Minne päätyy ravintolasta viety tavara?
Kun ollaan asiakkaana ravintolassa, on jokin kummallinen lupa varastaa, huoahtaa kymmeniä vuosia Helsingissä työskennellyt baarimikko.
Laseja, tuoppeja, aterimia, suolasirottimia ja jopa kukkia terasseilta. Ihan kaikkea menee.
Kukkiakin? Todellako?
HOK-Elannossa pitkän uran tehnyt kunniakrouvari Jouko Heinonen kertoo tapauksen kalliolaiselta terassilta joidenkin vuosien takaa.
– Kukat laitettiin ja ne lähtivät yhdessä yössä. Kun siinä ihmettelimme ja katselimme vähän ympärillemme, ne näyttivät olevan naapuritalossa erään mummon parvekkeella.
Kun ravintola lopettaa, henkilökunta voi haluta ottaa muistoja. Kun liikeideaa muutetaan ja paikka vedetään raa’alle betonille, roskalavalle päätyy kaikkea ja sen kautta uusjakoon.
Päinvastainen tapaus oli vanha Palace, jonka irtaimiston huutokauppaa käytiin monta päivää. Moni halusi maksaa muistosta.
Asemaravintolan toisessa kerroksessa toimi aikoinaan Lehdistöklubi. Sen vieraskirja katosi huomaamatta. Yhtälailla huomiota herättämä joku palautti sen kuukausien kuluttua takaisin.
– Olihan siinä kuuluisien toimittajien nimikirjoituksia. Ottiko joku iltalukemistoksi, silloinen ravintolatoimenjohtaja Markku Orasmaa miettii.
Heinonen kertoo vielä uskomattomamman tarinan:
– Elannon pääkonttorille tuli kirje, jossa oli 800 markkaa. Yksi entinen työntekijä oli tullut uskoon ja tunnontuskissaan palautti sen, minkä arveli varastaneensa.
Palauttamatta on paljon. Arvoituksia on monia: Ketkä veivät Wanhan kellarin Karhukabinetin karhuntaljan? Siinä on ollut tekemistä, kun sen on pitänyt saada ohi portsarin.
Missä on Kaisa Wahllundin muotokuva Kaisaniemestä? Toki se on vain kopio, ja aito löytyy Helsingin kaupunginmuseosta.
Kenen taskuun meni Snellmanin markka? Raamitettu raha oli Kaisaniemen kabinetissa, jossa Snellmanin arveltiin hahmotelleen ideaa Suomen omasta rahasta.
Paavo Tynellin lamppuja on ruuvattu irti Toverista ja Kuusihokista, nykyisestä Meicusta. Ne ovat varmasti päätyneet keräilijöille.
Taloudellinen hyöty vai pelkkä huvi? Takavuosina syksy näkyi opiskelijaboksien varustamisena – no, nyt on Ikea ja nettikirpparit. Sitten olivat fuksiaiset, joissa seiniltä vietiin liitutaulut ja kaikki mikä irtoaa. Eräällä arvostetulla korkeakoululla moinen on ollut jopa osa ohjelmaa.
Orasmaata huvittaa edelleen kohde, jota ei saatu millään vietyä: jo edesmenneen Uudenmaankadun FiBan eli Finlandia Baarin muovinen jättipullo.
Noin 150 senttiä korkea somistus kiinnitti aina jossain vaiheessa iltaa asiakkaiden mielenkiinnon.
– Enemmän ne yritykset naurattivat, kun ei se oikein meinannut mahtua ovesta.
Pelletempaus 10 vuoden takaa oli aivan omaa luokkaansa. Food Liberation Army -nimimen aktivistiryhmä ilmoitti kaapanneensa Ruoholahdessa toimivasta McDonald’sista mainosnuken.
Lähettämällään videolla kaappaajat uhkasivat teloittaa Ronald McDonaldin ellei heidän uhkavaatimuksiinsa suostuta. Vaatimukset olivat lähinnä kysymyksiä koskien laittomien siirtolaisten palkkaamista, liikalihavuuden ehkäisemistä, lääkevapaan lihan käyttöä ja jäteongelmia.
Nukke menettikin päänsä, ja siitä tuli netissä suosittu video. Se osoittautui ”Elovena-tytöistään” tunnetun kuvataiteilija Jani Leinosen performanssiksi. Leinonen ja hänen kaksi avustajaansa saivat käräjillä sakkoja.
Kohta 30 vuotta toimineet Kalaravintolat eli Momentin Restaurants tietää mikä tuopeissa kiinnostaa.
Pitkään ”Kaloissa” työskennellyt ravintolatoimenjohtaja Jan Karppanen arvelee, että maailma on muuttunut; laseja ja tuoppeja ei viedä enää niin paljon kuin ennen.
– Kyllähän niitä vielä joku keräilee, mutta kun kaiken saa netistä, ja tarjontaa on jo kirppareillakin.
Vakavammat ravintolaan kohdistuvat rötökset ovat murtoja ja niiden yrityksiä, joissa yritetään viedä viinaa ja tupakkaa sekä käteistä rahaa, jota ravintoloissa ei enää ole.
1990-luvun puolelta häntä on jäänyt kismittämään Alankomaista tuodun jalopuisen jakkaran katoaminen Vastarannan Kiiskestä.
– Niitä oli kaksi. Elefantti ja karhu. Ne olivat oikeastaan puuvestoiksia. Painavia. Elefantti lähti. Kukaan ei tiedä, miten. Karhu jäi.
Laseista yksi on ollut yli muiden: Kwak-lasi, johon kuuluu puinen jalusta. Ilman sitä se ei pysyisi pystyssä.
– Lainasimme alankomaalaisen esikuvan. Lasia vastaan otetaan kenkä pantiksi ja se nostetaan kattoon.
(Myös rahapanttia on toki käytetty.)
Aluksi näistä laseista oli pulaa ja ne olivat siksi haluttuja synttäri- ja muita lahjoja oluenystäväin parissa.
– Myytiin niitä heti, kun saatiin reilummin. Niitäkin saa nyt alan liikkeistä ja netistä, kertoo Karppanen.
Olutmerkki oli aikoinaan iso osa Kalaravintoloiden imagoa. Pauwel Kwak on belgialainen yli 8-prosenttinen pale ale -tyyppinen olut.
– Nyt vanhat klassikot hukkuvat uutuuksien joukkoon.
Aiemmin panimot ja muut yhteistyökumppanit tarjosivat laseja ilmaiseksi. Nyt ravintolat ostavat esimerkiksi käsityöoluille (craft beer) tarkoitettuja yleislaseja.
Mikä on nyt lasinäpistyksien taloudellinen merkitys ravintolalle?
– Kyllä niitä hajoaa enemmän, Karppanen sanoo.