Latvala ei usko uutispommiin Tänakista – listasi STT:lle perusteluitaan, mutta yksi seikka unohtui

toimitus

Autosport-lehti kertoi perjantaina, että rallitähti Ott Tänak jättää tämän kauden jälkeen Toyota-tallin ja siirtyy Hyundaille.

Autosportin mukaan nimet olisivat jo paperissa. Tänakin Toyota-tallikaveri Jari-Matti Latvala ei kuitenkaan uutiseen usko. Hän listasi useita perusteluja.

– Mitään virallista en ole kuullut. Se olisi erittäin huima liike, jos näin tapahtuisi. En usko, että niin tulee käymään. Hän on ollut täysin ylivoimainen tällä kaudella, ja nopein auto alla. En näkisi mitään syytä lähteä vaihtamaan, Latvala sanoi STT:n mukaan.

Sen sijaan Latvala ei maininnut yhtä merkittävää perustelua, eli rahaa. Tänakin on kerrottu vaatineen poikkeuksellisen kovaa palkkaa ensi kaudesta.

Myös Tänak itse ampui huhut alas.

– Minulla ei ole mitään vahvistettavaa eikä kiellettävää. Se on huhu, niin kuin sanoitte. Joku on jotain jollain foorumilla puhunut, ja sitten se laitettiin lehteen. Sellaista lehdistö on, Tänak sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.