Vantaalaisessa perheessä kaikilla on musta vyö karatessa – näin arki sujuu perheessä, jossa kaikki treenaavat, kilpailevat ja valmentavat samaa lajia

Äiti Anna-Kaisa Lehtamo kehuu tytärtään, kun Alinan, 15, lyönti osuu napakasti äidin vatsaan.

– Hyvin sä löit mua! äiti hihkaisee.

Harvassa kodissa nuori saa lyönneistään kehuja, mutta Lehtamoilla siihen on hyvä ja perusteltu syy: pieni karaten treenihetki. Lehtamon nelihenkisestä perheestä jokaisella on karaten musta vyö ja he edustavat Suomen shukokai karaten maajoukkueessa. Perhe palasi heinäkuussa lajin avoimista EM-kisoista kaikkiaan kuuden mitalin kanssa. Kisoissa oli 230 kilpailijaa 12 maasta.

– Sveitsissä mitalit olivat hyvin painavia puulaattoja. Meinasi iskeä paniikki kuinka saamme kaikki kotiin, koska matkalaukuissa tuli jo muutenkin painoraja vastaan, Anna-Kaisa Lehtamo naurahtaa.

Ilolassa asuvien Lehtamoiden karatetarina alkoi noin kymmenen vuotta sitten. Tuolloin isän Jarkko Lehtamon yläkouluikäinen poika, muutti perheeseen. Teinille kaivattiin harrastusta ja etsintätyö vei lopulta Vantaan Shukokai -seuran treenisalille.

Jo toisiin harjoituksiin myös isä puki verkkarit jalkaan ja pian karatesta tuli yhteinen harrastus pojan kanssa. Niin ikään Anna-Kaisa Lehtamo innostui pian mukaan. Perheen tyttäret, Alina ja Matilda, olivat tuolloin 5- ja 6-vuotiaita. Tyttäret viettivät isän ja äidin ensimmäisen karatevuoden harjoitussalin leikkihuoneessa, kunnes seura perusti ensimmäisen tenavakarateryhmän.

Vuosien varrella Alina ja Matilda ovat kartuttaneet palkintosaalistaan ympäri maailmaa. Jo omilleen muuttanut Niko Lehtamo, 23, on edustanut maajoukkueessa ja hänellä on musta vyö.

Vuosien varrella Alina ja Matilda ovat kartuttaneet palkintosaalistaan ympäri maailmaa. Jo omilleen muuttanut Niko Lehtamo, 23, on edustanut maajoukkueessa ja hänellä on musta vyö.

Tikkurilan lukion toisen vuosikurssin aloittanut Matilda on harrastanut myös tanssia, mutta karate on ollut aina ykköslaji. Alina teki muutama vuosi sitten vaikean valinnan cheerleadingin ja karaten välillä, jossa karate vei voiton.

– Teini-iässä motivaatio oli välillä alhaalla, mutta meidän sensei-Jari on suurin syy, joka on saanut jatkamaan. Hän ei koskaan ole pakottanut treeneihin, vaan ymmärtänyt, jos on huono päivä, Matilda Lehtamo kehuu valmentajaansa.

Myös isä ja äiti ylistävät sensei-Jaria eli Vantaan Shukokai -seuran ammattivalmentaja Jari Vesteristä. Sensei on japanilainen nimitys, jota käytetään puhuttaessa auktoriteeteista.

– Ilman sensei-Jaria en olisi kehittynyt näin nopeasti maajoukkuetasolle, korostaa 49-vuotias Jarkko Lehtamo.

Lehtamon pariskunta on siis aloittanut karatekauransa vasta aikuisiällä. Kesäiset Sveitsin kisat olivat Anna-Kaisa Lehtamolle ensimmäiset arvokisat.

– Äiti jahkaili, eikä osannut päättää lähteekö kisoihin, niin me päätettiin hänen puolestaan, Matilda Lehtamo kertoo.

Korona yllätti perheen juuri kisojen alla ja vain Alina selvisi ilman tartuntaa.

– Pääsimme kaikki matkaan, mutta osallistumiseni kisaan varmistui vasta kisa-aamuna. Kyllä minua jännitti! äiti muistelee.

Karate vaatii sitoutumista koko perheeltä. Maajoukkuetasolla leirejä on 6–7 kertaa vuodessa ja treenejä jopa kuusi kertaa viikossa.

– Tämä on elämäntapa, joka vaatii myös luopumista asioista, kuten mökin remontoimisesta, isä toteaa.

Syksyn treeni- ja kisakalenteri näyttää tiiviiltä. Koko perhe myös valmentaa. Äiti ja Alina tenavakaratelaisia, Matilda ja isä kokeneempia harrastajia. Kun auto kohti treenisalia starttaa, hyppää koko perhe kyytiin, sillä salilla perhe voi harjoitella samaan aikaan.

Yhteinen harrastus vaatii tiivistä yhdessäoloa.

– Joskus kisamatkoilla hotellihuone voi tuntua liian pieneltä, Matilda Lehtamo naurahtaa.

Vanhemmat ovat samaa mieltä.

– Jokaisella on oma tapa valmistautua kisaan. Toinen kaipaa juttelukaveria ja toinen hiljaisuutta. Yhteentörmäyksiä tulee väistämättä välillä, isä kertoo.

Vanhemmat toivovat, että perhe voi harrastaa yhdessä vielä pitkään. Anna-Kaisa Lehtamo kokee lajin kasvattavan niin henkisesti kuin fyysisesti.

– Karatessa kunnioitus muita ihmisiä ja erityisesti kokeneempia kohtaan on merkittävää. Salilla on tiukat rajat ja koen, että ne ovat lapsille todella hyvä juttu.