Ferrari saa yhä kipakkaa kritiikkiä Räikkösen potkuista – "Ei ollut oikea veto"

Charles Leclerc MTV:n uutisvideo

Sport Content

Ferrarin alkukausi F1-sirkuksessa on sujunut mollivoittoisesti, ja pahin kilpailija Mercedes on hallinnut suvereenisti.

Formula ykkösten entinen maailmanmestari Jacques Villeneuve on sitä mieltä, että Ferrari-talli epäonnistui päätöksessään vaihtaa Kimi Räikkönen nuoreen Charles Leclerciin.

Viime kauden jälkeen Leclerc siirtyi Sauber-tallista (nykyisin Alfa Romeo) Ferrarille. Kokenut Räikkönen matkasi toiseen suuntaan.

– Nyt on menossa kausi, jonka aikana Ferrarin olisi pitänyt tosissaan taistella Mercedestä vastaan. Ferrari olisi voinut pitää Kimin vielä vuoden ajan, Villeneuve kommentoi Autosportille.

– Leclerc oli jo muutenkin Ferrarin organisaatiossa. Hänelle olisi voitu antaa sopimus vuodeksi 2020 tai 2021. Siirto oli Ferrarin toimintatapojen mukainen, mutta ei oikea veto, Villeneuve näkee.

Kaudella 2019 Mercedes (Valtteri Bottas ja Lewis Hamilton) ovat ottaneet kaksoisvoiton kaikissa neljässä kilpailussa.

Jacques Villeneuve voitti F1-mestaruuden kaudella 1997 Williams-tallin väreissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  2. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  5. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  8. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  9. Hänninen 8.7.
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  13. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  14. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  15. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.