärjestö OECD:n selvityksestä.
Virtanen myöntää kuitenkin, että kaikille tukijärjestelmä ei mahdollista opiskelua.
– Aikuisopiskelijalla saattaa olla taloudellisia taakkoja tai velvollisuuksia, joita nuoremmalla opiskelijalle ei ole, kuten asuntolainaa tai lasten huolehtimista.
Ongelmana on myös, että koulutus kasautuu ennestään paremmin koulutetuille.
– Tulisi kiinnittää huomiota pelkän perusopetuksen varaan jääneiden aikuisten jatko-opintopolkuihin ja motivointiin ammattiopintoihin, Virtanen arvioi.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Hannu Karhunen on samoilla linjoilla.
– Aikuiskoulutuksen käyttö on vinoutunut jo valmiiksi kouluttautuneiden hyväksi, jopa verraten paljon.
Työllisyysrahaston tilastojen mukaan pelkän perusasteen varassa oli vain kaksi prosenttia rahaston aikuiskoulutustuen saajista 2017–2019.
– Tilanne on mieletön, Karhunen kuvaa.
– Tuleeko yhteiskunnan tukea näin paljon juristeja ja kauppatieteen maistereita, jotka haluavat opiskella toisen tutkinnon, vai pitäisikö tukea enemmän tai vain niitä, joilla ei ole vaihtoehtoja? Karhunen kysyy.
Hänestä aikuiskoulutusta pitäisi entistä selvemmin suunnata tehtaiden, varastojen ja kauppojen työntekijöille sekä muille ryhmille, jotka uhkaavat menettää työnsä ammattirakenteen muutoksen takia.
– Tämä tarkoittaa selkeitä kohdennettuja ohjelmia tai nykyistä tiukempaa sääntöpohjaista järjestelmää sen suhteen, kuka on oikeutettu aikuiskoulutukseen ja kuka ei.
Karhusen mielestä pitäisi vakavasti miettiä, tulisiko korkeasti kouluttautuneiden tukijärjestelmä muuttaa entistä selvemmin lainapohjaiseksi.
– Hyvin toimeentulevien työssäkäyvien tulisi vähintään osallistua nykyistä enemmän koulutuksensa kustannuksiin, niin voitaisiin rajoittaa yhteiskunnan näkökulmasta turhaa kouluttautumista.
– Suomen kansantaloudella ei ole varaa siihen, että kaikilla aikuisilla on oikeus lähes ilmaiseen aikuiskoulutukseen. Julkista rahoitusta täytyy kohdentaa ja käyttää kustannustehokkaasti, Karhunen alleviivaa.
Karhusen mielestä elokuun alussa voimaan tullut aikuiskoulutustuen uudistus ei juurikaan paranna tilannetta. Nyt aikuiskoulutustuki koostuu yhä kaikille samansuuruisesta perusosasta ja henkilökohtaisesta ansio-osasta, mutta palkkatulot tukikuukausina pienentävät aikuiskoulutustukea aiempaa vähemmän.
– Muutos on kuitenkin euromääräisesti aika pieni. On vaikea uskoa, että tämä etuusmuutos innostaisi alhaisesti kouluttautuneita kouluttautumaan.
Työllisyysrahaston asiakkuuksista vastaava johtaja Merli Vanala oudoksuu sitä, että jo nyt puhutaan, ettei uudistus tuo muutoksia tuen käyttöön.
– Uudistusten valmistelussa ovat olleet työmarkkinaosapuolet. Muutosten tavoitteena on helpottaa työn ja opiskelun yhteensovittamista sekä saada uusia käyttäjäryhmiä aikuiskoulutustuen piiriin. Seuraamme uudistuksen vaikutuksia tiiviisti, Vanala toteaa.
Hänen mukaansa on tärkeää, että aikuiskoulutustukea käytettäisiin laajasti.
– Ammattirakenteiden muutos koskee yhtä lailla niin matalasti kuin korkeasti koulutettuja, Vanala huomauttaa.
– Meidän pitäisi kiinnittää huomiota aliedustettuihin ryhmiin, kuten matalasti koulutettuihin miehiin, ja pohtia, miten innostaisimme heitä kouluttautumaan. Oikeus opintovapaaseen ja ehdot aikuiskoulutustuella opiskelulle ovat kaikille yhdenvertaiset, eivätkä niihin vaikuta aikaisempi koulutustaso tai -ala.
Vanala toteaa, ettei Työllisyysrahastolla ole "tyhjentäviä vastauksia" siihen, miten koulutuksellinen tasa-arvo toteutuu Suomessa.
– Tasa-arvon toteutumiseen vaikuttavat poliittiset linjaukset ja päätökset, jotka lähtevät varhaiskasvatuksesta ja jatkuvat koko koulutusjärjestelmään ja -tarjontaan. Etuuksilla on huomattavasti pienempi merkitys tasa-arvon toteutumiselle.
– Uskon, että me etuuksia myöntävät tahot tuemme koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista lisäämällä tietoisuutta etuuksista ja tukien saamisen edellytyksistä, Vanala sanoo.
Virtasen mukaan suomalainen aikuisopiskelija tulee keskimäärin toimeen verrattain hyvin.
Tukien muutostarpeita arvioidaan alkuvuonna alkaneessa sosiaaliturvauudistuksen valmistelussa, jota on tarkoitus tehdä kaksi hallituskautta.
– Ihmisten alanvaihtomahdollisuuksia voidaan tutkitusti lisätä nostamalla väestön koulutustasoa, luomalla eri elämäntilanteisiin sopivaa täydennys- ja uudelleenkoulutusta sekä ennakoimalla entistä paremmin työmarkkinoiden osaamistarpeita, Virtanen kertoo.
– Koulutuksellista tasa-arvoa voidaan edistää esimerkiksi lisäämällä ja kehittämällä opiskelua koskevaa tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tarjontaa kaikenikäisille, Virtanen sanoo.