Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Muutos voi aiheuttaa lemmikille suurtakin stressiä" – Näin opetat lemmikin yksinoloon etätyöelämän jälkeen

Kun etätöiden tekeminen vähenee, jäävät monet kissat ja koirat ensimmäistä kertaa yksin pidemmäksi aikaa. Rutiinien muuttuminen on lemmikeille iso asia ja voi aiheuttaa niille stressiä.

Yksinolon opettelu kannattaa aloittaa pikkuhiljaa. Omistajan poissaoloa pidennetään kerta kerralta.

Kennelliitosta muistutetaan, että koiran kouluttaminen kannattaa aloittaa heti, kun pentu tulee kotiin. Jos koiraa ei ole pentuna opetettu olemaan yksin, oppii aikuinenkin koira uusia asioita.

Yksinolon harjoittelun voi liiton mukaan aloittaa esimerkiksi niin, että antaa pennulle ruokaa tai herkkuja syötäväksi eri huoneeseen kuin missä ihmiset ovat.

– Sisällä kannattaa aika ajoin poistua lyhyesti koiran luota toiseen huoneeseen ja laittaa ovi kiinni, tai käväistä ulkona ilman koiraa. Koiralle voi jättää jotain herkkua syötäväksi, jolloin se ei edes huomaa, että omistaja on ollut poissa, vinkkaa Kennelliiton eläintenhoidon opettaja Pipa Pärssinen.

Lyhyitä erohetkiä pennun luota tehdään säännöllisesti siten, että niistä ja omistajan poistumisesta sekä rauhallisesta paluusta tulee pennun mielestä rutiinia.

– Elinympäristön sekä rutiinien muutos voi aiheuttaa lemmikille suurtakin stressiä, kertoo tiedotteessa Royal Caninin myyntiedustaja Mari Smal.

Uuden tilanteen vaatimat johdonmukaiset ja ennustettavat rutiinit voi luoda jo etukäteen.

Äkillinen muutos yksinolorutiineissa voi pahimmillaan laukaista eroahdistuksen. Tällöin yksinolosta voimakkaasti stressaantunut koira muuttuu erittäin levottomaksi yksin jäädessään ja saattaa haukkua, pureskella huonekaluja, ravata edestakaisin tai tehdä tarpeensa sisälle.

– Eroahdistunut koira tarvitsee apua ja säännöllistä yksinoloharjoitusta. Etätyöajan loppuessa ja lemmikin yksinoloajan kasvaessa nopeasti omistajan kannattaa olla herkkänä, miten lemmikki reagoi Smal neuvoo.

Hän muistuttaa, että koiralla ja kissalla pitää olla riittävästi mielekästä puuhaa, jotta ne eivät tylsisty. Monipuoliset virikkeet ehkäisevät turhautumisesta johtuvaa stressiä.

– Liikunta, leikkiminen, koulutushetket ja kotoisat nukkumapaikat pitävät lemmikin tyytyväisenä ja auttavat sitä rentoutumaan, kun on jälleen aika jäädä yksin, Smal toteaa.

Stressaantuneen lemmikin tunnistaa käytöksestä.

Koira voi tuntua levottomalta ja reagoida tilanteisiin tavallista voimakkaammin. Koira saattaa läähättää, vaeltaa huoneesta toiseen, vinkua, vapista tai nuolla itseään tarpeettoman paljon. Stressi voi myös vaikuttaa muun muassa koiran suhtautumiseen toisiin koiriin, ruokahaluun ja suoliston toimintaan.

Kissan käytöksessä stressi voi näkyä apaattisuutena tai päinvastoin ylivilkkautena, ärtymyksenä tai ruokahalun muuttumisena. Stressi voi aiheuttaa kissalle esimerkiksi iho- tai ruoansulatusongelmia, sisäsiisteysongelmia tai itsensä pakonomaisesti pesemistä.

Lue myös: Sanna Ruotsalainen hankki koiran korona-aikana, ja nyt häntä huolettaa, miten lemmikki pärjää yksin kotona – "Pelkään, että se tuhoaa huonekaluja ja stressaa"