Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näin paljon pelikoneet ja isot televisiot syövät sähköä netin kanssa – teräväpiirtoleffan katsominen vastaa saunan lämmittämistä

Viihdelaitteet ja netinkäyttö voivat nykyhinnoillakin aiheuttaa useamman kympin sähkölaskun kuukaudessa.

Monessa kotitaloudessa tuskaillaan kohonneiden sähkön hintojen kanssa. Sauna- ja suihkukertojen laskemisen ohella kannattaisi suunnata katse myös kodin viihde-elektroniikkaan. Viihdelaitteet vievät nykyisin kotitaloussähköstä suuremman osan kuin jääkaapit ja pakastimet.

– Ihmiset ovat aika huonosti perillä kotiensa sähkönkulutuksesta. Pesukonetta tai jääkaappia hankittaessa energiankulutus voi kiinnostaa, mutta esimerkiksi televisio ostetaan yleensä ihan muiden ominaisuuksien takia, energiatehokkuuden asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivalta toteaa.

It-alan konsulttiyhtiö CGI:n teknologiajohtaja Matti Koljonen ihmettelee, miksi nettiliikenteen energiankulutus nostetaan harvoin esiin. Sen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ohittivat esimerkiksi lentoliikenteen vastaavat päästöt jo vuosia sitten.

Kotitalouksissa myös isot televisiot ja tietokonenäytöt ovat verrattain suuria energiankuluttajia. Oma lukunsa on vielä, jos niitä käytetään esimerkiksi teräväpiirtoelokuvien katseluun.

– Näytöt ovat energiasyöppöjä, ja teräväpiirtokuvan katsominen isoista näytöistä kuluttaa älyttömästi energiaa. Teräväpiirtoelokuvan katsominen vastaa saunan lämmittämistä, Koljonen sanoo.

Tällaiseen sähkönkulutukseen yltäminen edellyttää, että elokuvia striimataan parhaalla mahdollisella laadulla mobiiliverkon kautta.

Kotitalouksissa sähköisten palvelujen kuormittavuutta on vaikea havaita, koska omalla laskulla näkyy vain laitteen käyttämä sähkö.

Esimerkiksi mobiiliverkossa siirretyn datan määrä on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Valtaosan tästä koituvasta sähkönkulutuksesta kuittaa tukiasemista vastaava operaattori.

Esimerkiksi televisioissa on energiamerkintä, joka tarjoaa hyvää vertailutietoa vastaavankokoisiin ja -tyyppisiin laitteisiin. On hyvä muistaa, että ruutukoon kasvaessa myös sähkönkulutus kasvaa. Olennaista on kuitenkin käytön määrä.

– Mikään laite ei ole itsessään sähkösyöppö. Pienestäkin laitteesta saa paljon kuluttavan laitteen, jos sitä käyttää tosi paljon, Päivi Suur-Uski kiteyttää.

Tietoliikenteestä videoiden osuus energiankulutuksesta on yli 80 prosenttia.

Matti Koljonen

Miten kuluttaja sitten voi vähentää viihdelaitteiden sähkönkulutusta? Suur-Uskin mukaan isot päätökset tehdään hankintahetkellä.

Tietokoneen hankinnassa on hyvä huomata, että kannettavat tietokoneet soveltuvat niin työ- kuin pelikoneiksikin ja kuluttavat jopa 80 prosenttia vähemmän sähköä kuin pöytäkoneet.

Paras keino vaikuttaa kotona laitteiden energiankulutukseen on huolehtia niiden sammuttamisesta käytön päätyttyä. Motivassa arvioidaan, että jos kaikki suomalaiset sulkisivat verkkopäätelaitteensa kotona kahdeksaksi tunniksi vuorokaudessa, sähköä säästyisi noin 1 800 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutuksen verran.

– Kannattaa siis miettiä, tarvitseeko modeemin olla päällä yöaikaan tai silloin kun ollaan poissa kotoa. Kaikissa laitteissa on myös energiatehokkaita asetuksia, Suur-Uski sanoo.

Matti Koljonen toivoisi laitevalmistajilta ja ohjelmistokehittäjiltä nykyistä ympäristöystävällisempiä tuotteita. Esimerkiksi verkkokäytön energiankulutus tulee usein yllätyksenä myös it-alan ammattilaisille.

– Kännyköiden akkuja kyllä suunnitellaan koko ajan paremmiksi, mutta ohjelmistot ovat tulleet energiankulutuksen kannalta huonommiksi. Ne toimivat nopeasti, koska laitteet ovat nopeita, mutta ohjelmisto ratkaisee, kuinka paljon laitetta kuormitetaan.

Koljonen muistuttaa, että etenkin videoiden katselu kuluttaa paljon energiaa.

– Tietoliikenteestä videoiden osuus energiankulutuksesta on yli 80 prosenttia. Siitä neljännes muodostuu suoratoistopalveluista ja loput sitten Tiktokista ja muista lyhytvideoista.

Koljosen mukaan yritykset ovat ohjelmistonkehityksessäkin onneksi vähitellen heräämässä vastuullisempaan suunnitteluun.

– On hirveästi asioita, jotka voidaan tehdä toisin. Audio- ja videosignaalit voidaan pakata, ja myös tiedon prosessoinnissa on paljon tehtävää. Prosessorit kuluttavat tyhjäkäynnillä tosi paljon energiaa. Pilvipalveluissa energia voidaan ottaa paremmin käyttöön.

Kotikäyttäjä voi myös tehdä paljon pienentääkseen sähkönkulutustaan. Elokuvia ei ole pakko katsoa teräväpiirtona. Kun laadun pudottaa keskitasolle, myös sähkönkulutus putoaa neljännekseen huippulaadun lukemista.

– Sekä tietokoneen että kännykän näytön kirkkautta voi säätää. Mitä kirkkaammat värit, sitä enemmän se kuluttaa energiaa, Koljonen lisää.

Sähköposteissa kannattaa vältellä isojen liitetiedostojen lähettämistä. Kuvien resoluutiota voi laskea ja esimerkiksi Powerpoint-tiedoston voi lähettää kevyempänä versiona pdf-muodossa.

– Vielä parempi tapa on tallentaa tiedosto pilveen ja lähettää linkki, Koljonen evästää.

Vaikka teot tuntuvat pieniltä, muodostuu pienistä puroista iso kokonaisuus. Nykyisin maailman sähkönkulutuksesta it-järjestelmien osuus on alle kymmenen prosenttia. Sen ennustetaan vuonna 2030 olevan yli 20 prosenttia.