Keravalla tehdään historiaa: Suomen ensimmäinen koululaisten krikettiturnaus perjantaina

Kuvituskuva. Cricket Finland

Heikki Löfman

Keravalla pelataan perjantaina Suomen ensimmäinen koulujen välinen krikettiturnaus, kun Kurkelan ja Sompion yläkoululaiset ottavat yhteen Keravan kansainväliset standardit täyttävällä krikettikentällä kello 8–13.

Suomen krikettiliitto on osallistunut aktiivisesti opetushallituksen Liikkuva koulu -ohjelmaan kannustaen nuoria liikkumaan ja löytämään oman lajinsa. Krikettiliitto on järjestänyt muun muassa valmentajavierailuja ja lajiesittelyjä kouluihin ympäri Suomea sekä toimittanut alakouluille suunnitellun Pelin aika -valmennuskäsikirjan.

Keravalaiskoulujen väliset ottelut ovat osa krikettiliiton lajinkehitysohjelmaa, jonka tavoitteena on innostaa kouluikäisiä lapsia ja nuoria mukaan harrastamaan krikettiä säännöllisesti. Pelimuotona perjantaina on Street20- eli koulukriketin kilpailumuoto ja palkintona ei enempää eikä vähempää kuin Keravan koulujen krikettimestaruus.

– Kriketti kiinnostaa, etenkin nopeampi T20-pelimuoto kasvattaa suosiotaan meillä ja maailmalla. Juniori- ja nuorisotoiminta ylipäätään on ollut yksi krikettiliiton painopistealueista. Koulut ovat ottaneet innolla lajiesittelykäynnit vastaan, sillä kriketti sopii kaikille ja pelaaminen kehittää monia tärkeitä asioita kuten pelisilmää ja joukkuehenkeä, sanoo itsekin opettajana toimiva krikettiliiton toiminnanjohtaja ja juniorityöstä vastaava Maija Scamans

Krikettiliitto järjestää 11.–15. kesäkuutaKeravalla lasten ja nuorten krikettileirin, missä pääsee tutustumaan lajiin sekä harjoittelemaan jo opittuja taitoja.

Valmennusta saa suomeksi ja englanniksi. Leirin hinta on 110 euroa per lapsi. Mahdollisen sisaruksen leirihinta on 60 euroa. Hintaan sisältyy erilaisia lajiharjoitteita, pelivälineet ja kevyt lounas.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut