Ystävät huomauttavat silti toisinaan Bypias-yrityksen luovalle johtajalle, että hänen käsityksensä rahan arvosta on muuttunut.
Muotitalo Bypiasin luova johtaja ja perustaja Pia Erlund, 51, vastaa puhelimeen kotonaan Kirkkonummella.
Hän asuu miehensä kanssa sata vuotta sitten rakennetussa, 350 neliön puutalossa keskellä maalaisidylliä – juuri sellaisessa ympäristössä kuin hän on aina haaveillut.
Erlund on tehnyt vuosia töitä unelmansa eteen. Ja tekee edelleen.
– On täysin mahdotonta erottaa vapaa-aikaa työstä. Teen töitä yölläkin, yrityksensä vaatteiden suunnittelusta vastaava Erlund sanoo.
Erlundista on tullut kahdeksassa vuodessa varakas nainen. Samalla hän on huomannut, että rikkaus on Suomessa tabu eikä asialla sovi pröystäillä.
– Mutta olen alkanut ymmärtää, että olen, tuota, yleisellä mittapuulla rikas, hän pyörittelee.
Joskus jopa mietin, voiko tämä oikeasti jatkua tällaisena.
Pia Erlund
Erlund kiirehtii sanomaan, että tekisi samaa työtä yhtä suurella sydämellä ilman menestystäkin.
– Jos vaurastuu vasta näin viisikymppisenä, on mahdotonta täysin unohtaa aiempaa niukkuutta. Joskus jopa mietin, voiko tämä oikeasti jatkua tällaisena.
Erlund on entinen yksinyrittäjä ja kampaaja. Vielä kymmenisen vuotta sitten hän piti työnsä ohessa sisustusaiheista blogia, pyöritti sisustusverkkokauppaa ja oli kiinnostunut muodista. Häntä kuitenkin turhautti, kun kaupoista ei löytynyt sellaisia vaatteita kuin hän olisi halunnut.
Yksi Erlundin kampaamon asiakkaista sattui olemaan taitava ompelija ja kehotti Erlundia piirtämään mieleisensä asun. Hän lupasi ommella vaatteen.
Erlund osti pari metriä rakastamaansa paksua pellavakangasta ja antoi kynän viuhua. Kun hänen visionsa oli valmis ja lopulta tunikana hänen yllään, hän julkaisi lopputuloksesta kuvan blogissaan.
Alkoi uskomaton pöhinä: kymmenet naiset halusivat samanlaisen asun.
Aluksi Erlund teki runsaasti taustatyötä selvittääkseen, oliko joku muu jo keksinyt saman liikeidean kuin hän. Ei ollut.
Sitten Erlund palkkasi yritysmentorin, joka kehotti ajattelemaan yrittäjyyttä suuremmassa mittakaavassa ja olemaan rohkea.
– Oli mullistava tunne, kun ymmärsin, että minusta on tähän.
Erlund sijoitti 6 000 euron säästönsä laadukkaaseen pellavakankaaseen, piirsi ja ompelutti lisää. Sen jälkeen yritys on kasvanut yli 30 hengen muotitaloksi.
Joskus Erlundista tuntuu, että muut ihmiset ovat hänen menestyksestään hämmästyneempiä kuin hän itse.
– Jotkut pitävät tätä amerikkalaisen unelman toteutumisena, jonkinlaisena satutarinana.
Erlund näkee menestyksen loogisena jatkumona pienyrittäjyydelle.
– Olen kauppanainen, joka kasvoi yrittäjyyteen isovanhempien opissa. He olivat yrittäjiä henkeen ja vereen.
Omassa lapsuudessaan 1970-luvulla Erlund oppi, että töitä on tehtävä nuoresta asti. Äiti oli lastenhoitaja ja isä rakennusmestari.
– Isä oli uraihminen – ja äärimmäisen pihi, Erlund painottaa.
Vanhemmat teroittivat aina lapsilleen, että nyt on pakko säästää. Merkkiverkkareita ei herunut, kun piti maksaa asuntolainoja.
Lopulta Erlund lähti lapsuudenkodistaan 16-vuotiaana "ovet paukkuen ja taskut tyhjinä".
– Ajattelin, että haluan tienata itse rahani.
Erlundin ystävät huomauttavat toisinaan, että hänen käsityksensä rahan arvosta on muuttunut. Kallis ei enää tunnu niin kalliilta kuin ennen.
Erlund ei ole koskaan ollut numerointoilija. Hän ei edes halua tietää, miten paljon milläkin tilillä on rahaa. Yrityksen talousjohtajana toimiva puoliso Joni Erlund hallinnoi hänenkin tilejään.
– On tietysti mukava, kun ei tarvitse miettiä jokaisen kinkkupaketin hintaa kaupassa. Ennen kaikkea raha merkitsee minulle kuitenkin turvallisuutta. Koti on minulle tärkein, ja tiedän, ettei rahalla voi ostaa terveyttä, Pia Erlund sanoo.
Luksusmerkkeihin Erlund ei tuhlaa: merkkilaukkuja hänellä on vain yksi, eikä lisää ole tilauksessa. Hän ihailee varakkaita ihmisiä, jotka näyttävät pikemminkin hipeiltä kuin pohatoilta.
Omia henkilökohtaisia varojaan Erlund ei ole innostunut sijoittamaan. Eikä hän omavaraisuuteen vannovana nukkuisi öitään, jos yritys pyörisi velkarahalla.
Taloudellisesti tiukinta Erlundilla oli parikymppisenä, kun hän opiskeli iltakoulussa kampaajaksi, sai lyhyen ajan sisällä kaksi lasta ja jäi yksinhuoltajaksi.
– Olin kuitenkin kekseliäs. Istutin pojat auton takapenkille ja kävin jakamassa esitteitä kampaamostani. Vuodessa sain yrityksen pyörimään.
Pian sen jälkeen hän tapasi nykyisen miehensä, jonka kanssa hän on ollut yhdessä pian 20 vuotta. Pariskunnalla ei ole yhteisiä lapsia, ainoastaan yhteisiä koiria. Erlundin pojat ovat aikuisia ja omillaan.
Erlund on joskus miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi lyönyt muotivisioineen läpi jo 25–30-vuotiaana.
– Olisi varmaan polla mennyt sekaisin.
Bypias selvisi viime vuodesta hyvin, koronasta huolimatta.
– Paremmin kuin aluksi pelkäsin, Pia Erlund toteaa.
Hän sanoo syyksi sen, että heillä vaatteet ommellaan pienissä erissä. Näin katteita nakertavaa ylijäämää ei synny.
– Rukkasimme myös myymälöiden aukioloaikoja ja työntekijöiden työaikoja sekä vauhditimme verkkomyyntiämme, hän kertoo selviytymiskeinoista.
Pandemia on vahvistanut Erlundin käsitystä siitä, ettei kannata tehdä tiukkoja viiden vuoden suunnitelmia. Yksikin vuosi voi muuttaa kaiken.
– Maailman sykli on nopea, varsinkin muodin saralla. Ketteryys on valttimme, hän sanoo.
Erlund arvostaa lähituotantoa ja pitkiä asiakassuhteita. Siksi yritys teettää valtaosan suunnittelemistaan vaatteista Tallinnassa. Farkut ja neuleet tehdään Italiassa, neuleista osa Suomessa.
– En kilpailuta yrityksiä vuosittain vaan takaan niille jatkuvuuden. Näin opimme toistemme työtavat parhaiten.
Vaatteiden hinnat määräytyvät Erlundin mukaan normaalien katelaskelmien perusteella.
– Jos veisin tuotantoni Aasiaan ja käyttäisin halpoja pellavalaatuja, saisin varmasti kuluttajahinnat alemmaksi, mutta sitä en tee koskaan. Arvostan laatua, ja niin tekevät asiakkaanikin.