Henri Lintula hakee Ruotsissa jatkoa voittoputkelleen

Henri Lintula (oik.) on toiminut kamppailulajien parissa yli kymmenen vuoden ajan. Arkisto/Riikka Lamminen

toimitus

Vapaaottelija Henri Lintula, 28, kohtaa ruotsalaisen Robin Roosin, 24, Fight Club Rush 5 -tapahtuman pääottelussa 31. elokuuta.

Järvenpään Sisu Gymiä edustava Lintula ei ole aiemmin otellut ulkomailla eli Västeråsin ilta on miehelle kauan odotettu spektaakkeli.

Vantaalla asuva Lintula on voittanut ammattilaisvapaaottelijana kaikki kolme otteluaan. Edellisen kerran hän otteli viime marraskuussa, jolloin ukrainalainen Alexey Valivakhin joutui pettymään suoraan ensimmäisessä erässä. Myös Lintulan kaksi aiempaa ammattilaisottelua päättyivät saman kaavan mukaan, joten hänen tilastonsa puhuvat puolestaan.

Lintula kuuli tulevasta ottelusta ensi kertaa juhannuksen tienoilla. Hän on sen jälkeen valmistautunut h-hetkeen salilla sekä katsonut Roosin otteluita, joista viimeisin oli heinäkuun puolivälissä. Ruotsalainen kärsi tällöin ammattilaisuransa ensimmäisen tappion englantilaiselle George Hardwickille.

– Olen saanut ensimmäistä kertaa valmistautua otteluun huolella ajan kanssa. Aina aiemmin tieto ottelusta on tullut pari kolme viikkoa ennen ottelua. Minulla on nyt valmis olo, Lintula toteaa.

– Roos on pätevä pystyottelija, muttei ehkä kovin monipuolinen. Hänellä on taustallaan myös ammattilaisthainyrkkeilymatseja, ja se taitaa olla hänen vahvempi lajinsa, hän analysoi.

Vapaaottelusta tuli osa Lintulan elämää vuosikymmen sitten, kun jalkapalloileva nuorukainen halusi kokeilla jotain uutta lajia. Lintula vietti pari vuotta painin parissa, mutta päätti lopulta panostaa vapaaotteluun.

– Olimme aiemmin katselleet kavereiden kanssa UFC:tä (Ultimate Fighting Championship). Sisu Gym avautui Järvenpäähän silloin, menimme peruskurssille kokeilemaan brasilialaista jujutsua, ja jäin aika nopeasti koukkuun lajiin. Pidän edelleen treenaamisesta todella paljon, ja otteleminen tulee ikään kuin siinä sivussa.

Vaikka vapaaottelu on Lintulan leipälaji, omaa hän monipuolisen kamppailulajitaustan. Mies valmentaa Sisu Gymillä vapaaottelun lisäksi lukkopainia sekä brasilialaista jujutsua, ja hänellä on vyöllään yksi thainyrkkeilyn amatööriottelu.

Lintula on viettänyt Thaimaassa kolme kokonaista talvea sekä pienempiä jaksoja, jolloin hän on tutustunut lajin saloihin.

Lintula näkee, että taidot matto-ottelemisessa, monipuolisuus sekä kokemus ovat hänen selkeitä vahvuuksiaan. Vaikka mies on otellut ammattilaisena vasta kolmesti, hän on harjoitellut vuosikausia kovien kotimaisten nimien kanssa. Myös kansainväliset tähdet, kuten yhdysvaltalainen Jake Shields sekä brasilialainen Johnny Walker, ovat tulleet tutuiksi matkan varrella.

– Kun huomaa pärjäävänsä pari pykälää kovemmissa sarjoissa ottelevien ukkojen kanssa, tulee itseluottamusta.

Myös Lintulan tavoitteet ovat kirkkaammissa valoissa. Hän odottaa innolla Västeråsin Bombardier Arenan iltaa, jossa otellaan odotettavasti tuhatpäisen yleisön edessä, mutta katse siintää samalla tulevaisuuteen.

– Aion katsoa loppuun asti, mihin rahkeeni riittävät. Laitan tähän hommaan sen verran paljon tunteja viikossa, että isommille areenoille on päästävä.

Roni Raunola

Mikä laji?

Vapaaottelussa on yhdistelty monen eri kamppailulajin tekniikoita. Kehässä tai häkissä käytävä ottelu pyritään voittamaan käyttämällä sallittuja iskuja sekä lukkoja.

Vapaaottelu on maailman nopeimmin yleisöjään kasvattava urheilulaji. Lajin suurin otteluita järjestävä organisaatio on UFC, jonka järjestämät tapahtumat ovat valtavan suosittuja maailmalla.

Suomessa on oteltu vuodesta 1997. Maan tunnetuimpia vapaaottelijoita ovat muun muassa Makwan Amirkhani, Anton Kuivanen ja Teemu Packalén, joista kukin on otellut UFC:ssä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  2. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  3. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  4. BRQ Vantaa Festival jää tältä kesältä väliin – Pienimuotoisia erilliskonsertteja kuitenkin luvassa syksyllä
  5. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  6. Vainio 30.5.
  7. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  8. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  9. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  10. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  11. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  12. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  13. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  14. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  15. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  3. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  4. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  5. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  6. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  7. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  8. Mielipide: Frisbeegolfin suosio räjähtänyt – Vantaalta ei löydy harrastuspaikkoja
  9. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  10. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  11. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  12. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  13. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  14. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  15. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.