Marja Järvisellä on ollut entistä itsevarmempi olo kilojen karistessa, mutta hierojalle hän ei kehtaa vieläkään mennä.
Hanhiparvi lehahtaa kaakattaen lentoon viheriöltä, jota ympäröi upea ruska. Viileä syystuuli puhaltaa. Syksy on Marja Järvisen, 43, mielestä parasta aikaa juosta. On raikasta mutta ei vielä liukasta kuten talvella.
Jos Järviselle olisi reilut kolme vuotta sitten sanottu, että hän lenkkeilee juosten pitkin poikin kotinsa lähellä, hän ei olisi uskonut. Järvinen painoi tuolloin lähes 130 kiloa.
Kävi niin, että elämäntapoja oli pakko muuttaa.
Järvinen oli syksyllä 2018 sairaalassa umpisuolen puhjettua. Sairaalassa todettiin verensokerien olevan koholla. Jatkotutkimuksissa Järvisellä todettiin kakkostyypin diabetes.
– Tiesin, millaisia seuraamuksia sillä voi olla, jos en hoida itseäni. Päätin sillä hetkellä panna elämäni uusiksi.
Helsinkiläinen Järvinen aloitti ruokavalion muutoksella. Hän jätti hyvästit pullalle ja makeisille, kaikelle makealle.
Tiesin, millaisia seuraamuksia sillä voi olla, jos en hoida itseäni.
Marja Järvinen
– Jos ottaisin yhdenkin suklaapalan, se ei jäisi siihen. Jos ottaisin teelusikallisen jäätelöä, sitä tekisi mieli lisää.
Alkuun makean pois jättäminen oli helppoa, koska Järvinen tiesi, mitä sen syönnistä seuraisi. Hän testasi verensokeriaan jatkuvasti.
– Olin päättänyt, että jos verensokeri on tammikuun 2019 kontrollissa hyvällä tasolla, saan ostaa irtokarkkeja. Arvot olivat hyvät, mutta en halunnutkaan karkkeja. Minun teki mieli vain sitä tunnetta, kun valitsen karkkeja ja lapan niitä pussiin.
Järvinen käyttää diabetekseen lääkettä, joka auttaa myös painonhallinnassa.
Sairaalasta päästyään Järvinen painoi 112 kiloa.
Ruokavalion muuttamisen jälkeen Järvinen alkoi liikkua. Hän aloitti pienillä kävelyillä ja kokeili jonkin ajan kuluttua, jaksaisiko juosta. Ensimmäisellä kerralla hän juoksi sata metriä. Jokaisella lenkillä juoksumatka piteni vähän.
– En ole koskaan ollut liikkuja. Kysyin ihmisiltä neuvoja juoksemiseen.
Toukokuussa 2019 Järvinen juoksi yli puoli tuntia putkeen. Sittemmin hän on juossut viisi kilometriä aikaan 28 minuuttia 58 sekuntia ja kymmenen kilometriä aikaan 64 minuuttia ja kahdeksan sekuntia.
Nyt tavoitteena on juosta sata kilometriä kuukaudessa tai tuhat kilometriä vuodessa. Haastattelupäivään 4.10. mennessä juoksukilometrejä oli kertynyt kuluvana vuonna 785.
– Vähän tekee tiukkaa päästä tavoitteeseen. Juoksu ei ole nyt kulkenut kovin hyvin. Paikkani eivät ole aiemmin kipeytyneet, mutta nyt minulla on ollut jalkakipuja.
Marja Järvinen kertoo, että viime aikoina on ollut hankaluuksia niin juoksun kuin painonhallinnan kanssa. Laihtuessaan 174-senttinen Järvinen painoi alimmillaan 79,5 kiloa.
– Kun pääsin tavoitteeseen, aloin hellittää. Paino lähti nousemaan taas pikkuhiljaa. Viime kesän lopulla se oli 88 kiloa ja nyt syyskuussa 93,5 kiloa.
Makeaa tekee välillä mieli. Järvinen leipoo piirakkaa, johon tulee banaania, kaurahiutaleita, kananmunaa, vettä ja mausteita.
– Minusta se on makeaa, mutta miehen mielestä se ei maistu miltään.
Syksyn mökkilomalla säännöllinen ruoka- ja unirytmi pääsivät repsahtamaan.
– Tuntuu, että söin siellä koko ajan jotakin, hirveät määrät proteiinipatukoita tai välipalakeksejä. Mieskin sanoi, että sinulla on koko ajan suussa jotakin.
Marja Järvinen päätti, että asialle on tehtävä jotakin.
Kannustajina toimivat paitsi läheiset, kuten mies, äiti, ystävät ja työkaverit, myös valokuvat, joita Järvinen on ottanut itsestään koko ajan.
– Niistä näen muutoksen, ja se motivoi. Suurimmillaan vaaka näytti 128 kilogrammaa. Se on voinut olla enemmänkin, mutta tuon näin omin silmin. Olin sairaalloisen lihava.
Kannustajina toimii myös sosiaalinen media: seuraajat Instagramissa ja juoksuryhmä Facebookissa.
– Sieltä saa hyviä vinkkejä.
Järvinen tekee juoksuistaan taulukoita, joihin hän merkitsee juoksumatkan ja -ajan. Niistä hän näkee kehityksensä.
Laihtuminen on parantanut unenlaatua. Arkena Järvinen menee yleensä nukkumaan iltayhdeksältä ja herää aamuviideltä.
– Joskus juoksen töihin. Ostin juoksurepun. Siinä on kätevä kuljettaa eväitä. Paras juoksusää on pieni sade. Raikkaassa ilmassa virkistyy ja saa happivarastot täyteen.
Yleensä Järvinen juoksee yksin.
– Välillä olisi kiva saada joku seuraksikin. Toisaalta yksin juostessa saa mennä omaa vauhtiaan. Mies tulee joskus pyörällä mukaan.
Järvinen ihmettelee miestään, joka jaksaa kannustaa, vaikka Järvisen tunteet ovat menneet laidasta laitaan.
– Huonoja päiviäkin on ollut. Ajoittain olen ajatellut, että ei tässä ole mitään järkeä, ja halunnut luovuttaa.
Järviseltä on alkanut myös lähteä paljon hiuksia.
– En tiedä, johtuuko hiustenlähtö laihtumisesta vai mistä. D-vitamiiniarvoni olivat alhaalla. Ostin itselleni jo peruukinkin.
Juoksu on Järvisen ensimmäinen harrastus.
Koululiikunnasta Järvisellä on huonot muistot. Hän oli jo lapsena hiukan ylipainoinen.
– Olin aina se, joka valittiin viimeisenä joukkueeseen. Futiskentällä seisoin vain maalin vieressä. Pukkihyppelyt ja telinevoimistelu – se oli ihan kauheaa.
Koulussa Järvinen suoritti Cooperin testin aina kävellen. Nyt tavoitteena on juosta siinä erinomainen tulos eli yli 2 300 metriä. Paras oma tulos on tähän mennessä 2 180 metriä.
Uusi olemus on tuonut Järviselle itsevarmuutta. Hän on säästänyt vanhat työhousunsa ja kertoo mahtuvansa melkein kokonaan toiseen lahkeeseen.
– Jaksan tehdä asioita eri tavalla kuin ennen. Olen ostanut itselleni nättejä vaatteita. Minun tekee mieli jopa lähteä ihmisten ilmoille.
Vaate- ja meikkiostoksilla Järvinen kokee saaneensa hoikempana parempaa palvelua kuin ylipainoisena. Se tuntuu hänestä ristiriitaiselta. Hänestä on kiva saada hyvää palvelua, mutta niinhän ei saisi olla, että palvelun laatu riippuu asiakkaan ulkonäöstä.
Järvistä mietityttää puhe kehopositiivisuudesta, tai siitäkin hänellä on hiukan ristiriitainen olo.
– Olisin toivonut, että lääkärit olisivat sanoneet, mitä kaikkea sairaalloisesta lihavuudesta voi seurata ja olisivat tosissaan käskeneet minun laihduttaa.
Se, mitä muut ajattelevat, on ollut Järviselle tärkeää. Kipupisteitä ja takapakkia omissa tuntemuksissa on yhä.
– Vaivojen kanssa pitäisi mennä urheiluhierojalle, mutta en kehtaa. Minusta tuntuu, että hän ajattelisi, miten voi olla noin läskit jalat, onko tuo mikään juoksija.
Järvinen kannustaa elämäntapamuutoksesta tai hoikistumisesta haaveilevia aloittamaan vähitellen.
– Jos minä pystyn, muutkin pystyvät. Netissä on hyviä juoksukouluohjelmia, niistä kannattaa aloittaa. Instagram-tilini seuraajista muutama on alkanut juosta. He kertovat minun inspiroineen.
Juoksemiseen ei tarvita Järvisen mukaan paljon rahaa. Hyvät juoksukengät ovat tärkeät. Järvisellä on menossa kolmannet kengät. Vaatteet hän ostaa kirpputorilta tai muuten edullisesti. Kilpailujen osallistumismaksu on noin 20–30 euroa.
– Olen koukussa juoksukilpailuihin. Olen osallistunut seitsemään kilpailuun ja yhteen virtuaalikilpailuun, jonne lähetettiin oma tulos.
Järvisen kisatavoite on päästä maaliin. Sadan juoksijan joukossa hän on ollut tuloksissa yleensä noin puolivälissä.
– Kilpailuun voivat osallistua kaikki. Siellä on kaikenkuntoisia, -näköisiä ja -kokoisia ihmisiä.
Kilpailumatkat ovat olleet viisi tai kymmenen kilometriä. Omalla ajallaan Järvinen on juossut myös puolimaratonin kahdesti.
– Viralliseen puolimaratoniin en ole vielä uskaltanut osallistua. Matka on niin pitkä.
Vaikka elämänmuutos voi olla jojoilua, Järvisen päällimmäinen tunne on hyvä. Hän ei olisi ikinä uskonut pystyvänsä juoksemaan, saati kilpailemaan, joten hän on ylpeä itsestään.
