Tiede: Eläin voi kertoa värityksellään, että se on syömäkelvoton saalis – "Värit ovat oikotie tutkia eläinten sopeutumista", sanoo akatemiaprofessori Johanna Mappes

Ampiainen ei ole sattumalta kelta-musta. Varoitusväri on niin tehokas, että sitä matkitaan.

Kirkkaansininen päälaki on sinitiaisen lajituntomerkki. Siniseltä näyttävä väri on oikeasti ultraviolettia, jota ihmissilmä ei pysty havaitsemaan. Ultravioletti houkuttelee sinitiaisnaaraita. Jussi Murtosaari

Eija Marja-aho

Vaikka eläimiä ohjaavat vaistot, eläimet myös viestivät monin tavoin ja ihmisvinkkelistä joskus varsin erikoisilla tavoilla. Kaikella viestinnällä on kuitenkin tarkoitus: sitä tarvitaan parittelukumppanin tai saaliin löytämiseen tai toisaalta saalistajan välttämiseen.

Väreillä on eläinten viestinnässä iso merkitys. Eläin voi olla hyvin näkyvä mahdolliselle kumppanille, mutta saalista etsivä peto ei havaitsekaan tätä viestintää.

Välillä väreillä herätetään huomiota, välillä niiden avulla piiloudutaan.

– Näistä piiloutuminen on selvästi yleisempi strategia. Esimerkiksi 80 prosenttia hyönteisistä käyttää suojaväriä piiloutuakseen. Ne voivat matkia muun muassa puunrungon, lehden, sammalen tai jäkälän väriä, sanoo akatemiaprofessori Johanna Mappes.

Hän on tutkinut eläinten kommunikointia erityisesti peto–saalis-vuorovaikutussuhteen näkökulmasta.

Akatemiaprofessori Johanna Mappes tutkii eläinten kommunikointia erityisesti peto–saalis-vuorovaikutussuhteen näkökulmasta. Risto Aalto

 Eläimen näköaisti on kehittynyt siihen ympäristöön, missä se elää.

Huomion herättäminen voi myös olla tapa puolustautua. Yleensä se liittyy myrkyllisyyteen.

– Suuri osa perhostoukista on vihreitä tai ruskeita, koska niitä on silloin vaikea havaita. Mutta osa voi olla hyvinkin kirjavia, ja silloin ne ovat todennäköisesti myrkyllisiä. Väri kertoo pedoille, että toukat ovat syömäkelvottomia.

Myös perhosten värikkäässä ulkomuodossa voi olla kyse varoittamisesta. Esimerkiksi siilikkäiden räikeät värit kertovat linnuille siitä, että ne ovat myrkyllisiä.

– Linnut näkevät täpläsiilikäs-lajin naaraiden punaisen värin hyvin ja osaavat varoa niitä. Mielenkiintoista on, että lajin koiraat eivät näe naaraiden punaista väriä ollenkaan, eli sitä ei ole tarkoitettu lajin sisäiseen viestintään, Mappes kertoo.

Hän on kiinnostunut myös metallinkiiltoväreistä, joita on monilla koppakuoriaisilla.

– Ne toimivat myös varoitusväreinä, ja niistä on paljon uutta tutkimusta.

– On käynyt ilmi, että metallinkiiltoväreillä on kaksoismerkitys: linnut oppivat välttämään niitä, mutta tietyssä valoympäristössä kiiltäviä kohteita on vaikeaa havaita ja väritys auttaa koppiaisia piiloutumaan.

Harmiton kukkakärpänen matkii ampiaisen väritystä välttyäkseen saalistajilta. Aalto Risto

Varoitusväreissä on kyse on niin sanotusta aposematismista. Vaarallinen tai pahanmakuinen saalis mainostaa näitä ominaisuuksiaan mahdollisille saalistajille. Värien lisäksi käytössä voivat olla muun muassa äänet tai hajut.

– Kyse on oppimisesta. Saalistajat oppivat jättämään tällaiset epäsuotuisat saaliit rauhaan, Mappes toteaa.

– Pakoon pääsemiseksi voi riittää jo se, että saalistaja epäröi edes hetken.

Tutuin varoitusvärin käyttäjä on ampiainen. Räväkkä väritys suojaa sitä vihollisilta.

– Sen kelta-mustaraidallisen värityksen tunnistavat niin ihmiset kuin muut eläimet. Se on erittäin tehokas signaali, Mappes huomauttaa.

Harmiton kukkakärpänen matkii ampiaisen väritystä välttyäkseen saalistajilta. Aalto Risto

Osa varoitusmerkeistä on todettu niin tehokkaiksi, että toiset eläimet ovat alkaneet matkia niitä. Tällaisia ovat esimerkiksi vaarattomat kukkakärpäset. Niiden väritys voi muistuttaa ampiaisia.

– Ihmiset ja linnut sotkevat nämä kaksi hyönteistä helposti toisiinsa. Sillä ei ole väliä, että niiden koko ja muoto poikkeavat toisistaan. Väritys ratkaisee.

Myös myrkytön kangaskäärme on matkija. Sillä on samantapainen tumma selkäkuviointi kuin kyykäärmeellä, vaikka se ei ole niin sahalaitainen.

– Kun kangaskäärmettä häiritsee, se litistää päätään, jolloin se muistuttaa yhä enemmän kyytä. Kolmionmuotoinen pää toimii varoituksena, Mappes kertoo.

Suomessa kangaskäärmeen suojautumisstrategia on huono. Muista Länsi-Euroopan maista poiketen kyykäärme ei ole Suomessa rauhoitettu.

– Meillä on kangaskäärmeitä tapettu vahingossa, kun niitä on luultu kyykäärmeiksi. Toisin kuin kyy, kangaskäärme on Suomessa uhanalainen ja rauhoitettu.

Mappes muistuttaa, että puolustusmekanismit eivät ole muutoinkaan koskaan täydellisiä.

– Esimerkiksi hiirihaukat ovat kyyn vihollisia. Ne osaavat tappaa myrkyllisen käärmeen niin, että siitä ei ole niille itselleen haittaa, hän mainitsee.

Myrkyttömän kangaskäärmeen selkäkuviointi ja pään muoto tuovat mieleen myrkyllisen kyykäärmeen. AOP/Alamy

Miksi värit ovat eläintutkijoille niin tärkeitä?

– Ne ovat oikotie tutkia eläinten sopeutumista. Värit ovat herkkiä ympäristön muutoksille, Mappes sanoo.

Suojelua voidaan kohdentaa paremmin, kun tiedetään, mitkä lajit sopeutuvat ja mitkä ovat vaarassa hävitä ensimmäisenä.

Eläinten väritutkimus on edistynyt huimasti kahdenkymmenen viime vuoden aikana.

– Digitaalinen kuvantaminen ja näkömallinnus, jättiaskeleet ge­nomiikassa, innovatiiviset laboratorio- ja kenttätutkimukset sekä laajat vertailevat analyysit mahdollistavat uudet lähestymistavat, Mappes toteaa.

Genomiikka on perinnöllisyystieteen haara, joka tutkii eliöiden perimää.

Eläinten värikästä viestintää voidaan tutkia myös siitä näkökulmasta, millaisena eläimet näkevät maailman.

– Eläimen näköaisti on kehittynyt siihen ympäristöön, missä se elää, sanoo akatemiaprofessori Johanna Mappes.

Monien eläinten, kuten lintujen, värinäkö on paljon kehittyneempi kuin ihmisen. Ihmissilmä ei esimerkiksi erota infrapuna- tai ultraviolettivaloa.

Toisaalta esimerkiksi hyönteiset eivät yleensä näe pitkiä aallonpituuksia eli punaisen sävyjä. Jotkut nisäkkäät, kuten kissa, näkevät vain sinisen ja harmaan sävyjä.

Sirkkaäyriäinen pystyy tunnistamaan erikoisilla silmillään mahdollisen saaliseläimen värin salamannopeasti. AOP/Alamy

Eläinkunnan kehittyneimmät silmät ovat sirkkaäyriäisellä.

– Sillä on silmissään kaksitoista eri värireseptoria eli tappisolua, kun ihmisellä on kolme. Sirkkaäyriäiset näkevät sekä ultravioletin että kolmenlaista polarisoivaa valoa, Mappes mainitsee.

– Sirkkaäyriäisen silmät sijaitsevat sarvien päässä, joten se voi liikuttaa kumpaakin silmää erikseen. Lisäksi sillä on syvyysnäkö kummassakin silmässä erikseen.

Sirkkaäyriäinen ei erota kovin hyvin värejä toisistaan, mutta sen sijaan se pystyy tunnistamaan mahdollisen saaliseläimen värin erittäin nopeasti.

Myös useilla lintulajeilla on todettu olevan ihmissilmän kykyjä paljon laajempi väriaisti.

Sinitiaisen päälaki on taivaansininen. Se, mikä näkyy ihmiselle sinisenä, on oikeasti ultraviolettia. Tutkimusten mukaan se on ominaisuus, joka viehättää naaraita.

Ultravioletti väri on joillekin lajeille hyvä viestintäkeino myös siksi, että niiden tärkeimmät pedot eivät näe niitä.

– Jos mainostat itseäsi liikaa, myös saalistaja voi nähdä sinut. Siksi jokin ominaisuus on järkevää esitellä peitetysti, Mappes huomauttaa.

Hän

Johanna Mappes

Syntynyt Valkeakoskella vuonna 1965, asuu Jyväskylässä.

Akatemiaprofessori, ekologian professori Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa. Tutkimusalana evoluutioekologia.

Väitöskirja koivuluteiden lisääntymistaktiikasta ja jälkeläisten hoidosta.

Perheeseen kuuluu puoliso, kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.

Harrastaa luontoretkeilyä, sienestystä, musiikkia ja kirjallisuutta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut