Tilanneviesti

Tämän lomakkeen lähetystoiminto on asetettu pois päältä.

Vantaan Sanomat etsii urheiluvuoden parhaita – äänestä omaa suosikkiasi

Kuka on urheiluvuoden ykkönen? Voit valita 11 ehdokkaan joukosta tai valita oman suosikkisi.

ESM Arkisto

URHEILU Lukijat pääsevät vaikuttamaan valintoihin.

Vuoden vantaalaisurheilija palkitaan tuttuun tapaan helmikuussa järjestettävässä Liikuntagaalassa.

Lukijat pystyivät vaikuttamaan vuoden urheilijan ja vuoden urheiluteon valintaan kertomalla suosikkinsa. Äänestys on nyt päättynyt ja vastauksia tuli yli 1200 kappaletta. Kiitos kaikille osallistuneille! Vuoden vantaalaisurheilija julkistetaan helmikuussa.

Ehdokkaat vuoden urheilijaksi:

1. Ville Lampinen. KU-58:n juoksija voitti Kalevan kisoissa 400 ja 800 metrin SM-kultaa. Oli myös mukana voittamassa SM-viestikultaa.

2. Vantaan Hiihtoseuran viestijoukkue. Miesten viestijoukkue (Waltteri Vinkanharju, Anssi Pentsinen, Olli Hiidensalo ja Matti Heikkinen) voitti kultaa Kontionlahden SM-viesteissä. VHS pärjäsi hyvin myös viestin Suomen Cupissa sijoittuen kokonaispisteissä kolmanneksi.

3. Kiekko-Vantaa. Lohipaidat pelasivat keväällä Mestiksen finaaleissa. Joukkue on aloittanut oivallisesti myös kuluvalla kaudella, keikkuen alusta asti kärkisijoilla.

4. Emmi Peltonen. EVT:n tähti luisteli ennätyksellään 11:nneksi taitoluistelun EM-kisoissa. Edusti Suomea keväällä Helsingissä järjestetyissä MM-kilpailuissa. Voitti toisen perättäisen suomenmestaruutensa joulukuussa.

5. Elias Kuosmanen. Vantaalaispainija saavutti hopeaa alle 23-vuotiaiden MM- ja EM-kisoissa. Paini myös ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan.

6. Roosa Kanerva. Vantaa Divingin uimahyppääjä vietti kaksien arvokisojen vuotta. Hyppäsi ennätyspisteillä kahdeksanneksi EM-kisojen finaalissa. Oli MM-kilpailujen karsinnassa 35.

7. Airi Mikkelä. ÖIF:n sulkapalloilija voitti SM-kultaa kaksinpelissä. Osallistui kesällä lajin MM-kisoihin, mutta loukkaantui avauskierroksella.

8. Aleksandra Blinnikka. Purjelautailija voitti raceboard-luokassa MM-pronssia ja suomenmestaruuden. Oli paras naispurjehtija jokaisessa kotimaisessa kilpailussa.

9. Tuomas Laitinen. Käsipallomaalivahti rikkoi ennätyksen heittämällä neljä maalia yhdessä ottelussa. Kuuluu Atlas Vantaan ja Suomen maajoukkueen vakiokasvoihin.

10. Kim Viljanen. Suomen darts-ykkönen voitti ylivoimaisesti Baltian turneen ja pääsi jo neljänsiin maailmanmestaruuskilpailuihinsa.

11. SC Vantaa. SC Vantaan, Tampereen Voimistelijoiden ja Coco Sportin voimistelijoista koostuva Minetit Elite voitti joukkuevoimistelun juniorien maailmanmestaruuden.

Ehdokkaat vuoden urheilutekoon:

1. Power Cup. Maailman suurin juniorien lentopalloturnaus järjestettiin tänä vuonna Vantaalla. Lähes 8000 junioria täytti Myyrmäen urheilupuiston, järjestelyjen sujuessa esimerkillisesti. Järjestäjinä olivat muun muassa vantaalaisseurat Keimolan Kaiku, Korson Veto ja Vantaan Lentopallo.

2. Vantaan kestävyyskierros. Tänä vuonna debytoinut kestävyyskilpailu, jonka voittajat kruunattiin neljän kilpailun yhteistuloksen perusteella. Osallistujat kilpailivat ExtremeRunissa, Vantaa Triathlonilla, Vuelta Vantaalla ja Vantaan maratonilla.

3. Vantaa Cup. Vantaan Jalkapalloseuran kolmatta vuotta isännöimä juniorien jalkapalloturnaus on kasvanut vuosi vuodelta. Tänä vuonna turnauksessa viiletti 130 joukkueellista futisjunnuja. Turnauksen valttikortti on kansainvälisyys: Liki kolmasosa joukkueista on ulkomaalaisia.

4. TiPS VJS yj. Vantaan suurimmat – ja usein keskenään kilpailevat – jalkapalloseurat loivat yhteisjoukkueen B-tyttöjen SM-sarjan karsintoihin. Molemmat joukkueet kertovat hyötyvänsä yllättävästä yhteistyömallista.

5. EVT:n ja EVU:n luistelukoulu. Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ja Etelä-Vantaan Urheilijat käynnistivät lajirajoja rikkovan luistelukoulun. Alkeisluistelukoulu on tarkoitettu 3-7-vuotiaille urheilijanaluille.

6. Ringside. PuHu Juniorien ja Leppävaaran Pyrinnön yhteisjoukkue pelaa A-tyttöjen valtakunnalissa sarjassa ja naisten I-divisioonassa. Pelaa kotiottelunsa vuorotellen Vantaalla ja Espoossa. Yhteistyö on sujunut kaikkien osapuolten mielestä mallikkaasti.

7. Kultainen Keihäs. Klassinen keihäskilpailu palasi jo viime vuonna tauoltaan, mutta tänä kesänä Myyrmäessä nähtiin todellista tähtiloistoa. Kisan suurimpina vetonauloina toimivat Tero Pitkämäki ja olympiavoittaja Keshorn Walcott.

8. Kiekko-Vantaan ja Jokerien yhteistyö. K-Vantaan ja Jokerien yhteistyö syveni koskettamaan pelaajaliikenteen lisäksi muun muassa markkinointia. Vantaalaisjoukkue hyötyy suuren organisaation tarjoamasta asiantuntija-avusta.

9. Vantaa Ducks – Vuoden lentopalloilmiö. Viime kaudella nimensä ja imagonsa uudistanut vantaalaisjoukkue palkittiin Mestaruusliigan vuoden ilmiönä. Uudistus on kerännyt kiitosta.

10. Laura Mannisen ME. Vantaalaisjuoksija pamautti maaliskuussa sisäradoilla juostun maratonin maailmanennätyksen. Manninen kiersi 200 metrin mittaisen radan hulppeat 211 kertaa. Kello pysähtyi lopulta aikaan 2.42.30.

Written by:

Tero Vähämäki

Ota yhteyttä