Rintasyövän hoito sai aikoinaan Riitta Martikaisen innostumaan plastiikkakirurgiasta.
Leikkaussalin cd-soittimeen jäänyt levy paljastaa, että siellä on äskettäin työskennellyt Kikkaa kuunteleva kirurgi. Plastiikkakirurgi Riitta Martikainen, 49, se ei ole. Hän kuuntelee leikatessaan kotimaista poppia radiosta, riittävän hiljaisella volyymilla.
– Muuten kukaan ei kuule, mitä puhun, ja minä puhun aika paljon.
Täällä leikataan paljon rintoja. Suuria pienemmiksi, pieniä suuremmiksi tai sairauden vuoksi.
Rintaleikkauksista Martikainen pitää aivan erityisen paljon.
Rinnat ovat naisille valtavan tärkeä asia. Martikainen on huomannut, että moni nainen häpeää rintojaan. Häpeä on iso tunne. Se vaikuttaa minäkuvaan ja itsetuntoon.
– Kun suuret tai pienet rinnat saadaan leikkauksella tuotua ääripäistä janan keskelle, naiset ovat todella onnellisia. Sillä on iso vaikutus elämänlaatuun.
En halua olla rahastaja, mieluummin olen parantaja.
Riitta Martikainen
Martikainen on plastiikkakirurgian erikoislääkäri, joka on erikoistumisensa jälkeen perehtynyt erityisesti esteettiseen kirurgiaan. Se tarkoittaa, että hän tekee paljon ulkonäköön liittyviä toimenpiteitä, joita ei tehdä sairauden tai vamman vuoksi. Yli puolet hänen työstään on esteettistä plastiikkakirurgiaa, loput sairauksien hoitoa.
Usein muokataan iän tuomia muutoksia tai jotain muuta, minkä asiakas kokee häiritsevän häntä, esimerkiksi kiristetään vatsaa laihdutuksen jälkeen.
– Nykyisin pystyy tekemään paljon niin, ettei tarvitse leikata. Esimerkiksi pistoshoidoilla ja ultraäänellä voidaan lieventää ikääntymisen merkkejä tehokkaasti.
Joensuun Pihlajalinnassa työskentelevän Martikaisen luona käy asiakkaita ympäri Suomea, ja vakioasiakkaita on paljon.
– Olen miettinyt, että voisin koronan jälkeen tehdä vähän töitä Helsingissäkin. Sieltä suunnalta tulee paljon asiakkaita.
Plastiikkakirurgillekin luonnollisuus on kaunista. Jättitissit ja valtavat töröhuulet eivät ole todellisuutta Suomessa eivätkä valtavirtaa muuallakaan.
– Moni sanoo huomaavansa, jos joku on ottanut täytettä kasvoihinsa. Väitän, että sitä ei huomaa negatiivisesti kovinkaan monesta, jolle laitan täytettä.
Toimenpiteen vaikutus saattaakin olla suurempi pään sisällä kuin ulkoisesti: Nyt näytän paremmalta kuin ennen, nyt tämä asia ei enää vaivaa minua. Sitä kautta se vaikuttaa minäkuvaan.
– Läheiset saattavat huomata, että ihminen näyttää tosi raikkaalta ja virkeältä. Toimenpiteillä voi korostaa niitä piirteitä, joista pitää, ja häivyttää huonoja. Enemmän korostetaan omia piirteitä.
Jo nuorena Riitta Martikainen halusi kirurgiksi. Hän ajatteli, että hänestä tulisi ortopedi.
Lopulta kokemukset rintasyövän hoidosta veivät hänet plastiikkakirurgian pariin.
– Tykkäsin hoitaa ja leikata rintasyöpää. Plastiikkakirurgitkin hoitavat sitä, ja huomasin, että ala on todella monipuolinen. Alalla tehdään kaikkea isosta syöpäkirurgiasta pieniin hoitoihin.
Hyvä kolmiulotteinen hahmotuskyky helpottaa työtä.
– Piirtää en osaa pätkääkään, mutta jos saan savimöykyn, voin muotoilla siitä mitä vain, hän kuvailee.
Moni tulee hieman arkaillen plastiikkakirurgin vastaanotolle. Itsensä muokkaaminen on aiempaa hyväksytympää, mutta se on silti vielä aivan eri asia kuin kampaajalla käynti tai korvareikien ottaminen.
Martikainen toivoo lisää suvaitsevaisuutta ja inhimillisyyttä, kehorauhaa. Sitä, että jokainen saa olla sellainen kuin on.
– Jos haluaa muokata jotain kohtaa itsessään, senkin pitäisi olla hyväksyttyä. Toivon, että häpeästä päästäisiin eroon, hän sanoo.
– En todellakaan ajattele, että kaikkien pitäisi tehdä jotain, mutta jos jokin asia häiritsee, miksei sitä saisi korjata?
Martikainen tapaa harvoin niitä, joiden toiveita hän ei voi tai halua toteuttaa. Jos Martikainen ei näe korjattavaa, hän ei suostu leikkaamaan.
Joskus ihmiselle riittää ihan jo se, että plastiikkakirurgi sanoo tämän olevan täysin normaali ja kaunis.
– Olen tavannut myös niin täydellisen kauniita ihmisiä, että heitä ei mielestäni saa leikata. Heidänkin kohdallaan vaiva on kasvanut omassa mielessä suhteettoman suureksi.
Alaikäisille hän ei tee kuin luomenpoistoja.
– Juttelen silti heidän kanssaan ja toivon, että he eivät lähde hakemaan muutosta ulkomailta. En halua olla rahastaja, mieluummin olen parantaja.
Vuodet nakertavat jokaista tavallaan, mutta kukaan ei säästy niiden kosketukselta. Piirteet alkavat pehmentyä, ryppyjä tulee, ja ylä- ja alaluomet voivat alkaa roikkua,
Moni mies kärsii yläluomivaivasta, joka estää näkemästä kunnolla sivulle. He tulevat plastiikkakirurgin luo yleensä vasta silloin kun ajokorttitarkastuksessa todetaan pulmia näkemisessä.
– Vaiva olisi korjattavissa hyvin yksinkertaisesti. Leikkauksesta toipuu noin viikossa, Martikainen sanoo.
Roikkuvien yläluomien leikkaaminen maksaa noin 1 700 euroa.
Nykyisin Martikaisen luona käy yli kahdeksankymppisiäkin naisia. Miehiä on asiakkaista noin viidesosa, pääkaupunkiseudun kollegoilla selvästi enemmän.
Korona-aikana toisten kasvoja ja omia kasvoja on tuijotettu etäpalavereissa. Se näkyy nyt plastiikkakirurgien vastaanotoilla.
Korona-ajan alussa esimerkiksi pistoshoidot vähenivät paljon, mutta nyt niiden määrä on taas kovassa kasvussa.
Martikaisen leikkausmäärät ovat kasvaneet joka vuosi. Viimeisen vuoden aikana isojen leikkausten määrä on noussut huomattavasti.
– Vartalon muotoilua, rintaleikkauksia ja kasvoleikkauksia on ollut enemmän kuin ennen. Nyt niistä on ollut aikaa toipua kotona niin, etteivät työkaverit saa tietää.
Ulkomailla moni plastiikkakirurgi on toimenpiteidensä kävelevä mainos. Martikainen ei halua sellainen olla.
– Täysin luomu en todellakaan ole, mutta aika maltillisesti olen vielä itseäni hoitanut. Olen pyytänyt kotona, että sanokaa heti, jos alan näyttää omituiselta. Eikä se itsensä piikittäminen mitenkään kivaa olekaan, hän sanoo.
Martikainen täyttää pian 50 vuotta. Vuodet eivät ole kriisin paikka vaan kertovat eletystä elämästä. Myös siitä, että ammatillista kokemusta ja näkemystä on ehtinyt kertyä.
– On ihana täyttää 50 ja olla hengissä! Minulla ei ole henkeä uhkaavaa tautia, on perhe, koti ja työ, josta pidän. Ei minulla ole mitään syytä valittaa.
Kuolemanpelko jäi erikoistumisaikana syöpäosastolle. Ensin se iski siellä tiukasti nuoreen lääkäriin. Osastolla oli paljon niin sanotusti oikein eläneitä, jotka olivat hyvin katkeria sairaudestaan.
Martikainen mietti, että on oikeastaan ihan tuurista kiinni, kuka saa syövän.
– Omaa riskiä voi pienentää tietyillä valinnoilla, mutta nekään eivät takaa mitään. Se oli minulle mullistava ajatus.