Kasvaako Vantaalla uusia Lauri Markkasia? PuHun miehet pelaa juniorien ehdoilla

PuHun Eshaq Safin pussituksesta huolimatta perniöläinen PeU voitti joukkueiden välisen harjoitusottelun pistein 100-90. Jyrki Huovinen

Tero Vähämäki

PuHun miesten joukkueen viime kausi päättyi mestaruusjuhliin. Joukkue pääsi tuulettamaan Koripalloliiton kolmanneksi korkeimman sarjatason voittoa ja mahdollisuutta nousta askel lähemmäksi kohti pääsarjaa.

Nousua ei koskaan tapahtunut, vaan PuHu aloittaa lokakuun ensimmäisenä päivänä tutun ja turvallisen I divisioona B:n.

PuHu Juniorien toiminnanjohtaja Jorma Kuparisen mukaan nousu ei ollut joukkueen tavoitteenakaan.

– Meidän strategianamme on tarjota mahdollisimman monelle juniorille mahdollisuus pelata aikuisten sarjaa. Divisioona A:ssa taso on jo sen verran kovempi, että meillä olisi mahtunut ehkä yksi tai korkeintaan kaksi junioria joukkueeseen. Se ei tukisi meidän tavoitteita, Kuparinen selvittää.

Noustessaan PuHu olisi joutunut etsimään myös uutta kotia. Nykytilassaan Martinlaakson koulun liikuntasali ei täytä edes kolmanneksi korkeimman sarjatason vaatimuksia, vaan PuHu saa pelata siellä poikkeusluvalla.

Kolmas syy alemmalle sarjatasolle jäämiseen on Kuparisen mukaan raha.

– Kovempi sarja vaatisi tietysti enemmän rahaa. Tuntuu, että monet voisivat olla kiinnostuneita tukemaan, mutta kun pitäisi siirtyä sanoista tekoihin, he häipyvät.

– Tällä hetkellä olemme tyytyväisiä, jos voimme tuottaa pelaajia aikuisten korkeimmalle tasolle.

Joukkue lähtee alkavalle kaudelle kilpailukykyiselle ryhmällä, vaikkei nousu olekaan päätavoite.

Valmentaja Mikko Asikainen saa luotsattavakseen nuoren ja nälkäisen pelaajakatraan.

– Joukkue on uudistunut viime kaudesta melko reilusti, joten on tärkeä saada se hitsautumaan yhteen, Asikainen pohtii.

Valmentajan mukaan joukkue tavoittelee voittoa jokaisessa ottelussaan. Silti kaudelta löytyy tärkeämpiäkin tavoitteita.

– Kehittyvä tuloskunto ja kasvuprosessi on huomattavasti tärkeämpiä. Sitä ideologiaa myymme pelaajille.

Nuorten vuoksi

PuHu Juniorit ry perustettiin, jotta Vantaan nuorilla olisi oma paikallinen koripallojoukkue Pussihukkien konkurssista huolimatta.

Seuran tämän hetken tavoite on tarjota juniorikoripalloilijoille väylä kohti aikuisten joukkueita. Myös PuHun miesten joukkue palvelee tarkoitusta: Se tarjoaa nuorille vaativia miesten pelejä sopivan haastavalla sarjatasolla.

Joukkueessa on myös aikuisia pelaajia tukemassa nuorten peliä ja auttamassa joukkuetta voittoihin. PuHulla ei kuitenkaan ole nousutavoitetta I divisioona B:tä ylemmäksi.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut