Tämä mies ei lennä Suomen MM-rallissa! Katso, miten kiivikuski teki WRC-ajokistaan siivettömän

Hayden Paddon Venla Tirkkonen / arkisto

Mikko Välimaa

M-Sport Fordin kuljettaja Hayden Paddon ei pysty osallistumaan Jyväskylässäajettavaan MM-rallin osakilpailuun. Uusiseelantilainen Paddon kolaroi testeissä pahoin.

Maanantaina iltapäivällä kiivikuski ajoi kiveen, ja auto romuttui niin pahasti, ettei sillä ajeta MM-rallia. Aikaa ei ollut riittävästi uuden ajopelin toimittamiseksi Suomeen, kertoo Sport Content.

Paddonille rallin jääminen väliin on katkera paikka. Hän oli ollut sivussa WRC-kuvioista kahdeksan kuukauden ajan. Uusiseelantilainen on aiemminkin romuttanut ajokkinsa, jopa MM-rallin piikkipaikalta Portugalissa 2018 ja Sardiniassa 2017.

Tallipäällikkö Rich Millener kommentoi kolaria välittömästi, eikä syyttänyt kuljettajaa lainkaan.

– Tapahtuneelle ei voinut mitään. Ei voi ajaa niin, että pelkää koko ajan mutkan takana olevaa kiveä. Tällainen on testaamisen luonne, Millener sanoi WRC:n medioissa Sport Contentin mukaan.

Suomen MM-ralli alkaa torstaina. Kuljettajien MM-sarjaa johtaa Toyotan Ott Tänak ja valmistajien MM-sarjaa Hyundai.

Kiivi on Uuden-Seelannin kansallislintu. Se ei osaa lentääedes ralliautossa. Wikipedian mukaan kiivit ovat lentokyvyttomistä linnuista pienimpiä. Uusiseelantilaiset rakastavat lintujaan kuitenkin niin paljon, että kutsuvat itseäänkin kiiveksi(toim. huom.).

Watch: the moment that @HaydenPaddon’s @RallyFinland plans came to an unfortunate end. Both Hayden and John are OK. pic.twitter.com/OajaIHxosT — World Rally Championship (@OfficialWRC) July 29, 2019

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  2. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  3. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  4. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  5. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani
  6. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  7. Lisää rakentamista Otaniemeen: Biologin ja Meritekniikan alueista suunnittelukilpailu
  8. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  9. Helsingin legendaariseen Primulan kulmaan aukeaa tanskalainen irkkuravintola
  10. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  11. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  12. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  13. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  14. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  15. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  2. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  3. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani
  4. Reipas rakentaminen näkyy Vantaalla asuntojen arvonkehityksessä – "Kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässäkin"
  5. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  6. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  7. Mielipide: On sulaa hulluutta olla käyttämättä Tuomelan koulua opetuskäytössä – "Moni kunta pitäisi tervettä koulurakennusta kullan arvoisena"
  8. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  9. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  10. Hänninen 5.8.
  11. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  12. Helsingin Sokokselle aukeaa 3 uutta ravintolaa – osa ruoasta peräisin alakerran S-marketista
  13. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  14. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  15. Suosikkisaippua katosi kaupoista – kohta 50 vuotta samaa palasaippuaa käyttänyt Timo: "Ei ne toiset ole samanlaisia"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.