Kehon painoon kiinnitetään usein runsaasti huomiota, vaikka oleellisempaa olisi tietää kehon lihas- tai kestävyyskunto.
Kun ikää on liki viisikymmentä ja vaa’an lukemat huitelevat karvan alle sadassa, ajatukset kehonkoostumusmittauksesta ja kuntotestistä tuovat kylmiä väristyksiä.
Nyt on liian myöhäistä katua. Seisahdan vaa’an näköiselle laitteelle ja saan kapulat käteen. Numerot alkavat juosta edessäni olevalla näytöllä ja paljastavat hetken päästä, mitä kehoni kätkee sisälleen.
Verenpaineen mittaamisen jälkeen on vuorossa kestävyyttä mittaava 10–20 minuutin polkupyöräergometritesti.
Paavo Nurmi -keskuksen liikuntafysiologi Jukka Kapanen kehottaa ottamaan paidan pois, jotta sydämen toimintaa seuraavat elektrodit on helpompi kiinnittää ihoon.
– Polje muutama minuutti verryttelyksi. Sitten voit laitteesta säätelemällä kertoa, kuinka kovalta rasitus missäkin vaiheessa tuntuu.
Pyörätestissä vastusta nostetaan neljän minuutin välein. Kun kyseessä on aloittelijan testi, maksimitehoja ei tarvitse saavuttaa. Viimeiset neljä minuuttia ovat jo verrattain työläitä. Hiki valuu, mutta puhumaan vielä kykenee.
Uskoisin jaksavani vielä muutaman minuutin, mutta se ei ole tarpeen, sillä maksimikestävyys voidaan arvioida jo tämän perusteella.
Kun kehonkoostumus on tutkittu ja kestävyyskunto on mitattu, on lihaskunnon testauksen vuoro. Salilla on tullut käytyä, joten tämä tulee olemaan helppoa – tai sitten ei.
Kyykkytesti loppuu lyhyeen, kun pyllähdän takanani olevalle matolle. Hyvä muistutus siitä, että voima ja liikkuvuus ovat eri asia. Toisella yrittämällä testi onnistuu, mutta sormet on yllättävän vaikea saada vartalon sivuilta lattiaan saakka.
Vatsa- ja selkälihastestit tehdään aikaa vastaan. Lopuksi pitää vielä nostella kymmenen kilon käsipainoja seisaaltaan.
– Tässä ei oteta aikaa. Painot kyllä väsyttävät testattavan, Kapanen sanoo.
Niinhän siinä käy – ja omasta mielestä tietenkin yllättävän nopeasti. Sitten vain hetkeksi odottamaan testitulosten läpikäyntiä.
Moni miettii liikuntaharrastuksen aloittamista, ja erilaiset kuntotestit voivat olla hyvä tapa selvittää oma lähtötaso sekä seurata kunnon kehittymistä. Testien kirjo on laaja, sillä testejä tehdään kaikenikäisille ja -tasoisille liikkujille.
– Nykyisin puhutaan paljon kehon painosta ja unohdetaan kestävyyskunto, joka on tärkeä terveyttä ylläpitävä tekijä. Hyvässä kunnossa voi olla, vaikka olisi hieman ylipainoa, Paavo Nurmi -keskuksen liikuntalääketieteen erikoislääkäri Harri Helajärvi muistuttaa.
Testit voi periaatteessa jakaa kolmeen kategoriaan. Lihaskunnon mittaamiseen on omat testinsä ja kestävyyskuntoon omansa.
Näiden lisäksi kehonkoostumuksen mittauksella voidaan selvittää esimerkiksi kehon rasvakudoksen ja lihasten määrää sekä niiden jakautumista kehon eri osiin.
– Tyypillisesti kestävyyskuntoa mitataan niin, että testattava tekee tietyn ajan hänelle luontaista liikkumismuotoa, kuten polkee polkupyöräergometriä, juoksee tai soutaa.
Kuormitusta nostetaan asteittain, jotta voidaan selvittää kestävyyskuntoa kuvaava maksimaalinen hapenottokyky.
Kestävyyskunnon testejä on lukuisia erilaisia. Useimmilla on kouluajoilta kokemusta Cooperin testistä, jossa juostaan 12 minuuttia.
Tätä huomattavasti kevyempiä kestävyystestejä ovat UKK-instituutin kävelytestit. Kuuden minuutin testillä mitataan kestävyyttä ja kahden kilometrin testillä aerobista kuntoa suhteessa terveyteen ja toimintakykyyn.
Kehon kunnon testaamiseen on eri kohderyhmille suunniteltu testipaketteja. Esimerkiksi Paavo Nurmi -keskuksessa on kehitetty yli 60-vuotiaille suunnattu paketti, joka koostuu yksinkertaisista lihaskuntoa, tasapainoa ja liikkuvuutta testaavista osista. Kestävyyskuntoa testataan leposyketestillä.
– Yhdessä kehonkoostumuksen mittauksen kanssa kuntotestit antavat kattavan tilannekuvan testattavan suorituskyvystä ja terveydestä omaan ikäryhmään ja sukupuoleen verrattuna.
Testit auttavat tekemään hyviä elämäntapamuutoksia, ja tulosten avulla voidaan suositella juuri testatulle sopivia liikuntamuotoja sekä niiden määriä ja kuormittavuutta.
Omat testitulokseni paljastavat, että on aika katsoa peiliin. Kehonkoostumusmittaus kertoo, että painoa on rutkasti liikaa ja rasvaprosentti on reippaasti yli suositusten.
– Rasvaprosenttisi on 33,5. Ideaali olisi, että se menisi alle 15:n, Jukka Kapanen kertoo.
Vyötärönympäryksen mittaaminen kertoi jo osatotuuden, mutta kehonkoostumusmittaus antaa tietoa myös sisäelinten ympärille vatsaonteloon kertyneestä viskeraalirasvasta. Sen määrä tulisi olla alle sadan. Minulla lukema on 152.
– Viskeraalirasvan määrällä on yhteys diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin, Kapanen muistuttaa.
Verenpaineesta saan puhtaat paperit. Saliharjoittelu on tehnyt tehtävänsä, ja myös lihaskunto on hyvä. Polkupyörätesti kertoo maksimaalisen hapenottokykyni. Se on 38 millilitraa kilogrammaa kohden minuutissa, mikä on ikäiselleni keskitason tulos.
Uteliaisuus herää, kuinka kovia tuloksia huippu-urheilijat testistä saavat.
– Hapenottokyky on kuin ihmisen moottori, jota voi harjoittelulla kasvattaa. Kansainvälisen tason huippukestävyysjuoksijoiden, hiihtäjien ja pyöräilijöiden tulos on yli 80, Kapanen valistaa.
Tulosteni perusteella minulle suositellaan kuntoliikuntaa 3–5 kertaa viikossa. Kesto voisi olla puolesta tunnista tuntiin 125–151 sykkeellä minuutissa. Tähän sopisivat esimerkiksi reipas kävely tai hölkkä. Myös monet pallopelit ja pyöräily vastaisivat tarpeeseen.
Lihaskunnon hoitamiseen riittäisi pari reipasta salikertaa viikossa.
– Jos sinulla olisi painoa parikymmentä kiloa vähemmän, kokonaistulos olisi jo kova, Kapanen kiteyttää.
Liikuntakertoja minulla on nykyisinkin hyvä määrä. Niiden sisältöä pitää ohjata rasvanpolton suuntaan. Katse pitää kääntää myös ruokavalioon. Sipsit ja jäätelö saisivat jäädä kaupan hyllyyn aiempaa useammin.