Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Historia | Helsingin vanhimmassa museossa on kaappi, josta kaupungin kelloihin tuli aika – 120 vuotta sitten kellonajan kertoivat pallo ja tykinjyräys

Kerran päivässä kello 12 pudotettiin kangaspussi Tähtitorninmäeltä observatorion huipulta – niin että kaikki näkivät. Sumuisella säällä ammuttiin tykillä.

Kyllähän monilla oli jo kelloja, joita myy edelleen Helsingin vanhin kelloliike Widemark. Vuonna 1883 aloittanut liike palveli sillä hetkellä kiihkeästi kasvavaa Helsinkiä. Väkimäärä moninkertaistui muutamissa vuosikymmenissä.

Vuonna 1931 mestari Widemark siirsi toimensa Töölöön – samana vuonna kuin Eduskuntatalo valmistui. Itse hän oli asunut upouudessa kaupunginosassa joitakin aikoja. Sijainti Arkadiankadulla on sittemmin muuttunut parisataa metriä.

Modernin myymälän takaseinältä löytyy yhä alkuperäinen ulkokyltti. Nyt liikkeen omistaa kelloseppä Ismo Tuovinen.

Widemark oli ehtinyt toimia useita vuosia ennen kuin maan pääkaupunki siirtyi yhtenäiseen aikaan. Oikeastaan Suomi alkoi kulkea samaa tahtia vasta vappuna 1921, jolloin koko maa otti käyttöön Itä-Euroopan aikavyöhykkeen. Sitä ennen oli paikallisia aikoja ja rautateillä Helsingin paikallisaika.

Alkoi ja alkoi, sillä tieto oikeasta kellonajasta ei saavuttanut kaikkia maan syrjäisiä kolkkia.

Helsinki oli ratkaissut ongelman jo 1901. Telefoniyhdistyksen (nyk. Elisa) johtoporras hankki silloin Saksasta Normal-Zeit -nimisen laitteen. Aika oli rahanarvoista kauppatavaraa ja se jaettiin puhelinlinjoja pitkin satamiin, telakalle, muille tehtaille, laitoksiin ja virastoihin. Niiden julkisista kelloista tavallinenkin kansalainen saattoi ottaa oikean aikansa.

Tällainen aikalaite löytyy edelleen Puhelinmuseon kokoelmista Runeberginkadulta – siis vähän matkan päästä Widemarkista. Arkkitehti Lars Sonckin piirtämässä jugendlinnassa toimi aikanaan yksi puhelinyhdistyksen keskuksista.

Elisa maksaa museon kiinteät kulut. Oppaat ovat palkattomia vapaaehtoisia ja intohimoisia harrastajia, kuten Matti Mitra.

Hän kertoo, että puhelinyhdistyksen aikapalvelu toimi myös niin, että keskuksen kautta voitiin tiedustella oikeaa kellonaikaan. Automaattiseen Neiti Aikaan siirryttiin 1936. Neidinkin laitteet ovat tallella museossa, jossa kovan teknologian lisäksi on esillä esimerkiksi vanhoja puhelinluetteloja ja puhelinkortteja.

Asetehdas keskellä kaupunkia – Sako on ollut aina keskeinen osa riihimäkeläistä kaupunkikuvaa ja elämää

Suvilahden kaasukello korjattiin 19 miljoonalla eurolla – Jättimäisille tiloille ei kuitenkaan ole enää tiedossa käyttäjää