THL:n erikoistutkija Kaija Appelqvist-Schmidlechner antaa viisi vinkkiä vanhemmille, jotka haluavat auttaa lastaan välttämään syrjäytymisen.
Japanissa on arviolta neljännesmiljoona sosiaalisesti eristäytynyttä nuorta ihmistä. He eivät poistu kotoaan käytännössä koskaan vaan linnoittautuvat huoneeseensa ja uppoavat virtuaaliseen maailmaan jopa vuosiksi.
Näitä ihmisiä kutsutaan hikikomoreiksi. Japaninkielinen sana tarkoittaa voimakasta sosiaalista vetäytymistä ja yhteiskunnan normeista irrottautumista. Hikikomorit eivät usko saavuttavansa parempaa tulevaisuutta ahkeroimalla.
Suomalaisittain sana on vääntynyt hikikomeroksi tai hikkyksi.
– Hikikomorit ovat eräänlainen nykyaikainen versio peräkammarin pojista, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija ja sosiaalipsykiatrian dosentti Kaija Appelqvist-Schmidlechner.
Hieman humoristisesta nimestään huolimatta ilmiö on vakava. Tutkija kertoo saavansa puheluita huolestuneilta vanhemmilta, jotka surevat omaan kopperoonsa kadonnutta lastaan.
– Hätä on todella suuri, etenkin, jos nuorella on itsetuhoisia ajatuksia, Appelqvist-Schmidlechner sanoo.
Suomessa ei ole tutkittu hikikomori-nuorten määrää. Asian selvittäminen on vaikeaa, sillä voimakkaasti eristäytyneet nuoret eivät halua tulla löydetyiksi.
Ilmiö on kuitenkin nuorille itselleen tuttu. He saattavat esimerkiksi puhua netissä keskenään siitä, kuinka hikky kukakin on ja kertoa, etteivät ole poistuneet kotoaan puoleen vuoteen kuin kauppaan.
– Jotkut saattavat silti hoitaa työnsä ja koulunsa. Nämä "semihikkyt" ovat kyvykkäitä mutta välttävät sosiaalisia kontakteja, Appelqvist-Schmidlechner sanoo.
He eivät siis kuulu NEET-nuoriin (Not in Education, Employment or Training) eli työelämän tai koulutuksen vauhdista pudonneisiin. He eivät myöskään jää viranomaisten haaviin, sillä he eivät aiheuta näkyviä ongelmia yhteiskunnassa. Etsivä nuorisotyökään ei heitä tavoita.
– Siksi he eivät tule esille missään tilastoissa. Silti heillä on tutkimusten mukaan yhtä suuri riski mielenterveysongelmille kuin niillä nuorilla, joiden ongelmat ovat näkyvämpiä.
Jotkut nuoret eristäytyvät omasta tahdostaan, toiset suojellakseen itseään. Johtuipa komeroituminen mistä tahansa, moni hikikomori-nuori voi tutkimusten mukaan huonosti.
– He ovat ikään kuin luovuttaneet eivätkä halua apua mielenterveysongelmiinsa, Appelqvist-Schmidlechner sanoo.
Suurin osa hikikomori-nuorista on 16–23-vuotiaita. Useimmat heistä ovat poikia.
– Tytöillä sosiaaliset suhteet ovat usein paremmalla tolalla. Pojilla tuntuu olevan enemmän haasteita kaverisuhteiden muodostamisessa ja ylläpitämisessä.
Yksinäisyys ja koulukiusaaminen liittyvät voimakkaasti hikikomori-ilmiöön.
– Jos koulukiusaaminen saataisiin taiottua pois, moni ongelma ratkeaisi ja osattomuuden tunne poistuisi, Appelqvist-Schmidlechner sanoo.
Vaikka kiusaamisen vähentämiseksi tehdään paljon, auttava käsi ei ulotu kaikkialle – kuten koulun ulkopuolelle ja sosiaaliseen mediaan.
Jos oma lapsi on linnoittautunut komeroon, tilanteeseen voi olla vaikea puuttua.
– Mitä isommasta lapsesta on kyse, sitä vaikeampaa se on. Ei 18-vuotiasta enää voi raahata ulos huoneesta, Appelqvist-Schmidlechner sanoo.
Lapsen sosiaalisiin suhteisiin ja taitoihin pitäisikin hänen mukaansa pyrkiä vaikuttamaan jo silloin, kun lapsi on pieni.
– Tietenkin lapsesta voi silti tulla syrjään vetäytyvä, mutta kannattaa yrittää.
Appelqvist-Schmidlechner kehottaa vanhempia tekemään kaikkensa, jotta lapsi löytää harrastuksen ja saa kavereita. Hän kannustaa vaalimaan puheyhteyttä lapseen ja viestittämään, että lapsi on hyvä juuri sellaisena kuin on
Ja niin on vanhempi itsekin.
– Epätäydellisyys kuuluu elämään, ja tämä koskee myös vanhemmuutta.
Loppuun vielä hyvä uutinen: eristäytymisen ei tarvitse jatkua loputtomiin.
Kun nuoren elämässä tapahtuu jotakin merkityksellistä, käänne parempaan on Appelqvist-Schmidlechnerin mukaan hyvin mahdollinen. Osallisuuden tunteella, läheisillä ihmissuhteilla ja vertaistuella on suuri merkitys.
– Muutos voi liittyä johonkin tärkeään ihmissuhteeseen tai oman paikan löytämiseen yhteiskunnassa esimerkiksi työllistymisen tai opintojen aloittamisen kautta, tutkija sanoo.
Käännekohta voi liittyä myös kokemukseen pohjalla käymisestä. Tai yksinkertaisesti siihen, että oma elämäntilanne alkaa kyllästyttää.