Liikunta: Lähiliikuntapaikoilla on valtava merkitys lasten liikuntatottumuksiin, joista on hyötyä läpi elämän. Vantaalla asia on oivallettu, mistä osoituksena muun muassa Rekolan liikuntapuiston kasvojen kohennus.
Rekolan liikuntapuistoon toteutettiin lähiliikuntapaikka-alue, josta löytyy tenniskenttä, kori- ja jalkapallokenttä, ulkokuntoilulaitteita sekä huoltorakennus. Myös pesäpallokentän pinta on uudistettu ja lapsille rakennettu uusi leikkipaikka.
Alue on ollut jo jonkin aikaa asukkaiden vapaassa käytössä. Avajaisia vietettiin viime keskiviikkona. Muun muassa Päiväkummun Pesis, Vantaan NMKY, Rekolan Raikas, Rekolan Urheilijat, Koivukylän Palloseura, Sport Club Olymp ja tennisseura Valkopallo tarjosivat lapsille ja nuorille virikkeellistä toimintaa eri lajien parissa.
– Tämä on liikunnallisen elämäntavan muodostuksen kannalta aivan keskeistä, korostaa Vantaan kaupungin liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti.
– Juuri tällaisessa paikassa löytyy kipinä johonkin lajiin, ja täällä varsinkin on mahdollisuus kokeilla monia eri vaihtoehtoja, totesi Kallislahti Rekolassa avajaisten yhteydessä. Hän piti myös liikuntapuiston ”virallisen” avajaispuheen.
– Täältä voi ottaa lähtöaskeleet myös urheilijapolulle, mutta tärkeintä on, että liikuntapuisto on kaikkien tavoitettavissa ja aina auki. Oleellista on myös, että seurojen varaukset eivät pääse täällä blokkaamaan käyttöaikoja, Kallislahti huomauttaa.
Koronaepidemia on haukannut Vantaankin liikuntarakentamisbudjetista palasen, mikä tietysti vaikuttaa lähitulevaisuuden suunnitelmiin ja niiden toteuttamiseen.
Liikuntapuistossa perinteinen höntsäily-kulttuurikin pysyy hengissä.
– On arvovalintakysymys, mihin tiukkenevia resursseja halutaan kohdentaa, Kallislahti toteaa.
– Itse aion pitää tästä konseptista kiinni. Seuratoiminta on tärkeä osa liikuntakulttuuria, mutta se ei tavoita kaikkia. Tällaisissa liikuntapuistossa perinteinen höntsäilykulttuurikin, jonka parissa olen itse kasvanut, pysyy hengissä. Se on kokemusmaailmaa, jonka toivoisin myös nykynuorten ja -lasten pääsevän jakamaan ja rakentamaan muistoja tulevaisuuteen.
Liikuntapuisto-konseptia hieman vaatimattomammalla variaatiolla ollaan tuomassa vantaalaiskoulujen pihoihin.
– Tavoitteena on korjata kaikkien peruskoulujen pihat lähiliikuskelupaikoiksi. Pari vuotta sitten valmistunut Päiväkummun koulun piha-alue on hyvä esimerkki, Kallislahti kertoo.
– Nyt on helpompi lähestyä liikuntaharrastuksia, kun lähellä on tällainen kelvollinen liikuntapaikka, kiitteli rekolalainen Jani Kämppi kuusivuotiaan Aino-tyttären testatessa vieressä uuden leikkipaikan telineitä.
– Olemme jo käyneet aika usein täällä pelailemassa ja touhuamassa.
Niin on myös metsolalainen Henna Harrila tyttärensä Pihlan ja miehensä Joonaksen kanssa.
– Suuri merkitys saada näin hyvä ja monipuolinen liikuntapuisto tänne Rekolaan, joka on minulle tuttu ympäristö, kun olen käynyt täällä koulua. Itselläni on liikunnallinen tausta, ja samaa toivon lapsillenikin, Harrila sanoi.
– Tätä mahdollisuutta on tullut jo paljon käytettyä, ja aina täällä näyttää olevan mukavasti porukkaa.
Taija Pietilä oli tullut avajaisiin kivenheiton päästä mukanaan omat lapsensa Niilo, 4, ja Vieno, 7, Javanainen sekä Vienon kaveri, kaima ja ikätoveri Vieno Toivola.
– Suureen tarpeeseen tämä liikuntapuisto tuli, varsinkin nyt korona-aikana, Pietilä totesi.
– Tämä uudistus oli kauan kaivattu. Itse käyn täällä aikuisten jumppapaikalla, ja välillä ollaan lasten leikkipaikalla. Vielä ei onnistu lasten jättäminen leikkeihinsä siksi aikaa, kun itse kuntoilee, mutta kunhan nuo tuosta vielä vähän kasvavat...