Kauanko luovutetun Karjalan lehdet vielä jaksavat?
Karjala Lehti Oy:n taloustilanne on kriittinen, myöntää suurimman lehtiyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pertti Hakanen.
Näin siitäkin huolimatta, että paperilehden levikki on saatu käännettyä alkuvuonna nousuun ja se kipusi yli 5 000 kappaleen.
Karjalaisia lehtiä on yhteensä yli 20 – jopa yksi ruotsinkielinen: Wiborgs Nyheter. Ne eivät muodosta keskenään mitään konsernia eikä niillä ole edes yhteistä nettisivustoa – yhteistyötä toki.
Karjalan Liitto käyttää äänivaltaa päälehdessä Karjalassa. Puheenjohtaja Outi Örnin mukaan liitto haluaa painetun lehden jatkavan ja liitto on sitoutunut vankasti siihen, mutta yleiskarjalaisesta sanomalehdestä ei olla tekemässä järjestölehteä.
Tietokirjailija, filosofian tohtori ja muun muassa Viipurin Urheilijoiden historian kirjoittaja Jouko Kokkonen maalaa Karjalalle ja pitäjälehdille elonpäiviä.
– Kaikki pitäjälehdet eivät varmaan jaksa elää enää vuosikymmeniä. Kuva Karjalasta haalistuu sukupolvien vaihtuessa, kuten käy vanhempien juurille muutoinkin. Toisaalta huomion suuntautuminen globaalista paikalliseen auttaa myös karjalaisia lehtiä.
Hän vertaisi lehtiä sukuseuroihin.
– Sukututkimuksesta on tullut monien suomalaisten harrastus ja sukuseurat kokoavat tapahtumiinsa normaalioloissa suuren määrän ihmisiä. Paikallislehdet versovat osittain samasta juuresta: halusta kiinnittyä johonkin käsitettävän kokoiseen yhteisöön.
Yhtymäkohtia hän näkee myös kulttuuriseuroihin, mukaan luettuna edesmenneiden taiteilijoiden nimikkoseurat.
– Kohde ei enää ole keskuudessamme, mutta herättää edelleen kiinnostusta. Vaikka vertailu saattaa tuntua karskilta, niin Karjalan kohdalla tilanne on sama. Karjala, johon lehtien päähuomio suuntautuu, on menneisyyttä.
Lehtien toiminnan suurin riski on Kokkosesta siinä, että omakohtaisen kosketuksen Karjalaan omaava lukijakunta harvenee nopeasti ja heidän lapsensakin ikääntyvät hyvää vauhtia.
Viipurin naistensairaalassa syntyi vielä 1944 tomeria tyttöjä ja potria poikia. He täyttävät tässä ja ensi kuussa 77 vuotta.
– Heitä nuorempien polvien kiinnostuksen herättäminen ja ylläpitäminen on vaikeampaa. Toisaalta Karjalan paikallishistoria on ihmisenkokoista historiaa, johon on helppo kiinnittyä, Kokkonen arvioi.
Kun evakkoja oli 1944 noin 400 000, nyt jopa pari miljoonalla suomalaisella löytyy jokin sukujuuri Karjalasta.
Näitä puoli-, vartti- tai kahdeksasosakarjalaisia tulee koko ajan vastaan mediassa, kun ihmiset iloisesti kertovat juuristaan, viimeksi vaikka julkkiskokki Maija Silvennoinen ja huippuvalmentaja Jukka Jalonen.
Myös edesmenneen Pave Maijasen muisteloissa hersyteltiin, kuinka Dingon Quupan eli Juha Seittosen karjalaisäiti ruokki välillä kaikki bändin pojat.
Tuleeko uusi sukupolvi, joka kiinnostuu Karjalasta? Ja mistä siellä? Tai vain yleensä karjalaisesta kulttuurista tai jostain sen erityispiirteistä?
Vai astuuko esiin uusi Teemu Keskisarja, joka lumoutuu Karjalasta, vaikka ei ole mitään sukua sinne. Pelkkä Viipurin näkeminen ja sen tarinoiden kokeminen oli niin väkevä asia, että vei miehen.
Nykyinen heimopäällikkö Outi Örn asuu Inkoossa, syntyisin Kiteeltä ja ne juuret Uukuniemeltä. Hän haluaa nostaa esiin sukututkimuksen lisäksi kolme kovaa kiinnostuksen kohdetta, joilla lehdetkin pärjäävät.
– Kulttuuritapahtumat Viipurissa ja muualla Karjalassa, kun rajat taas avautuvat. Ja tietenkin kaikki historia.
– Keittiö. Ruoka ja ruokamatkailu. Piirakkakurssimme ovat täynnä perhe- ja työporukoita. Ruoka on kova sana.
– Kansallispuvut ovat taas nosteessa. Järjestimme viime kuussa Kishin museon kanssa pukuseminaarin. Pelkästään avaukseen ilmoittautui 300 osanottajaa (etänä tietenkin) Suomen ja Venäjän lisäksi muun muassa Espanjasta ja Yhdysvalloista, Örn listaa.
Huhtikuun alussa Karjalan päätoimittaja vaihtui, kun toimitussihteeri Paula Kiviluoma otti tehtävän vastaan.
– Karjala-lehti on tärkeä karjalaisuuden välittäjä. Lehti on toiminut ja toimii tärkeänä tiedon tallettajana, ja on hienoa, että vanhat lehdet löytyvät nykyisin digitoituina verkossa, hän muistuttaa.
Mutta mitä sanoo aktiivinen lukija Pekka Kantanen Kuopiosta? Hänet tunnetaan blogistina ja Aikamatka Viipuriin -kirjan kirjoittajana. Sen hän teki yhdessä valokuvaaja Mikko Mäntyniemen kanssa.
– Heimoaate voi selvitä mediamurroksessa. Onhan heimoaate vanhempi kuin koko mediakenttä. Toki muuttua pitää ja pysyä ajan tasalla.
Kantasesta pitäjälehtien lukumäärä on suorastaan hengästyttävä. Lehtien ilmestymiskertoja on harvennettu, ja osa on siirtynyt tabloid-koosta aikakauslehtikokoon, mutta lehtikuolemia ei ole nähty pitkään aikaan. Monella lehdellä on kuukausipalkkainen päätoimittaja. Ne eivät toimi harrastelijapohjalta. Esimerkiksi Kurkijokelainen ilmestyy 22 kertaa vuodessa.
– Se osoittaa, että juurilla on merkitystä. Ei riitä, että on karjalainen. Moni haluaa vieläkin olla myös kurkijokelainen tai kotoisin jostain kylästä. Kunnioitettava ja hyvin erikoinen ilmiö maailmanlaajuisesti, Kantanen huomauttaa.
– Meitä edes jonkinlaiset karjalaiset juuret omaavia on paljon. Olemme kuin suuri urheiluseura, jonka yksi perustarpeista on pitää yhteyttä, arvostaa samanhenkisyyttä ja arvostaa menneiden polvien työtä vaalimalla juuriamme.
Hänen mukaansa tarinoiden kautta ne juuret löytyvät ja synnyttävät mielenkiinnon ja tiedon janon.
– Kun Viipurista lähdettiin evakkoon, monet ottivat ulko-oven avaimet mukaansa. Tänne vielä palataan. Vastoinkäymiset eivät lannistaneet voimakasta karjalaista tahtoa ja rakkautta.
– Karjalaisuuden avaimia ei tälläkään kertaa kannata heittää menemään. Digilehti ja uudet tekniikat voivat olla myös mahdollisuus elvyttää ja koota samanhenkiset uudella tavalla. Toivon, että esimerkiksi Karjala-lehti voisi välillä avata maksumuurin, jotta kaikki halukkaat pääsisivät tutustumaan lehteen ja löytää omat juurensa, optimistiksi tunnustautuva Kantanen sanoo.
Realisti ja hallituksen puheenjohtaja Pertti Hakanen sanoo, että alkusyksystä päätetään, miten nousussa olevan Karjalan paperilehden käy.
– Näkyykö uusi levikin kasvu riittävästi tuloissa? Se ratkaisee ilmestymiskertojen lukumäärän 2022, hän miettii nyt.
Kirjoittaja on Karjala-Lehden hallituksen jäsen, sukujuuret Muolaassa ja Viipurissa.