Näyttelijä, tanssija ja kirjailija Jani Toivola avaa elämäänsä tyttärensä kanssa ja tekee näkyväksi epätyypillistä perhemallia.
Ensimmäinen näytös. Helsinki syksyllä 2022. Näyttelijä, tanssija ja kirjailija Jani Toivola, 44, pahoittelee väsymystään. Hän nukkui huonosti Savoy-teatterin Pantteri ja minä -esityksensä jälkeen.
Pantteri on Toivolan tytär Aili. Monologi pohjautuu Toivolan teksteihin. Pantteri ja minä -kirja (Kosmos 2022) julkaistiin elokuun lopulla. Kirjaa oli toivonut Toivolan Instagram-tekstien yleisö.
Toinen näytös. Helsinki 2020. Koronakeväänä Toivola sulkeutuu tyttärensä kanssa kotiin moneksi viikoksi. Remontti peittää ikkunatkin.
– Olimme kuitenkin terveitä ja turvassa. Yleensä arkemme on hektistä. Nyt oli pysähdyttävä. Opin uusia asioita lapsestani.
Toivola alkaa kirjoittaa arjestaan tyttärensä kanssa. Perheensä ainoana aikuisena hän haluaa purkaa asioita toisten kanssa. Instagramissa tekstien ympärille kerääntyy yhteisö, joka jakaa kokemuksiaan.
Vanhemmuus on Toivolan mielestä peili itseen. Se saa pohtimaan, mitä on elämässään käynyt läpi ja miten reagoi erilaisiin asioihin.
– Lapsen syntymä mullisti elämän, mutta olin varautunut vähemmän henkiseen puoleen. Olin aina tykännyt lapsista. Hoivaaminen, huolehtiminen ja rutiineissa pysyminen oli minulle luontevaa. Yhtäkkiä oli mietittävä, miltä tuntuu olla vastuussa toisen ihmisen hengestä, kasvusta ja elämästä.
Kolmas näytös. Helsinki vuonna 2015. Jani Toivola on valittu vihreiden kansanedustajaksi toiselle kaudelle. Yksivuotiaan tyttären lähivanhemmalle aika on jopa liian hurjaa, ja se tuntuu voinnissa.
Ensimmäinen kausi kansanedustajana oli näyttänyt Toivolalle, miten raju maailma politiikka on. Monessa tilanteessa Toivola tunsi olevansa ainoa ja yksin. Pelkästään jo se erotti hänet muista, että hän oli ensimmäinen tummaihoinen kansanedustaja Suomessa. Toimintatavat olivat tiukat ja sääntöjä paljon, muun muassa puhumisesta ja pukeutumisesta.
Kahdeksan vuotta vaikuttamisen ytimessä riitti. Sitten Toivola koki, että haluaa kuunnella itseään ja tehdä jotakin muuta, kirjoittaa ja päästä näyttämölle.
– Voin nostaa ilmiöitä esiin taiteen avulla ja kirjoittamalla.
Ympäristöön oli juurtunut käsitys Toivolasta poliitikkona. Sopisiko hän enää lavalle?
Eduskuntatyössä Toivola oli kokenut palanneensa takaisin lapsuutensa kouluasetelmaan. Siinä asetelmassa häntä kiusattiin.
Neljäs näytös. Helsinki 1980-luvulla. 9-vuotiaan Jani Toivolan päivät täyttyvät pahasta olosta. Sitten koulukiusattu poika löytää tanssin, 20 minuutin junamatkan päästä kotoa. Asiat, joiden vuoksi häntä on kiusattu, nähdään tanssikoulussa kauniina ja arvokkaina. Tunnit, musiikki ja energia synnyttävät intohimon.
Toivolalla oli lapsena ikään kuin kaksi maailmaa – se missä oli pelottavaa ja se missä oli ihanaa.
– Jatkoin esityksiä koulussa, ja siitä tuli välillä ongelmia. Sain kuitenkin esityksiin mukaan tyttöjä. Perustimme näytelmäkerhonkin.
Nuoruuden kokemukset ovat jättäneet pysyviä jälkiä. Isän suurin pelko on, että oma lapsi jää ulkopuolelle. Toivola opettaa silti tyttärelleen, että ihmisiä kohti pitää mennä.
– Kokemus ulkopuolelle jäämisestä ei lähde ihmisestä koskaan kokonaan pois. Jokin tilanne voi laukaista sen uudelleen. Nykyään osaan rauhoittaa itseni ja sanoa, että minulla on täällä paikka ja kuulun tänne.
Nyt olen enemmän kuin koskaan siinä tilanteessa, että teen taidetta taiteen itsensä vuoksi, en paetakseni jotakin.
Jani Toivola
Kohti meneminen on Toivolan mielestä aina parempi vaihtoehto kuin hiljaisuus. Hänellä ei ollut lapsuudessaan aina aikuisia, joille puhua. Vaikenemista oli enemmän. Jos kiusaaminen liittyi ihonväriin tai siihen, että poika piti tyttöjen jutuista, aikuiset jähmettyivät.
– Olisin tarvinnut jonkun sanomaan, että olen ihan ok näin. Vastassa oli kuitenkin hiljaisuus, joka jätti aina yksin. Silloin omakin mieli kääntyy itseään vastaan.
Esiintymään Toivolaa ajoi aikoinaan sekä rakkaus lajiin että pakeneminen kaikesta pahasta.
– Nyt olen enemmän kuin koskaan siinä tilanteessa, että teen taidetta taiteen itsensä vuoksi, en paetakseni jotakin.
Viides näytös. Helsinki ennen ja nyt. Yhdeksänvuotiaaksi Jani Toivola eli äitinsä kanssa. Sen jälkeen perheeseen tuli isäpuoli ja syntyi kaksi sisarpuolta. Se oli merkittävä ja hyvä käännekohta.
Toivola sanoo, että puhumattomuuden kulttuuri on hänen sukupolvelleen tuttua. Toivolan syntyessä hänen äitinsä oli nuori, yksin, töissä ja iltakoulussa eikä ehtinyt aina jutella.
– Suvullemme on tyypillistä tietynlainen arkuus, joka näkyy mummussa, äidissä ja itsessäni. Uudet tilanteet ja ihmiset pelottavat.
Omalla lapsella riittää kysymyksiä. Aina isä ei jaksa vastata tyttärelleen tai vastaa huokaillen. Arjessa kun on paljon ”säätöä”, kuten tytär sanoo.
Kaksikko tapaa mielellään muita – puistotreffeillä tai vaikka mummilla. Toivolan äiti on arjessa iso apu.
– En voi sukeltaa kymmeneksi tunniksi tekemään töitä. Tilanteet voivat muuttua. Fudistreenit onkin peruttu, ja olen ajatellut pitää palaverin niiden aikaan. Pitää heti miettiä, että mitäs nyt.
Vanhemmuus on Toivolan mielestä tasapainottelua myös sen kanssa, millä kunnianhimolla toteuttaa itseään ja samalla miettii lapsen tarpeet.
– Sitä arki kai useimmiten on. Viime aikoina olen tullut vähän armollisemmaksi sen kipuilun kanssa.
Toivolalla on kumppanuusvanhemmuus tyttärensä äidin kanssa.
– Olemme tehneet lapsen yhdessä. Minä olen lähivanhempi, tytär näkee äitiään viikonloppuisin.
Perhemalli ei herätä enää niin paljon ihmetystä kuin ennen, mutta Toivolan mukaan kaikki eivät sitä vieläkään hyväksy.
– Kymmenen vuotta sitten mietimme itsekin, voisimmeko olla perhe. Yhteiskunnallinen kuvasto perheestä oli toisenlainen.
Toivolan mielestä äitien valintoja määritellään tiukemmin kuin isien.
–Tyttären äiti on joutunut enemmän selittämään valintaamme. Äitiydestä on tosi paljon mielipiteitä. Miehiin suhtaudutaan edelleen jotenkin niin, että hienoa, kun huolehdit lapsestasi, vaikka sen pitäisi olla itsestäänselvyys.
Kuudes näytös. Lahti 1990-luvun lopulla. Jani Toivola yrittää vähentää esiintymistä ja opiskelee radiolinjalla Helsingissä vuoden. Kun muut opiskelijat etsivät harjoittelupaikkoja toimittajana, Toivola näkee ilmoituksen, jossa Lahden kaupunginteatteri hakee tanssijoita musikaaliin. Hän muuttaa kotoa ensimmäistä kertaa ja on kaupunginteatterissa kaksi vuotta.
Lapsen synnyttyä sukulaisuuden merkitys on kasvanut.
Jani Toivola
– Se oli tavallaan ensimmäinen teatterikouluni. Vaikka työ oli rutiinia ja toistoa, piti muistaa, että yleisölle ilta oli aina ainutlaatuinen.
Samalla Toivolassa kyti halu muuttaa ulkomaille.
– Ehkä se liittyi ulkopuolisuuden tunteeseeni.
Toivolan seuraava kotikaupunki oli New York, jossa hän opiskeli näyttelemistä. Hän kohtasi mustaa kulttuuria ja ihmisiä, jotka olivat ylpeitä ihonväristään. Ensimmäistä kertaa hänellä oli tummaihoinen ystävä.
– New Yorkissa oli jo silloin paljon ihmisoikeuspuhetta.
Kaupunki avasi uusia näkökulmia: Toivola näki ensimmäistä kertaa homoparin kävelevän käsi kädessä kadulla ja tapasi perheen, jossa oli kaksi isää.
– Olin aina unelmoinut lapsista mutta ajatellut, että se ei ole homolle mahdollista. Homoudesta puhuminen oli siihen aikaan hyvin kliseistä.
Suomessa käydessään Toivola törmäsi ohjaaja Marco Bjurströmiin, joka houkutteli hänet mukaan Peacockin Hair-musikaaliin. Puolen vuoden pestin jälkeen Toivola palasi kokonaan Suomeen.
– Varastossa on edelleen laatikossa tavaroita mahdollista New Yorkiin paluuta varten.
Seitsemäs näytös. Kenia vuonna 2010. Pienessä kylässä Jani Toivolan ympärillä pyörii vieraita ihmisiä, jotka ovat kuitenkin samaa sukua: täti, serkkuja, isoisä. He ovat Toivolan isän sukua. Isän, jota poika ei koskaan oppinut tuntemaan ja joka oli sittemmin jo kuollut.
Toivola sai hieman yli kolmekymppisenä tietää, että hänellä on veli, jolla on sama isä. Veli asuu Saksassa. Miehet tapasivat.
– Alkuun pidimme etäisyyttä ja mietimme tahoillamme, riittäisikö verisuhde siteeksi.
Sitten veljekset päättivät alkaa tutustua paremmin ja rakentaa velisuhdetta, kävivät Keniassakin. Veljellä on lapsia, muun muassa samanikäinen tytär kuin Toivolalla. Perheet ovat viettäneet aikaa yhdessä.
– Lapsen synnyttyä sukulaisuuden merkitys on kasvanut. Haluan kertoa tyttärelleni juurista ja siitä joukosta, johon hän kuuluu.
Kahdeksas näytös. Helsinki syksyllä 2022. Tytär näkee isänsä ensimmäistä kertaa teatterilavalla.
– Hänestä se oli kivaa. Kun kysyin, oliko se outoa, hän vastasi: ei, ihan normaalia. Hän oli kiinnostunut käytännön kysymyksistä, kuten siitä, mitä takahuoneessa on.
Aikuisen ja lapsen kahdenkeskisessä arjessa on törmäyshetkiä. Niistä päästään aina yli. Isyys on opettanut Toivolalle anteeksipyytämisen ja -antamisen taitoa. Rakkaus kestää kolhuja ja säröjä.
