Pankeilla on erilaisia käytäntöjä lapsen ensimmäisen pankkikortin alaikärajassa.
Säästöpankkiryhmässä ei ole alaikärajaa pankkikortin, Visa Debit Online -kortin, myöntämiselle.
– Alaikäisen lapsen huoltajat saavat itse harkita, milloin lapsi on riittävän vanha käyttämään pankkikorttia ja ymmärtämään esimerkiksi kortin huolelliseen käyttämiseen liittyvät vastuunsa, Säästöpankkiryhmän korteista vastaava johtaja Manu Kauppila kertoo.
Säästöpankkiryhmästä suositellaan kortin hankkimista lapselle, koska sitä käyttämällä voi opetella arjen taloustaitoja ja se myös helpottaa huoltajien arkea, sillä käteistä esimerkiksi kauppaostoksia varten ei aina ole saatavilla.
Asiakkaiden käteisen käyttö on korona-aikana vähentynyt Säästöpankkiryhmässä. Kaikesta maksamisesta jo lähes 80 prosenttia on kontaktitonta.
OP:sta lapsi voi saada ensimmäisen maksukorttinsa, OP Visa Basic -kortin, 7-vuotiaana. Kortilla tehdyt ostokset veloitetaan tililtä heti. Tilin ylittäminen ei ole mahdollista, sillä tilin saldo tarkistetaan aina kun kortilla nostetaan rahaa tai ostetaan jotakin.
– Kortille voi asettaa yksilölliset turvarajat käteisnostoille, varmennettaville korttiostoille ja verkkomaksamiselle. Kortin tili voidaan liittää huoltajan OP-mobiiliin, jolloin esimerkiksi rahan siirtäminen nuoren tilille on helppoa, kertoo OP:n korttiliiketoiminnasta vastaava johtaja Teemu Korte.
Nordeassa Debit-kortti voidaan myöntää kuusivuotiaalle lapselle huoltajien luvalla. huoltajat määrittelevät kortille vuorokausikohtaiset nosto- ja ostorajat sekä maarajauksen.
– Luottokortti myönnetään vain täysi-ikäiselle henkilölle. Luottokortin rinnakkaiskortin voi saada käyttöönsä 15 vuotta täyttänyt, pääkortin kanssa samassa taloudessa asuva henkilö, muistuttaa Maria Korpela Nordean viestinnästä.
S-Pankissa on mahdollista tilata oma pankkikortti, S-Etukortti Visa Debit, seitsemän vuotta täyttäneelle lapselle. Kortti voidaan liittää lapsen omaan tiliin tai esimerkiksi vanhemman tiliin.
Lapselle myönnettävä S-Etukortti Visa Debit varmentaa ostot eli tarkistaa tilin saldon ostohetkellä. Vanhemmat voivat määritellä vuorokausikohtaiset rajat lapsen kortin käteisnostoille, ostoille ja verkko-ostoille.
Jotta lapsi voi käyttää korttiaan maksamiseen, hänellä täytyy olla voimassa oleva kuvallinen henkilöllisyystodistus.
Lapselle pitää opettaa, miten kortti ja tunnusluku suojataan.
– On hyvä käydä läpi yhdessä, että tunnuslukua ei kerrota kavereille tai kirjoiteta ylös, vaan se opetellaan ulkoa, korttiasiantuntija Marketta Lundell S-Pankista muistuttaa.
Pankkien asiantuntijoiden lisäksi lähteinä käytetty Säästöpankkiryhmän tiedotetta "Korona vauhditti maksutapojen digiloikkaa" (17.12.2021) ja S-Pankin tiedotetta "Oma pankkikortti lapselle?" (3.8.2018).