HIFK:n maalinsuulla tiukka kilpailu – "Treeneissäkin olemme toisiamme vastaan"

HIFK haki upean taisteluvoiton JYP:sta. Torstaina sarja jatkuu Nordiksella. Johanna Erjonsalo

Sport Content

HIFK:n maalivahti Kevin Lankinen tarvitsi tiistaina 23 torjuntaa kauden toiseen nollapeliinsä, kun HIFK kaatoi Ilveksen 3–0 jääkiekon SM-liigassa. Juuri tällä hetkellä Lankinen on HIFK:n ykkösmaalivahti, vaikka pelit ovat jakautuneetkin tasan vielä toistaiseksi.

Lankinen ei halunnut nostaa itseään kuitenkaan jalustalle tiistaina. Hän kehui koko joukkueen peliä. Ainakin kahden ensimmäisen erän osalta.

– 3–0-kotivoitto ja kolme pistettä. Se on aina hyvä suoritus. Pisteet ovat aina tähän aikaan vuodesta hyvin tiukassa. Jokainen joukkue taistelee tärkeistä pisteistä. Kaksi erää oli meiltä tänään tosi hyvää. Kolmas erä ei sitten ollut niin hyvä, mutta puolustuspeli toimi hyvin. Se riitti voittoon, Lankinen sanoi ottelun jälkeen.

Ilveksen tilanne on tukala. Joukkueen kausi on hyvin nopeasti lopullisesti kuopattu, ellei voittoja ala tulla. Ennen HIFK–peliä joukkue olikin voittanut kaksi peliä putkeen.

– Kyllä me tiedettiin, että Ilves taistelee elämästä ja kuolemasta. Nämä ovat heille jo pudotuspelejä. Me taas haluamme vakiinnuttaa paikkamme kuuden joukossa ja nousta vielä ylöspäin. Kuten sanoin, niin nämä ovat tosi tärkeitä pelejä. Meillä oli tänään 40 minuuttia tosi kypsää pelaamista, Lankinen linjasi.

HIFK:lla on kummallinen tilanne maalivahtiosastolla. Niklas Bäckströmin tilanteesta on jo kaikki mahdollinen sanottu, mutta kilpailutilanne on mielenkiintoinen ja kova myös pelaavien vahtien osalta. Lankinen ja Atte Engren ovat jakaneet pelit melko tasan Lankisen toivottua loukkaantumisesta. Tällä hetkellä Lankinen on maalivahdeista kovemmassa vireessä.

Miten hän itse näkee asetelman?

– Se on kova kilpailutilanne. Kyllä me ihan joka päivä treeneissäkin kilpaillaan toisiamme vastaan. Toisaalta sitten taas ainoa asia, mihin itse voi vaikuttaa on oma peli ja treenaaminen. Mä itse olen painanut tosi kovasti hommia koko syksyn. Kroppa tuntuu hyvältä ja tästä on hyvä jatkaa, Lankinen painotti.

Teksti: Ville Hirvonen (@hirvonenville)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  2. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?
  3. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  4. Se astetta rennompi voikkaharrastus – Tanssillisessa voimistelussa annetaan kropan puhua eikä stressata hyppytaidoista tai notkeudesta
  5. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  6. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  7. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  8. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  9. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  10. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  11. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  12. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  13. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  14. Fortum aloitti YVA-menettelyn Loviisan ydinvoimalaitoksen jatkoluvasta - päätökset jatkosta parin vuoden kuluessa
  15. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  2. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  3. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  4. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  5. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  6. "Tämä on Suomen upein koulu" – Kuvat: Tältä näyttää Vantaan uusimmassa koulussa
  7. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  8. Puolueiden listoille on jopa tunkua – "En muista hakemuksia tulleen koskaan aiemmin näin paljon"
  9. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  10. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  11. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  12. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  13. Filmipuisto-nimi muistuttaa Veromiehen teollisesta menneisyydestä – Flamingon viereen voi tulla asuntoja jopa 1 200 asukaalle
  14. Lammaslammen järvinäkymät uhkaavat peittyä – Pähkinärinteen asukkaat huolestuivat keitaansa tulevaisuudesta
  15. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.