Toinen hotelleista on ollut lokakuusta saakka suljettuna. Toisessakin asiakkaita on hyvin vähän, mutta Leena Mononen ei halua irtisanoa työntekijöitään ennen kuin on pakko.
Laskettelureissu Itävaltaan on ollut Leena Monoselle, 60, erityisen ikimuistoinen kahdesti – ensin hyvässä, sitten pahassa.
Vuoden 1988 tammikuussa samoissa rinteissä oli myös muuan hollantilainen mies. Joulukuussa Mononen pakkasi tavaransa ja muutti Helsingistä Amsterdamiin.
Viime kevättalven laskettelureissulla oli mukana onnen sijaan epäonni. Mononen sai koronan häntä päin aivastaneelta mieheltä, ja tauti osoittautui kovaksi.
Tuolloin hän ei vielä aavistanut, millainen vuosi kahden hotellin omistajalle olisi tulossa.
Ennen koronaa Amsterdamissa oli kaupungin hallinnon mielestä jopa liikaa turisteja.
Turistien määrää on pyritty rajaamaan turistiverolla, joka on yksi maailman korkeimpia. Jokaisesta yöpymisestä on maksettava veroa seitsemän prosenttia yöpymisen hinnasta ja vielä lisäksi kolme euroa yöltä jokaiselta henkilöltä. Tämä rajoittaa etenkin niin sanottujen reppureissaajien määrää.
Pandemiaa ennen Monosen hotellit olivat liki täynnä. De Gerstekorrelissa on 32 huonetta, Des Artsissa 22. Ensimmäinen on ollut kiinni lokakuun alusta saakka, toinen on pidetty auki, vaikka asiakkaita on hyvin vähän.
– Hollantilaisetkaan eivät matkusta kotimaassaan tiukkojen rajoitusten vuoksi, Mononen kertoo.
Ulkona liikkumista on rajoitettu, ja muun muassa ravintolat, museot ja muut kuin välttämättömät kaupat ovat kiinni.
Amsterdamissa hotellien hinnat ovat perinteisesti olleet korkeat. Nyt hintoja on laskettu paljon.
– Vaikka auki oleva hotelli olisi täysi, tappiota tulisi silti. Vuokrat ja muut kulut ovat niin kovat.
Hollannissa ei tunneta lomautuskäytäntöä. Irtisanominen on iso operaatio, ja irtisanottu saa tuntuvan korvauksen, jopa kahden vuoden palkan. Lähes kaikki työskentelevät osa-aikaisesti, mutta kaikilla on vakituinen työsuhde.
– Yöportieeri on ollut hotellissani töissä 26 vuotta, moni muukin pitkään. En voi enkä halua heitä noin vain irtisanoa. Työntekijät saavat palkkansa ihan normaalisti.
Kun hotellivieraita ei ole, rahat palkkoihin ja muihin menoihin on saatava muualta. Mononen on saanut koronatukea, mutta sitä annetaan vain vakituisten työntekijöiden palkanmaksuun ja kiinteisiin kuluihin, jotka lasketaan maan keskiarvon mukaan.
– Amsterdamissa vuokrat ovat varmasti kymmenkertaiset maan keskiarvoon verrattuna. Säästöt ja eläkerahat hupenevat kovaa vauhtia. Yksi auto on jo myyty, ja sijoitusasunto on myynnissä, Mononen kertoo.
Des Arts on ollut koronan aikana lukuisia öitä ilman yhtään asiakasta. Yöportieeri on silti ollut paikalla talonvahtina – ja nukkunut yhdessä tyhjillään olevista hotellihuoneista.
Ennen joulua Mononen päätti perustaa Des Artsiin suomalaisen joulukaupan, jossa myytiin Suomesta tilattuja elintarvikkeita ja muita tuotteita.
Kauppa toi hiljentyneeseen hotelliin eloa ja kaupungissa asuvia suomalaisia. Joulu meni mutta kauppa jäi. Kun ovi käy edes toisinaan, se antaa toivoa paremmasta.
– Kauppa ei tuota paljon mitään, mutta jotain kuitenkin tapahtuu. Saamme siitä positiivista mieltä, ja hotelli voi olla suomalaisten kokoontumispaikka.
Perjantaisin hotellissa on tarjolla tuoreita, suomalaisista aineksista tehtyjä korvapuusteja. Ne leipoo 25 vuotta vastaanottovirkailijana työskennellyt suomalainen Maria.
Monosesta tuli hotelliyrittäjä hieman vahingossa. Kauppatieteiden maisteri oli tehnyt töitä mainosalalla, ja puolisolla oli yrittäjäkokemus muun muassa pikaruoka-alalta.
He päättivät kuitenkin ostaa naapuripariskunnalta De Gerstekorrelin hotellitoiminnan, ja tarkoitus oli myydä se eteenpäin ja perustaa katutasolle pikaruokapaikka.
Muutostöihin tarvittaviin lupiin meni vuosi, jonka aikana pariskunta piti hotellia – ja innostui siitä. Hotellia ei myytykään, ja kaksi vuotta sitten Mononen osti Des Artsin.
Aivan keskustassa sijaitseva Gerstekorrel on hänen mukaansa hotelli, jonne tullaan nukkumaan: hyvät sängyt, ei elämyksiä. Sen sijaan yhden pääkadun varrella oleva Des Arts voi Monosen mukaan tarjota niitäkin. Se sijaitsee kolmessa 1700-luvun alussa tehdyssä talossa.
Yrittäjänä Mononen on ollut yksin jo vuosien ajan: syöpää sairastanut puoliso sai eutanasian 11 vuotta sitten.
Tavallisesti Mononen on käynyt Suomessa monta kertaa vuodessa. Nyt hän ei ole ollut täällä marraskuun jälkeen.
Matkustamista on muutenkin ikävä. Mononen on aina matkustanut paljon, ja hienoja kokemuksia on kertynyt runsaasti.
Kolmen viikon matka Australiaan on jäänyt erityisesti mieleen, samoin reissu Brittiläisiin Neitsytsaariin kuuluvalle Anegadalle. Pitkän merimatkan takana ei ollut turistiruuhkia vaan uskomaton hiekkaranta.
Islannissa hän oli katsomassa, kun Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi isäntämaata vastaan. Huuhkajissa pelaa Monosen poika Thomas Lam.
– Islantiin voisin mennä uudelleenkin. Kapkaupungissa olen käynyt monta kertaa. Siellä on hyvää ruokaa, hyviä viinejä ja hyvä mahdollisuus golfata.
Hollannissa kukkivat jo narsissit ja krookukset, ja lämpötila on kymmenen asteen tuntumassa.
Kesän saapuminen on jo aistittavissa, mutta kukaan ei tiedä, tuoko se mukanaan turistit. Rajoituksia katsotaan aina kuukausi kerrallaan eteenpäin.
Todennäköisesti De Gerstekorrel pysyy siis vielä suljettuna ja Des Artsissa yöportieerin tunnit ovat pitkiä ja hiljaisia.