Särkämön mukaan muistamisen hetki on usein lyhyt, mutta lohdullinen. Vielä ei tarkasti tiedetä, mikä ilmiön selittää.
Moni on kuullut tarinoita siitä, miten pitkälle edennyttä muistisairautta sairastava ja jopa puhekykynsä menettänyt ihminen on yhtäkkiä puhjennut lauluun. Hän voi jopa muistaa moneen kertaan unohdettujen ihmisten nimiä ja muita yksityiskohtia.
Sytykkeeksi tarvitaan yleensä lapsuudesta tai nuoruudesta tuttu kappale.
– Olen itsekin todistanut tällaisia tilanteita, ja aiheesta on myös tutkimusta. Näillä anekdooteilla on siis vahva pohja, sanoo psykologian tohtori ja apulaisprofessori Teppo Särkämö Helsingin yliopiston psykologian ja logopedian osastolta.
Muistamisen hetki on yleensä lyhyt mutta lohdullinen. Se antaa muistisairaalle hetkellisen turvallisuuden tunteen ja helpottaa erityisesti omaisia, jotka voivat kokea saaneensa läheisensä toviksi takaisin.
Särkämö tutkimusryhmineen selvittää parhaillaan, millaisia tunteita ja omaelämäkerrallisia muistoja musiikki muistisairaassa voi herättää. Ryhmä tutkii, miten musiikkia voidaan hyödyntää hoidossa ja kuntoutuksessa.
Tutkijoita kiinnostaa, miten musiikin herättämät muistot syntyvät ja miten voimakkaita ne ovat. Tutkimuksessa yhdistetään kognitiivisen neurotieteen, kliinisen neuropsykologian ja musiikkipsykologian tutkimusmenetelmiä sekä tehdään interventioiden vaikuttavuustutkimusta.
Musiikki toimi assosiatiivisena linkkinä tämän hetken ja menneisyyden välillä.
Teppo Särkämö
Särkämön mukaan musiikin vaikutuksia muistisairauksiin on tutkittu maailmalla melko paljon. Aihe kiinnostaa, sillä muistisairaudet yleistyvät voimakkaasti väestön ikääntyessä.
– Siksi erilaisia työkaluja ihmisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi kaivataan, Särkämö sanoo.
Korona on hidastanut tutkimuksen tekemistä, mutta Särkämö toivoo, että tuloksia pääsisi raportoimaan runsaan parin vuoden kuluttua. Tutkimusta tukevat Suomen Akatemia ja Euroopan tutkimusneuvosto ERC.
Mitä muistisairaan aivoissa tapahtuu, kun hän tuttua musiikkia kuullessaan yhtäkkiä muistaa sanat ja lauluun liittyvät muistot?
– Sitä ei vielä kovin tarkasti tiedetä, Särkämö sanoo.
Aiempi aivotutkimus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että musiikin säilyminen Alzheimerin taudissa voi liittyä etenkin etuotsalohkon sisäosien toimintaan, joissa käsitellään muun muassa tunteita ja omaelämäkerrallisia muistoja.
Tiedetään, että tautiin liittyvä aivojen rappeutuminen etenee yleensä tietyssä järjestyksessä. Se alkaa hippokampuksesta ja ohimolohkon sisäosista ja etenee sieltä aivokuorelle. Rappeuma saavuttaa otsalohkon sisäosat vasta taudin loppuvaiheessa. Tämä mahdollistaa sen, että muistisairas voi musiikin avulla kokea tunteita ja muistoja vaikea-asteisessakin dementiassa.
Särkämö muistuttaa, että musiikin avulla syntyneet hyvät hetket ovat muistisairaudessa yleensä ohimeneviä eivätkä paranna ketään. Ne eivät myöskään hidasta sairauden etenemistä.
– Pikemminkin musiikki toimii tunteiden ja kommunikaation välineenä.
Särkämön tutkimusryhmän tekemässä interventiotutkimuksessa muistisairaiden hoitajat ja omaiset käyttivät kolmen kuukauden ajan musiikkia osana päivittäistä arkihoitoa. Tutkimus julkaistiin kahdeksan vuotta sitten.
Osa muistisairaista pääsi laulamaan, osa kuunteli musiikkia ja keskusteli sen herättämistä muistoista. Verrokkiryhmän muistisairailla oli tavalliset arkiaktiviteetit eikä musiikkia ollut mukana.
Yhdeksän kuukauden seurantajakson aikana ilmeni, että musiikkia kuunnelleiden ja lauluja laulaneiden kognitiiviset kyvyt ja tarkkaavaisuus säilyvät parempina kuin verrokkiryhmällä. Varsinkin nuoruusvuosiin liittyvät muistot kirkastuivat.
– Musiikki toimi assosiatiivisena linkkinä tämän hetken ja menneisyyden välillä, Särkämö sanoo.
On ilmeistä, että muistisairas hyötyy omasta aktiivisuudestaan. Laulaminen tai soittaminen on siis tehokkaampaa kuin pelkkä musiikin kuunteleminen. Mitä varhaisemmassa vaiheessa sairaus on, sitä enemmän ihminen näyttää hyötyvän toiminnallisesta musiikin harrastamisesta.
Kuorossa laulaminen näyttää olevan erityisen tehokasta. Se on usein aktiivinen ja säännöllinen harrastus, joka vaatii pientä pinnistelyä – ja uuden oppiminen tekee tietenkin aina aivoille hyvää.
Englannissa tehdyssä viiden vuoden seurantatutkimuksessa säännölliset musiikkiharrastukset, kuten tanssiminen tai instrumentin soittaminen, pienensivät yli 75-vuotiaiden terveiden ihmisten riskiä sairastua dementiaan.
Särkämö sanookin, että säännöllinen musiikin harrastaminen voi mahdollisesti hidastaa ikääntymisen liittyvää kognitiivista heikkenemistä.
– Lisää tutkimuksia toki vielä tarvitaan. Mutta selvää on, että kaikenlainen aktiivisuus on aina kotiinpäin.
Musiikki menee nopeasti syvälle
Ellei ihminen itse kykene kertomaan musiikkimieltymyksistään, niiden selvittäminen muistuttaa salapoliisityötä.
Näin toteaa jyväskyläläinen musiikkiterapeutti ja -pedagogi Riitta Koski-Helfenstein, joka tekee töitä muun muassa aivoinfarktipotilaiden kanssa.
– On vaistottava, millaisesta musiikista kukakin pitää, ja huomattava, miten se keneenkin vaikuttaa, hän sanoo.
Musiikin herättämät keholliset reaktiot voivat kertoa paljon. Herkkävaistoinen auttaja huomaa, milloin tarvitaan rauhoittavaa, milloin piristävää musiikkia.
– Joskus reaktiot voivat yllättää. Musiikki menee hyvin syvälle ja vaikuttaa nopeasti, Koski-Helfenstein sanoo.
Jos musiikki alkaa itkettää, hoitajan tai terapeutin pitää olla erityisen valppaana.
– Ketään ei saa jättää yksin itkemään.
Kun musiikkimausta kertominen on muuttunut mahdottomaksi, myös sukulaiset ja ystävät voivat antaa hyviä vinkkejä, muistuttaa Koski-Helfenstein.
Hoitaja voi myös selvittää, millaista musiikkia muistisairaan nuoruudessa kuunneltiin ja kokeilla muutamaa tärppiä.
Tietynlaisen musiikin tiedetään vaikuttavan universaalisti ihmisen vireystilaan. Tasainen, lempeä musiikki rauhoittaa autonomista hermostoa.
– Mutta jos halutaan nimenomaan herättää muistoja, lempimusiikki on siihen parasta, Koski-Helfenstein sanoo.
Hän näkee, että eri yhteisöissä tarvitaan myös osallistavaa musiikillista ryhmätoimintaa.
– Yhteisömuusikot täyttäisivät hyvin tämän tarpeen.
Psykologian tohtori Teppo Särkämön mukaan musiikkia osataan jo melko hyvin hyödyntää geriatriassa ja vanhusten hoivakodeissa. On tuolijumppaa ja yhteislaulutilaisuuksia.
– Se, kuinka systemaattista musiikin käyttö hoivakodeissa on, kuitenkin vaihtelee, Särkämö sanoo.
Vaikka musiikin herättämät tunteet ja muistot voivat olla voimakkaita, ne eivät säily pitkään.
– Siksi voisi olla hyvä, että pitkin viikkoa olisi 15–30 minuutin mittaisia musiikkituokioita sen sijaan, että viikossa olisi vain yksi pidempi hetki, Särkämö esittää.
Myös hänen mielestään muistisairaan omat musiikkikokemukset ja tausta pitäisi pyrkiä tunnistamaan nykyistä paremmin.
– Muuten musiikkihetkien potentiaali menee hukkaan.