Dartsin MM-kilpailut käynnistyvät torstaina 14. joulukuuta. Suomen ykkösheittäjänä tunnettu Kim Viljanen saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa maailman rankingin 15. sijalla majailevan Alan "Chuck" Norrisin Avausvastustajan lempinimi juontaa juurensa samannimiseen, ikoniseen asemaan nousseeseen action-tähteen.
Baltian turneen kymmenestä turnausvoitosta seitsemän pokannut vantaalainen lähtee kolmansiin MM-kilpailuihinsa haastamaan kovaa avausvastustajaansa.
– En ole aiemmin heittänyt häntä vastaan, mutta kyseessä on hyvä ja tasainen kaveri, vantaalainen toteaa.
– Tämä vuosi on ollut Norrisilta vähän heikompi, joten omalla tasolla pelatessani voin varmasti voittaa ottelun, hän lisää.
Viljasen aiemmat kisavisiitit ovat päättyneet jo avauskierroksella. Hän lähteekin kisoihin metsästämään avausvoittoaan.
Darts on Isossa-Britanniassa valtavan suosittu laji ja monituhatpäisen yleisön edessä pärjäävät vain urheilijoista kylmähermoisimmat.
– Ensimmäisellä kerralla kisat menivät vielä vähän ihmetellessä. Joka vuosi on helpompaa, Viljanen ennakoi.
Vantaalainen kertoo lähtevänsä kisoihin ottelu kerrallaan -asenteella. Äärimmäisen kovatasoisen turnauksen voitosta on turha haihatella.
– Viime vuonna pääsin heittämään maailman ykköstä (Michael van Gerwen) vastaan ja kyyti oli todella kylmää. Kärkipään jätkiä on lähes mahdoton voittaa.