Suurosen mustavalkoisiin street-kuviin on vangittu myös ohikiitäviä hetkiä, valoja ja varjoja sekä rosoisia pintoja.
Harrastajavalokuvaaja Matti Suuronen, 65, innostui matkailusta 17-vuotiaana. Silloin hän pääsi ensimmäisen kerran interrailille.
Junareissuja kertyi sittemmin kaikkiaan kuusi. Viimeisimmästä on nyt aikaa 40 vuotta.
Kun Suurosesta myöhemmin tuli isä, hän heräsi ihmettelemään, miten hänet päästettiin maailmalle ennen matkapuhelinten ja internetin aikaa.
– Postikortit tulivat perille vasta sen jälkeen, kun olin itse jo kotiutunut matkalta, Suuronen muistelee huvittuneena.
Valokuvauksesta Suuronen kiinnostui vielä aikaisemmin kuin matkustamisesta.
On turha ottaa pelkästä Eiffel-tornista kuvaa, sillä niitä on jo miljoonia.
Matti Suuronen
Kun hän oli kymmenkesäinen, hänen isoveljensä hankki kameran. Kuvauksen salat alkoivat kiehtoa pikkuveljeäkin.
– Ostin oman kameran 15–16-vuotiaana. Kehittelin mustavalkoisia kuvia kylpyhuoneeseen tehdyssä pimiössä, kouvolalainen Suuronen muistelee.
Paljon myöhemmin hän myös opiskeli valokuvausta Kymenlaakson opistossa ja liittyi paikalliseen kameraseuraan.
Suuronen työskenteli koko uransa Postin ja sen tytäryhtiöiden palveluksessa, mutta valokuvauksesta tuli rakas harrastus.
Kamera on päässyt Suurosen mukaan kaikille hänen matkoilleen. Seurana on lisäksi ollut joko ystäviä tai vaimo.
Filmikamera on vuosien varrella vaihtunut digiversioon.
– Otan aina raakakuvia. Niissä on jpg-kuvia enemmän informaatiota, jota voi hyödyntää kuvankäsittelyssä.
Suurosta inspiroivat ihmisten lisäksi esimerkiksi rakennusten pinnat, linjat ja muodot. Valot ja varjot tekevät hänen mielestään pinnoista erityisen kiinnostavia.
Kuvan oikealla rajaamisella voi saada paljon aikaan, Suuronen muistuttaa. Sommittelussa hän hyödyntää myös kultaisen leikkauksen oppeja.
Mielenkiinto mustavalkoisiin kuviin on perua 1970-luvulta, jolloin harrastus alkoi.
– Ja voi se johtua osin siitäkin, että olen puna-vihervärisokea. Olen enemmän kotonani mustavalkoisten kuvien kanssa, Suuronen sanoo.
Matkoilla Suuronen tarkkailee ihmisiä – sekä ilman kameraa että sen linssin läpi. Tarkkailu on niin intensiivistä, että vaimo toisinaan huomauttaa hänelle liiasta uteliaisuudesta.
– En voi sille mitään, että ihmiset kiinnostavat minua niin paljon. Muu häviää, kun alan tarkkailla ympäristöäni.
Hänen huomionsa kiinnittyy aitoihin tilanteisiin ja ohikiitäviin hetkiin. Suurosen edustamaa kuvaustyyliä voi kutsua street-kuvaukseksi, suomeksi katukuvaukseksi.
Kun Suuronen kuvaa yleisillä paikoilla, hän ei aina kysy lupaa kuvaamiseen. Mutta jos ihminen on selvästi tunnistettavissa tai Suuronen menee hyvin lähelle kuvaamaan, hän varmistaa asian.
– Yhteistä kieltähän ei ulkomailla aina edes ole, joten joskus joutuu käyttämään elekieltä, hän sanoo.
Suuronen mietti aina tarkasti, olisiko hänestä itsestään loukkaavaa esiintyä kuvassa, jonka hän ottaa. Jos vastaus on ei, hän luottaa siihen, ettei kohdekaan pane asiaa pahakseen.
Matkavalokuvat ovat Suuroselle kuin päiväkirjamerkintöjä. Sen sijaan, että hän kirjoittaisi asioita muistiin, hän kuvaa niitä.
– Kun kuvia jälkeenpäin katselee, hyvän olon fiilikset palaavat elävästi mieleen.
Kuvaajana Suuronen on kiinnostunut nimenomaan ihmisistä heidän omassa ympäristössään. Kun Suuronen kuvaa maisemia, hänelle on tärkeää saada myös niihin syvyyttä.
Kuvaan saa syvyyttä ja rytmiä esimerkiksi sijoittamalla etualalle ihmisen tai jonkin muun katseenvangitsijan. Silloin kuva muuttuu Suurosen mielestä mielenkiintoisemmaksi.
– On turha ottaa pelkästä Eiffel-tornista kuvaa, sillä niitä on jo miljoonia. Mutta jos tornin edessä on esimerkiksi matkaseuralainen, kuvalla on heti aivan toisenlainen arvo.
Suurosen kameralaukulla on painoa yli viisi kiloa, joten toisinaan hän ottaa retkilleen mukaan vain laadukkaan pokkarikameransa.
Missä kaikkialla Suuronen sitten on kuvannut?
Luettelo on pitkä. Nuoruuden interrailien jälkeen hän harrasti perheensä kanssa etelänmatkailua ja teki lähes kymmenen patikointimatkaa Suomen Lappiin.
Hän on käynyt lukuisissa Euroopan maissa ja pääkaupungeissa mutta aivan erityisen usein Wienissä, jossa asuu tuttuja.
Varsinkin viime vuosina rakkaaksi paikaksi on muodostunut Teneriffa, jossa vaellusreittejä ja muutakin nähtävää riittää. Vuonna 2019 Suuronen vietti kaikkiaan 11 viikkoa ulkomailla.
Vuonna 2005 Suuronen teki käänteentekevän matkan, kun hän vaelsi kaverinsa kanssa osan kuuluisasta pyhiinvaellusreitistä Camino de Santiagosta.
Merkittävää matkalla oli se, että hän tutustui siellä yhdysvaltalaiseen, San Diegosta kotoisin olevaan hammaslääkäriin.
– Dale heitti small talkina, että tervetuloa joskus visiitille. Suomalaisina otimme kutsun tietysti tosissamme, Suuronen kertoo.
Seuraavana vuonna Suuronen lensi New Yorkiin ja sieltä San Diegoon, jossa Dale toimi paikallisena oppaana.
– Kävimme muun muassa Palm Springsin vuoristossa ja kiipesimme Sierra Nevadan Mount Whitneylle yli 3 000 metrin korkeuteen.
Nyt Suuronen on tehnyt kaikkiaan neljä matkaa Yhdysvaltoihin, sen eri kolkkiin. Dalekin on käynyt kerran Suomessa vastavierailulla.
– Paikallinen opas on matkoilla arvokas. Silloin pääsee kuvaamaan aivan muita asioita kuin tavallisena turistina pääsisi.
