Hotelliin liittyy myös Jaana Nakarin oma rakkaustarina.
Tuollaisesta hiekkakasastako pitäisi hotelli tehdä! Suunnilleen näillä sanoilla Jaana Nakari vastasi, kun kumppani Francesco Gazziero kertoi löytäneensä hienon paikan hotellille.
Elettiin vuotta 1996. Nakari oli haaveillut omasta hotellista. Satoja vuosia vanha luostari Italian Gardajärvellä oli parhaat päivänsä nähnyt. Silti jokin raunioissa viehätti Nakaria.
Luostaria ympäröi oliivilehto. Muuten ympäristö oli päässyt huonoon kuntoon. Pihan tekemiseen meni ensimmäiset kolme vuotta.
Sen jälkeen alkoi rakennuksen entisöinti. Luostarin seinistä löytyi freskoja, joiden arveltiin olevan peräisin jopa 1200–1300-luvulta. Niiden tutkiminen, lupien hakeminen ja luostarin entisöinti vei aikaa. Hotelli aukesi vuonna 2006.
– Kymmenen vuotta siihen meni. Työskentelin turismin parissa ja mainostin matkamessuilla hotelliani ennen kuin se oli edes auki. Asiakkaita on riittänyt alusta asti tasaisesti, koronavuotta lukuun ottamatta, Nakari kertoo.
Keittiömestarit ovat aikamoisia primadonnia. He ovat herkkiä loukkaantumaan.
Jaana Nakari
Villa Arcadio -hotellissa on 18 huonetta. Majoittumaan mahtuu 40 henkilöä. Ravintola on avoinna kaikille, ei vain hotellivieraille.
– Oi, mikään ei ole niin vaikeaa kuin ravintolabisnes, Jaana Nakari sanoo naurahtaen.
– Keittiömestarit ovat aikamoisia primadonnia. He ovat herkkiä loukkaantumaan.
Nakari, 63, saa paikan luotsina sanoa mielipiteensä ja määritellä ravintolan linjan.
– Olen väsynyt gourmet-keittiöön. Haluan perinteistä italialaisen keittiön ruokaa.
Ravintola mainitaan Michelin-oppaassa. Tähtiäkin yritykselle on ehdotettu, mutta Nakari on niistä kieltäytynyt.
– Olen sanonut ei kiitos, koska tähtien kanssa olisi niin vaativaa ja stressaavaa.
Hotelli oli viime vuonna auki vain kolme kuukautta tavallisen kahdeksan yhdeksän sijaan. Tänä vuonna avaamaan päästiin vasta toukokuun lopulla.
– Korona oli valtava katastrofi koko Italialle. Se iski Euroopassa ensimmäisenä tänne. Siihen ei ollut osattu valmistautua millään tavalla, Jaana Nakari sanoo.
Sittemmin säännöt ja ohjeet koronan suhteen ovat olleet tarkat. Koronapassi on käytössä kaikkialla.
– Ihmisillä on valtava halu liikkua. Hotellille ei ole ollut koskaan näin paljon kysyntää. Meille on pitkät jonot.
Asiakkaat tulevat Euroopasta, moni Saksasta.
– Saksalaiset ovat tunnollisia, uskollisia ja tyytyväisiä asiakkaita ja tulevat aina uudestaan. Olen sanonut henkilökunnalleni, että jos saksalainen valittaa jostakin, sitten on oikeasti parantamisen varaa.
Hotellilla järjestetään myös pilates- ja joogamatkoja ja elämäntaidon valmennuksia.
– Luonnon keskellä on upeat puitteet. En halunnut tehdä standardihotellia vaan sellaisen, johon asiakas tulisi kuin kotiimme. Siellä on meidän tavaroitamme ja aarteitamme.
Jaana Nakari on asunut ulkomailla suuren osan elämästään.
Hän sai mahdollisuuden lähteä Italiaan ensimmäisen kerran valmistuttuaan ylioppilaaksi yli 40 vuotta sitten.
– Hoidin tuttavaperheen kahta pientä tyttöä Napolissa. Olin silmät pyöreänä luksusalueella, jossa huvila sijaitsi.
Napolin jälkeen Nakari työskenteli hotellin vastaanotossa Ischian saarella. Hänen piti palata Suomeen, mutta hän lähtikin ystävättärensä kanssa opiskelemaan muotialaa Roomaan.
– Sen jälkeen palasin Helsinkiin. Tein töitä tekstiiliteollisuuden parissa ja matkustin Suomen ja Italian väliä.
Nakari tapasi ensimmäisen miehensä Helsingissä. Suomalainen mies asui Salzburgissa, Itävallassa. Perheen pojat syntyivät siellä. Nakari opiskeli hotellialaa, kaipasi Italiaa eikä sopeutunut Napolin jälkeen konservatiiviseen Itävaltaan.
Mies sai työtarjouksen tenniskeskuksesta Gardajärveltä. Perhe muutti sinne.
– Siellä eksyin hotellibisnekseen. Minun ja mieheni tiet erosivat. Mietin, mitä teen poikien kanssa. He olivat koululaisia. Päätin jäädä heidän kanssaan Italiaan.
Vuosi eron jälkeen Jaana Nakari oli lounaalla ystäviensä kanssa. Paikalla piipahti myös Francesco.
– Hän totesi, että apua, kuinka kauniit siniset silmät.
Kerran mies oli huomannut lentokoneen esitteessä purjehdushotellin Gardajärvellä.
– Hän tiesi, että työskentelin hotellissa. Hän soitti sinne ja kertoi palaavansa Argentiinasta Italiaan kolmen viikon kuluttua. Hän halusi viedä minut illalliselle.
Myöhemmin Jaana Nakari ja Francesco Gazziero muuttivat saman katon alle. Välillä tuli pieni miettimistauko, mutta pari löysi toisensa uudelleen.
– Välitämme toisistamme. Hän onnistui houkuttelemaan minut takaisin Villa Arcadion projektilla.
Noin vuosi sitten Jaana Nakarin toinen poika tuli äitinsä avuksi hotelliosakkaaksi.
– Mieheni on minua vanhempi, 79-vuotias, eikä enää oikein jaksa osallistua.
Nakari on miettinyt, miten Lontoossa, Australiassa, Sveitsissä, New Yorkissa ja Hong Kongissa työskennellyt poika mahtaa sopeutua Gardajärvelle.
– Yhteistyö on sujunut hyvin. Hän tuo meille uusia tuulia. Kulunut vuosi on ensimmäinen, kun olen vähän hellittänyt työstä.
Hotellinjohtajalle tärkeitä ominaisuuksia ovat Nakarin mielestä joustavuus, palvelualttius ja psykologinen silmä. Sesonkiaikaan hotellissa ja ravintolassa on parisenkymmentä työntekijää.
– Päteviä ravintolatyöntekijöitä on ollut viime aikoina vaikea saada. Moni on lähtenyt korona-aikana muihin töihin.
Työ on opettanut Nakarille kärsivällisyyttä.
– Olen aika äkkipikainen ja temperamenttinen. Yritän ottaa kymmenen syvää hengitystä ja kuunnella, mitä toisella on sanottavaa.
Nakarin elämän suuriin vaikuttajiin kuuluu edesmennyt isoäiti, äidinäiti.
– Hänellä oli italialainen olemus. Hän on varmaan entisessä elämässään ollut italialainen.
Isoäidillä oli asusteliike Raahessa. Nakarilla on lämpimät muistot kesistä paikkakunnalla, jossa perheellä on edelleen huvila saaressa.
Suomessa Jaana Nakari käy noin kolmen kuukauden välein tapaamassa yhdeksänkymppistä äitiään ja ystäviään.
Nakarin lempiruoka on graavilohi. Suomesta Italiaan viemisiksi Nakari pakkaa aina tietyt tuotteet.
– Perämeren villilohta, leipäjuustoa, lakkahilloa, sinappia ja napsahtavia nakkeja. Suomesta saa parhaat nakit.
Nakari asuu miehensä kanssa järven rannalla. Hän käy vuoden ympäri uimassa aamuseitsemältä.
– Paikalliset pitävät minua kylähulluna, hän naurahtaa.
Nakari harrastaa argentiinalaista tangoa tanssiryhmässä.
– Vaihtelemme tanssipareja, koska silloin pääsee tanssimaan eri tyyleillä.
Tango tuo mieleen taas isoäidin. Saunan jälkeen tämä istui keinutuolissa takkatulen ääressä ja kuunteli radiota.
– Sieltä tuli lauantain toivottuja. Isoäiti rakasti tangoa. Hän itki kuunnellessaan. Kun ihmettelin sitä, hän kertoi, että ei itke surusta vaan ajattelee onnellisia nuoruusmuistoja.