Internetin ilmaisiin hypnoosiäänitteisiin liittyy riskejä – " En halua omissa hypnooseissani leikkiä terapeuttia tai ammattiauttajaa", Youtubeen äänitteitä tehnyt Karri Rasinmäki sanoo

Tieteellinen hypnoosi ry:n varapuheenjohtaja, dosentti Hannu Lauerma uskoo, että valtaosalle hypnoosiäänitteet ovat harmittomia.

Hypnoosiin vaipumisessa tärkeintä on henkilön halu ja kyky rentoutua ja keskittyä. Tutkimusten mukaan äänitteet voivat toimia yhtä hyvin kuin henkilökohtainen vuorovaikutus. Kuvitus: Pekka Seppänen, kuvat: 123RF

Ilkka Ritvanen

Hypnoosi on todellinen ilmiö. Keino tämän todistamiseen on todennäköisesti sinulla käden ulottuvilla. Älypuhelimella pääset Youtubeen, jossa on tuhansia erilaisia hypnoosiäänitteitä.

Tyypillisesti äänite alkaa varoituksella, jonka mukaan sitä ei saa kuunnella esimerkiksi autoa ajaessa. Lisäksi saatetaan ”heittää turvaköysi” eli sanotaan, että hätätilanteen sattuessa heräät täysin ja pystyt toimimaan tilanteen edellyttämällä tavalla.

Sen jälkeen käydäänkin kehoa läpi rentoutumalla, vaihdellaan hengityksen rytmiä, laskeudutaan mielessä portaita alaspäin tai käytetään jotain muuta hypnoosiin johdattavaa ja syventävää keinoa eli induktiota.

Induktion jälkeen äänitteen tekijä jatkaa varsinaisiin suggestioihin eli aiheesta riippuen pyrkii johdattamaan sinut syvään uneen, oppimaan paremmaksi golfin pelaajaksi tai vie vaikka mielikuvitusmatkalle kohtaamaan lohikäärmettä.

Todennäköisesti et pääse ensimmäisellä yrityksellä kovin syvään transsiin, jollet ole erityisen hypnoosiherkkä. Toisaalta harvoille hypnoosi ei toimi ollenkaan.

Suurin osa Youtuben hypnoosiäänitteistä on englanniksi, mutta suomalaisiakin on. Hypnoosimies-kanavalle ladattiin ensimmäinen rentoutukseen tähtäävä äänite kahdeksan vuotta sitten.

On todettu tapauksia, joissa on päädytty mielisairaalahoitoon asti.

Hannu Lauerma

– Yllättyin siitä, miten voimakkaasti äänite oli vaikuttanut ihmisiin. Monet kiittelivät saaneensa siitä apua esimerkiksi nukahtamiseen. Itse en ollut koskaan saanut äänitteistä näin voimakkaita tuntemuksia, nimimerkin takana oleva helsinkiläinen Karri Rasinmäki muistelee.

Äänitteen kuuntelijat olisivat saattaneet yhtä lailla yllättyä, jos olisivat tienneet, että miellyttävän baritoniäänen takana oli yhä vanhempiensa luona asuva parikymppinen mies. Äänitekin oli itseoppineen nuorukaisen ensimmäinen yritys hypnotisoida ylipäänsä ketään.

Rasinmäki kiinnostui hypnoosista luettuaan dekkarista kuvauksen, jossa päähenkilö käytti hypnoosia.

– Minua kiinnosti ilmiönä se, miten sitä kautta pystyy vaikuttamaan ihmisen mieleen. Totta kai halusin myös kokeilla, onko se mahdollista oppia, hän sanoo.

Rasinmäki opetteli tekniikoita kirjoista ja internetistä. Ensimmäisten Youtube-kokeilujen jälkeen hän on tehnyt lisää äänitteitä. Hän on myös hypnotisoinut kavereitaan.

Yllättyin siitä, miten voimakkaasti äänite oli vaikuttanut ihmisiin.

Karri Rasinmäki

Rasinmäki on opiskellut tietojenkäsittelytiedettä ja työskennellyt it-alalla. Tällä hetkellä 28-vuotias mies on tanssikoulun yrittäjä.

– Hypnoosi on minulle harrastus. Olisi toki kivaa, jos siitä tulisi myös jotain muuta.

Hypnoosimies-kanavalla on parituhatta tilaajaa ja suosituimmalla äänitteellä yli 250 000 avauskertaa. Tuloja Rasinmäki kertoo saavansa kanavan kautta vain vähän.

Karri Rasinmäelle hypnoosi ja hypnoosiäänitteiden teko on harrastus. Harriet Honkaniemi

Hypnoosi on useimpien mielestä miellyttävä tila ja yleensä turvallinen. Siihen liittyy kuitenkin riskejä, joiden vuoksi Tieteellinen hypnoosi ry rajaisi sen hoidollisen käytön vain terveydenhuollon ammattilaisille.

Yhdistyksen kritiikki on suuntautunut erityisesti niin sanottua lavahypnoosia ja maallikkojen tarjoamaa hypnoositerapiaa kohtaan. Varapuheenjohtaja, dosentti Hannu Lauerma ei varauksitta suosittele myöskään äänitteiden käyttöä.

– Skaala on niin laaja, että on vaikea sanoa niistä mitään yleispätevää. Valtaosalle ne ovat varmasti harmittomia, ja joillekin niistä voi olla apua esimerkiksi nukahtamiseen, hän sanoo.

Masennuksesta tai ahdistuksesta kärsiville sekä erityisesti psykoosiherkille maallikon tekemä hypnoosiäänite voi Hannu Lauerman mukaan olla haitallinen.

– Suora oireenpoisto voi tuntua henkilöstä musertavan loukkaavalta, jos taustalla on vaikea trauma. Se voi olla esimerkiksi raiskatulle sama kuin jos hänet raiskattaisiin uudestaan.

Myös erityisen suggestioherkille ihmisille, jotka pystyvät esimerkiksi näkemään hallusinaatioita hypnoosissa, äänitteistä voi olla haittaa. Lauerman mukaan vakavat haitalliset vaikutukset ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.

– On silti todettu tapauksia, joissa on päädytty mielisairaalahoitoon asti.

Maallikkohypnoosia harjoittava Karri Rasinmäki sanoo tiedostavansa hypnoosiin liittyvät riskit.

– En halua omissa hypnooseissani leikkiä terapeuttia tai ammattiauttajaa. En muutenkaan käsittele niissä liian vakavia asioita. Pidän ne rentoutumisharjoituksina tai mielikuvaleikkeinä, hän sanoo.

Youtubessa on paljon äänitteitä, joissa hypnoosissa väitetään pystyvän tekemään yliluonnollisia asioita, kuten muistamaan menneitä elämiään. Lisäksi internetissä on eroottista hypnoosia, joka usein liittyy BDSM-kulttuuriin tai erilaisiin fetisseihin.

On myös tarinoita, joissa tällaisiin äänitteisiin uppoutuneet kertovat menettäneensä osin oman käyttäytymisensä hallinnan. Tarinoiden todenperäisyyttä on vaikea selvittää.

– Jos on luontaisesti hyvin hypnoosiherkkä, niin kyllä tällaisilla voidaan saada aikaan myös tuhoa, Hannu Lauerma sanoo.

Hannu Lauerma hoitaa hypnoosilla muun muassa univaikeuksia yksityisellä vastaanotollaan. Päätyössä Psykiatrisen vankisairaalan vastaavana ylilääkärinä hypnoosille ei ole juuri käyttöä, sillä se ei sovi psykoosiin taipuvaisille henkilöille. Mikko Vähäniitty

Jos hypnoosista haluaa apua todelliseen ongelmaan, kehottaa Hannu Lauerma ottamaan yhteyttä valvottuun terveydenhuollon ammattilaiseen, joiden yhteystietoja löytyy esimerkiksi Tieteellinen hypnoosi ry:n verkkosivuilta.

Jos haluaa huvikseen kuunnella äänitteitä, kannattaa keskittyä neutraaleihin rentoutumiseen tai nukahtamiseen liittyviin äänitteisiin.

– Mielellään sellaisiin, jotka ovat jonkun tunnetun tekijän vastuulla ja joihin ei liitetä mitään mystistä tai lupauksia paranemisesta, Lauerma sanoo.

Hypnoosin opetteleminen ja harjoittaminen on täysin laillista kaikille. Hannu Lauerma muistuttaa kuitenkin riskeistä.

– En suosittele leikittelemään. Tunnen useamman vastuuntuntoisen ihmisen, esimerkiksi taikurin, jotka ovat kokeilleet hypnoosia, mutta luopuneet siitä. He ovat pitäneet sitä oikein hauskana juttuna, kunnes on tapahtunut jotain epätoivottua, hän sanoo.

Hypnoosi näkyy aivoissa

Hypnooottisen tilan eli transsin olemuksesta on keskusteltu pitkään. Erään näkemyksen mukaan kyseessä on uneen verrattava aivojen tila. Toisen näkemyksen mukaan hypnoosi on pelkästään sosiaaliseen vuorovaikutukseen perustuvaa eläytymistä.

Hannu Lauerman mukaan moderni aivokuvantaminen on tehnyt tästä kahtiajaosta vanhentunutta.

– Kevyissä hypnooseissa se on palautettavissa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Hyvin suggestioherkillä ihmisillä, joita tosin ei ole paljon, on kuitenkin havaittu aivoissa rajujakin muutoksia, joita pelkkä kuvittelu tai eläytyminen ei saa aikaan.

Terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät hypnoosia esimerkiksi kivun, posttraumaattisen stressireaktion, unettomuuden, masennuksen ja psykosomaattisten vaivojen, kuten ärtyneen suolen, hoidossa.

– Hypnoosista on tehty paljon uusia tutkimuksia. Aivokuvantamismenetelmillä ja eri hoitojen vertailuilla suurissa potilasryhmissä sen vaikuttavuudesta on saatu uutta näyttöä, Hannu Lauerma sanoo.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut