Ville Nieminen: "SM-liiga on maailman pienimarginaalisin sarja, sitä pitää arvostaa"

Ville Nieminen Pekka Ruissalo

Sport Content

Ville Nieminen hyppää ensi kaudella uuden haasteen kimppuun, kun hänestä tulee jääkiekon SM-liigaseura Pelicansin päävalmentaja.

Kyseessä on Niemiselle ensimmäinen kausi päävalmentajana pääsarjassa. Nieminen myöntää suoraan, että perhosia on vatsassa.

– Tietysti jännittää. Jos sanoisin jotain muuta, niin mä valehtelisin, Nieminen sanoi Sport Contentille keskiviikon Liiga-infossa.

Nieminen, 41, aloitti päävalmentajana Mestiksen KeuPa HT:ssa kaudella 2015–2016. Sen jälkeen hän toimi kaksi kautta Risto Dufvan apuvalmentajana Mikkelin Jukureissa. Ero apuvalmentajan ja päävalmentajan hommissa on Niemisen mukaan todella iso.

– Se eroaa samalla tavalla kuin yö eroaa päivästä. Ja nyt puhutaan vielä kylmästä talviyöstä, Nieminen vertasi.

Nieminen voitti pelaajaurallaan Stanley Cupin ja teki pitkän uran NHL:ssä ja Leijonissa. Nieminen tunnettiin peliuransa aikana räiskyvänä ja monikäyttöisenä pelaajana, mutta minkälaista Pelicansia hän on nyt rakentamassa?

– Varmaan siihen tulee ihan samanlaiset lahtelaisen kiekon perusopit, mitä tässä on viime vuosina ollut ja sitten siihen päälle yritetään tuoda myös jotain uutta. Ei nyt julistella tässä hirveästi mitään manifestia, kun ei tulevaisuudesta tiedetä ihan niin paljoa, Nieminen linjasi.

Jääkiekon SM-liigan tason laskeminen on ollut viime vuosina joka syksy käytävä keskuntelunaihe. Nieminen näkee kotimaan pääsarjan tason kuitenkin hyvänä.

– Pelillinen taso on hyvä. SM-liiga on pienimarginaalisin sarja koko maailmassa. Sitä täytyy aina arvostaa. Huippu-urheilu on silloin keskiössä kaikkein parhaiten, kun marginaalit ovat pienet, Nieminen totesi.

SM-liiga on kuitenkin profiloitunut vahvasti viime vuosina kasvattajasarjaksi. Myös alkavalla kaudella SM-liigassa pelaa monia lupaavia nuoria pelaajia. Omasta joukkueestaan Nieminen nostaa muutaman nimen esille.

– Miska Siikonen on saanut hyvän kesän alle ja Severi Lahtinen on tulossa vankoin ottein. Jesse Ylönen on myös nopea pelaaja. Kyllä meillä riittää nuorta kaartia. Kausi näyttää sitten missä kukin menee, Nieminen kertoi.

Ville Hirvonen, Helsinki

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  7. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  8. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  9. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  10. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  11. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  12. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  13. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  14. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  3. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  9. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  10. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  11. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  12. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  13. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.