Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvinvointi | Jos silmäpussit vaivaavat, niistä voi päästä eroon – asiantuntija neuvoo keinoja, joista yksi on tehokkain

Silmäpusseihin on monenlaisia syitä. Silmäpussit voivat olla luontaista rasvakudosta. Osalla silmäpussit johtuvat geeneistä, ja omaa liiallista rasvakudosta voi olla silmien ympärillä jo nuorena.

Silmien alue voi olla turvoksissa nesteestä. Tähän vaikuttavat esimerkiksi liian suolainen ruoka, alkoholi tai valvominen.

– Riittävä uni ja hyvä unenlaatu ovat tärkeitä. Vatsallaan nukkuminen tekee silmäpusseja, samoin köllöttely vaakatasossa. Jo se auttaa, jos tukee itseään tyynyllä hieman kohoasentoon, sanoo Ihosairaalan ja Kauneushoitola Katja Marikan cidesco-kosmetologi Katja Khalifi.

Ikääntyessä ihon sidekudos menettää kimmoisuuttaan ja iho veltostuu, mikä näkyy silmäpusseina.

Silmien turvotus on myös klassinen allergiareaktio, joka voi tulla yhtäkkiä tai ilmetä pitkäaikaisena vaivana esimerkiksi siitepölyaikaan.

Naisilla hormonitoiminnan muutokset voivat aiheuttaa turvotusta eri puolille kehoa, myös silmien ympärille, etenkin ennen kuukautisten alkua.

Katja Khalifi sanoo, että silmäpussien syy on hyvä selvittää, jotta voidaan hakea ratkaisua niiden hoitoon.

– Joskus silmäpussit voivat viestittää sairaudesta, esimerkiksi sydän-, kilpirauhas- tai munuaisoireista. Sairaudet vaativat aina lääkäriä.

Jos kyse ei ole sairaudesta, kotihoitotuotteissa eli voiteissa tehokas vaikuttava aine on kofeiini.

– Turvotukseen sopivat esimerkiksi erilaiset geelimäiset kotihoitotuotteet, joissa on kofeiinia. Kofeiini vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja supistaa verisuonia.

Silmäpusseja voi piilottaa meikkaamalla. Khalifi neuvoo käyttämään ohuita peiteaineita, joissa on hyvä pigmentti.

Silmänympärysvoiteen käyttö kannattaa aloittaa viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa käyttää silmämeikkiä.

– Iho rasittuu, kun meikkiä laitetaan ja otetaan pois. Suojaamisessa kosteus on tärkeää.

Silmäpusseihin neuvotaan monenlaisia kotikonsteja kylmistä lusikoista teepusseihin. Tällaisista keinoista voi Khalifin mukaan olla pientä apua, mutta enemmän niitä käyttämällä voi ehkä naurattaa perheen lapsia.

– Oma äitini käytti kurkkuviipaleita. Sitä oli lapsena hauska katsoa. Kurkussa on kofeiinihappoa, joten se virkistää ja viilentää.

Kotona käytettäviä mikroneulausrullia Khalifi ei suosittele.

– Mikroneulaus kannattaa antaa asiaan perehtyneen ammattilaisen tehtäväksi.

Lymfahieronnassa poistetaan turvotusta pumppaavilla liikkeillä. Silmäpusseja tai silmien turvotusta hoidetaan myös plasmavalohoidoilla ja injektiohoidoilla.

Tehokkain tapa päästä eroon silmäpusseista on Katja Khalifin mukaan silmäluomileikkaus.