Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Atlas kamppailee käsipalloa vaivaavan pelaajapulan kanssa – junioreita innostetaan mukaan koulukiertueilla

Tule pelaamaan käsipalloa. Näin vilkkuu näkyvästi käsipalloseura Atlas Vantaan verkkosivuilla. Uusia pelaajia etsitään niin ikään seuran juniorijoukkueiden omilla sivuilla, joilla rohkaistaan saapumaan vapaisiin harjoituksiin testaamaan lajin saloja.

Huono pelaajatilanne ei ole käsipallossa uusi asia, sillä suosituimmat lajit, kuten jalkapallo, jääkiekko ja salibandy ovat vieneet jo pitkän aikaa kermat kakun päältä. Näillä kolmella lajilla on yhteensä jopa yli 280 000 lisensoitua harrastajaa, kun käsipallossa harrastajia on vain nelisen tuhatta.

– Meillä Atlaksessa ei ole nyt esimerkiksi A-junioreiden joukkuetta, sillä ei ole pelaajia, joita laittaa sinne, Atlaksen B-junioreiden valmentajaksi vuoden tauon jälkeen palannut Kriztian Pavlics sanoo.

Pelaajapula ei näy ainoastaan junioreissa, sillä pelaajia ei tahdo riittää edes edustusjoukkueisiin. Menneenä kesänä Atlaksen miehet joutuivatkin luopumaan SM-sarjapaikastaan heikon pelaajatilanteen vuoksi.

Saman päätöksen teki naisten SM-sarjassa pitkään pelannut karjaalaisseura BK-46.

Atlaksen tulevaisuus pelaajien suhteen näytti paremmalta vielä vuoden 2018 keväällä, jolloin seura voitti B-junioreiden suomenmestaruuden. Seuralla oli lahjakkaita junioreita, joista oli kehittymässä hyviä pelaajia edustusjoukkueeseen.

– Jotkut lahjakkaista pelaajista jatkoivat SM-sarjaan. Ongelmana oli, että liigajoukkue ei pelannut hyvin, sillä heiltä lähti muutamia pelaajia ennen kauden alkua. Joukkueen moraali hiipui nopeasti, Pavlics harmittelee.

Pavlicsin tunnelmat puolitoista vuotta SM-kullan jälkeen ovat kaksijakoiset. Hän on ollut iloinen joukkueena saavutetusta unelmasta, mutta surullinen siitä, miten jo rakennettu pohja on hajonnut viime aikoina.

– Se tuntuu surulliselta, kun saavutat jotain yhdessä joukkueena ja näet niiden asioiden hajoavan. Se oli kauheaa, mutta elämä on. Meidän täytyy siirtyä kohti seuraavaa haastetta, Pavlics sanoo.

Atlaksen seuraavana haasteena onkin kasvattaa seuran harrastajamääriä. Se on tärkeää, sillä esimerkiksi Pavlicsin johtamassa B-juniorijoukkueessa on vain 12 pelaajaa, joista yhdeksän käy tiiviisti harjoituksissa.

Atlas on viime aikoina pyrkinyt saamaan näkyvyyttä seuralleen ja käynyt rekrytoimassa uusia pelaajia koulukiertueilla.

Atlas ei tosin joudu tekemään työtä näkyvyyden eteen enää yksin, sillä myös Suomen Käsipalloliitto on herännyt sosiaalisessa mediassa.

– Olisin vielä vuosi sitten sanonut, että liitto ja seurat eivät ole tehneet tarpeeksi töitä lajin edistämiseksi. Nyt on kuitenkin paljon meneillään, Pavlics iloitsee ja mainitsee esimerkkinä sosiaalisen median, johon käsipalloliitto on panostanut viime vuosia huomattavasti enemmän.

Lisänäkyvyyttä lajille on tuonut niin ikään Mestarien liigaan tiensä selvittänyt Riihimäen Cocks, joka otti liigassa historiallisen avausvoiton syyskuun lopulla.

– Riihimäkeä voi pitää yhtenä suomalaisen käsipallon lippulaivoista. Suomi nousi vihdoin Euroopan kartalle ja se on todella hyvä asia.

Pavlics kuitenkin toivoo, että myös Atlaksen miesten joukkue voisi palata mahdollisimman pian, ehkä jopa yhden tai kahden vuoden päästä takaisin liigaan.

– Mutta Vantaalla täytyy olla joukkue, Pavlics päättää.

Simo Arkko