Laura Pörsti ostaa poikansa vaatteet käytettynä ja korjaa kaiken, minkä pystyy. Hän odottaa mielenkiinnolla hetkeä, jolloin lapsi ei enää halua pukeutua paikattuihin housuihin.
Toimittaja-kirjailija Laura Pörsti, 39, kuuli sanan ”vk-puku” ensimmäistä kertaa odottaessaan esikoistaan. Tai ainakaan hän ei ollut aiemmin kiinnittänyt sanaan minkäänlaista huomiota.
Nyt toinen lapsi potkii mahassa ja vk-puku eli välikausihaalari tai -asu sekä muut lastenvaatteet teknisine ominaisuuksineen ovat jo tulleet hyvin tutuiksi. Silti lastenvaatteisiin liittyvät vaatimukset ja termistö ihmetyttävät yhä: softshell, kuori, goretex-pinta, vesipilariarvo, hengittävyys...
Pienen pojan vaatteet ovat haukanneet myös ison palan Pörstin arjesta.
Neljä vuotta kestäneen äitiytensä aikana Pörsti on huomannut, ettei lastenvaatteiden hankkiminen perustu läheskään aina tarpeeseen. Siihen liittyvät myös arvovalinnat, statuskysymykset sekä hyvän vanhemmuuden mitta.
Pörsti ajattelee vaateasioita keskivertoäitiä enemmän. Yksi syy tähän on hänen kirjoittamansa, tänä vuonna julkaistu kirja Viimeinen vuosi – Muistiinpanoja muutamista vaatekaapeista.
Kirjaa tehdessään Pörsti ehti pohtia ja selvittää, mitä vaatteet viestivät käyttäjistään ja heitä ympäröivästä yhteiskunnasta.
Halusin tai en, lapsen vaatteet heijastavat arvojani.
Laura Pörsti
– Halusin laittaa itseni ajattelemaan, miksi pukeudumme niin kuin pukeudumme ja miksi vaatteisiin liittyy niin paljon tunteita. Tämä koskee tietysti myös lasten pukemista: mitä yritän lasteni vaatteilla heijastaa?
Pörsti toivoo, että hänen lapsensa vaatteet kertovat hänestä vanhempana hyvää. Niin toivovat myös monet muut.
– Tietenkin haluaisin, ettei minua pidettäisi ihan surkeana vanhempana. Haluaisin näyttäytyä lapseni vaatteiden kautta ikään kuin vastuullisena äitinä. Ja sillä tavalla huolehtivana äitinä, että osaan pukea hänet oikein sään mukaan.
Pörsti hankkii kaikki lastenvaatteet käytettynä. Hän myös korjaa vaatteisiin ilmestyneet reiät, jos se vain on suinkin mahdollista. Ja reikiähän pienen pojan housunpolviin tulee, lähes päivittäin.
Lastenvaatteisiin liittyvä työ vie paljon aikaa – Pörstin laskujen mukaan keskimäärin puoli tuntia päivässä. Iso osa ajasta menee etsiessä sopivia vaatteita nettikirpputoreilta sekä kivijalkakirppareilta.
– Kuukausi- tai vuositasolla käytän vaatteiden kanssa todella paljon aikaa. Minulla on ollut siihen toistaiseksi mahdollisuus. Ymmärrän hyvin, että kaikilla ei ole. Eettisesti kestävien valintojen tekemisen ei pitäisi olla näin raskasta, Pörsti sanoo.
Kuluttajatutkimuskeskuksen määrittelemä lastenvaatteiden kohtuullisen minimin viitebudjetti vuodelta 2018 on 61 euroa kuukaudessa. Summa käsittää markettihintaiset 2–5-vuotiaan vaatteet, ja siihen sisältyy myös kengät.
Pörsti on tänä vuonna käyttänyt lapsen vaatteisiin rahaa noin 30 euroa kuukaudessa.
Säästöä tulee siis mukavasti.
– Käytän lastenvaatteisiin varmasti paljon vähemmän rahaa kuin monet muut. Luulen, että monilla kuluu niihin paljon kohtuullista minimiä enemmän, Pörsti toteaa.
Halvemmallakin voisi päästä. Pörsti pyrkii kuitenkin valitsemaan laadukkaita vaatteita myös kirpputoreilta. Sellaisia, joiden hän on huomannut kestävän käyttöä.
– Jos alan laskea itselleni tästä jonkinlaista tuntipalkkaa, niin säästö katoaa olemattomiin, Pörsti naurahtaa.
Rahan säästäminen ei ole kirpputorivalinnan suurin motiivi, mutta Pörstin tuloilla tekisi tiukkaa ostaa kaikki vaatteet uutena. Varsinkin, jos haluaisi ostaa kestävästi tuotettuja vaatteita. Lapsen haalari kun voi maksaa uutena helposti 150 euroa.
Tärkein syy käytettyjen vaatteiden ostamiselle on kuitenkin ilmastoahdistus.
Pörstin mielestä vaatteiden pitääkin maksaa, jotta niiden tuotanto voisi olla inhimillistä ja kestävää.
– Toisaalta pidän erittäin tärkeänä, että on olemassa myös edullisia lastenvaatteita. Kaikilla pitää olla mahdollisuus ostaa vaatteita, ne ovat ihan perustarve. Tarpeellisia määriä voisi sen sijaan miettiä kriittisesti.
Pörstin 4-vuotiaan pojan vaatteet mahtuvat yhteen lipastoon – jopa niin väljästi, ettei laatikoiden raoista pursua yhtään hihaa tai lahjetta. Tämä on Pörstille tärkeää, sillä pursuilevat asiat ja tilan ahtaus hermostuttavat häntä.
Lipastoon mahtuu myös kirkkailla printeillä varustetut supersankaripaidat, joista Pörsti ei itse juurikaan piittaa. Ne ovat siellä pojan toiveesta.
Lasten paineet kuulua joukkoon kasvavat samalla kun ikävuodet karttuvat.
– Monille aikuisille printtihahmot edustavat kaupallista maailmaa. Haluan kuitenkin huomioida lapsen oman maailman ja toiveet, vaikka joudun näissä kohdissa itse joustamaan viattoman lapsuuden kuvitelmastani, Pörsti myöntää.
Pörsti odottaa jännityksellä ja mielenkiinnolla päivää, jolloin lapsi ei enää halua kulkea paikatuissa housuissa. Samalla hän pohtii, erottuuko lapsi liikaa muista.
– Halusin tai en, lapseni vaatteet heijastavat arvojani. Siis sitä, että en halua ostaa uutta tai nostaa statustani tietyillä merkeillä, Pörsti sanoo.
Heti perään hän toteaa kuulostavansa ehkä pinnalliselta ja kummalliselta.
– Mutta mitkään valinnat eivät ole arvovapaita. Sitä vain ei tule arjessa mietittyä.