Tuore neliottelun PM-mestari OVO:n Rebecca Gergalo haastaa Jouki Tikkasen

Vähän aikaa sitten 18 vuotta täyttänyt Rebecca Gergalo, joka edustaa Olarin Voimistelijoita, tähtää Tokion olympialaisiin. Voimisteluliitto/Milla Vahtila.

Sirpa Repo

Tulevan viikonlopun aikana järjestetään nuorten ja naisten sarjojen henkilökohtaiset SM-kilpailut rytmisessä voimistelussa. SM-mitaleiden lisäksi lauantain neliottelun tulokset vaikuttavat naisilla MM-valintoihin ja nuorilla EM-valintoihin.

Naisissa on odotettavissa tiukka kamppailu neliottelun mestaruudesta. Sitä puolustaa Rekolan Raikkaan Jouki Tikkanen Hänet haastaa Olarin Voimistelijoita edustava tuore Pohjoismaiden mestari Rebecca Gergalo Ennakkosuosikkeja haastavat muiden muassa OVO:n Alesia Kolomainen ja Suomalainen Voimisteluseura Espoon Inessa Rif

Naisten toinen MM-karsinta on heinä-elokuussa.

Nuorissa kärki on leveä, joten moni voimistelija taistelee neliottelun SM-kullasta ja EM-edustuspaikasta. Huhtikuun alussa käydyn ensimmäisen EM-karsinnan voitti OVO:n Aurora Arvelo Hän saavutti helmikuussa Suomelle maapaikan syksyn Youth Olympic Games -kilpailuihin.

Muita neliottelun mitalikandidaatteja ja kolmen EM-edustajan joukkoon tähtääviä ovat OVO:n Elina Jyrkönen, Sport Club Vantaan Sofia Egorova, Imatran Voimistelijoiden Elisabeth Jamil ja Voimistelu- ja urheiluseura Elisen puolustava Suomen mestari Nelli Snell

Kilpailu alkaa lauantaina 21. huhtikuuta kello 12.30 nuorten neliottelulla. Naisten neliottelu käynnistyy kello 16.30.

Neliottelut ovat karsinta sunnuntain välinefinaaleihin. Niihin pääsee kummassakin sarjassa kahdeksan parasta voimistelijaa kultakin välineeltä. Välineitä ovat keilat, nauha, pallo ja vanne.

Sunnuntain SC Vantaa Cupissa kisataan ennen SM-kilpailujen yksilöfinaaleja. Nuoret aloittavat ne kello 15.25 ja naiset kello 17.25.

Tapahtuman järjestää Sport Club Vantaa Korsossa Monitoimikeskus Lumossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies nappasi Koivukylän Alkosta ginipullon ja häipyi maksamatta – löytyi puistosta ilman pulloa, mutta valvontakamera käräytti
  2. Bussi osui jalankulkijaan Kivistössä
  3. Mitta tuli täyteen: Hakunilan Rinki-ekopiste suljettiin
  4. HSL:n pysäkki Vantaanportin eritasoliittymässä poistuu väliaikaisesti käytöstä
  5. Romuautoja seisonut keskellä Pakkalaa jo vuosia – kun osa autoista saadaan häädettyä pois, tilalle tulee uusia
  6. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  7. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  10. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  11. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  12. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  13. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  14. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  15. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.